maanantai 27. helmikuuta 2012

Ihana valo

Viimein valoa riittää valtakunnan olohuoneessa, mikä on saanut kansalaiset käyttäytymään aavistuksen omituisesti. Vai mitä sanotte siitä, että muutamaa kuukautta aiemmin pakatut koristeet on jälleen kaivettu esiin ja levitelty lakanalle pitkin huonetta?

Tepastelua talven ihmemaassa.

Aivan oikein. Joulukuisten joulukorttiharjoitusten jäljiltä on viimein ryhdytty valokuvaamaan sen varsinaisen joulukorttikuvan toivossa. Kaikki kuvat eivät tosin vieläkään onnistu täydellisesti kansalaisten puutteellisten valokuvaus- ja lavastustaitojen vuoksi.


Toisinaan malli esimerkiksi sommittelee itsensä kauniisti istumaan juuri lavastuslakanan laidalle. Tällöin ei kuvaaja juuri muuta voi kuin ikuistaa mallista pelkät somat varpaat auringon paisteessa.

Diskopallon taikaa.

Auringon painuessa mailleen sopii kuvaukset lyödä totutusti lekkeriksi. Ehkäpä jo seuraavalla kuvauskerralla saataisiin tallennettua tassutusta valoisankin aikaan.

12 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Unna!
Ton viimeisen kuvan voisin ottaa seinäkalenteriin joulukuun kuvaksi, tai oikeestaan joka kuukauden kuvaksi <3
Mulla ei oo omaa seinäkalenteria vielä. Eikä edes mitään julistetta!
Hieno ojennus, ihanat pehmeät salamatassut, masu tyylikkäästi esillä, tarkka katse ja vaaleanpunaiset kohdat hyvin aistittavissa <3
RANSU

ella kirjoitti...

Kiitti! Mun ihmiset ei _yhtään_ tajunneet miten hieno se on! Muka liian vähän valoa ja suttanen tausta! Just aloin lämmetä kuvauksissa ja suorastaanhan säteilen valoa! Onneks sä, Ransu, tajuat <3

Terkuin Unna Tuutikki

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihanat heijastukset diskopallosta! Ja eteerisen kaunis Unna siinä tassunsa kanssa tutkimassa valoilmiötä.
Ihmeellinen valo!

ella kirjoitti...

Yllätyin itsekin, miten tuo paljettipallo auringon valoa heijasteli! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaupassa olisi pitänyt olla yksi tuollainen esillä "valaistuna", sillä kimallus on ennalta-arvaamattoman upea :)

Mamma N kirjoitti...

Siellä on otettu varaslähtö :D !

ella kirjoitti...

Täällä ennakoidaan ensi talven pimeyttä! Se on kuvattava silloin, kun on olosuhteita :D

tuutäti kirjoitti...

Jokos Tuutulandiassa on ekat piparitkin paistettu?

ella kirjoitti...

Ei sentäs :D Hienoista koristeiden levittelyä lukuunottamatta ei varaslähtöä jouluun oteta Tuutusen valtakunnassakaan.

Otto Kulta kirjoitti...

Maaginen discopallo! Tuuttihan tanssii travoltatyyliin vikassa kuvassa. Musiikkina tietysti BeeGeesin Stayin' Alive. Okei, Travoltalla oli kokovalkoinen liivipuku, mutta tuo Tuutin tuxedo on tyylikkäämpi - tulee masu paremmin esiin:D

ella kirjoitti...

Haa, niinpä tanssiikin! :D Diskopallon säteilemät valoläikät kiinnostivat Tuutusta kevyen tassutöppäyksen jälkeen yhä enemmän, sillä liike sai ne väreilemään erikoisesti.

Ana kirjoitti...

Joulukoristeet kaivettu esiin? Meil ei ole vielä korjattu poiskaan... oikeesti...

ella kirjoitti...

Eipä totta puhuen olisi meilläkään, ellei toinen kansalaisista olisi riuska ja rivakka :D