Tervetuloa lumoutumaan.
Elokuun parhaana sadepäivänä kokoontuivat diplomaatit, hovinarrit ja lakeijat eri valtakunnista kissakahvila Purnauskiksen violetille maaperälle lässyttämään polvillaan Purnauskiksen valtiaille.
Nuoret kuninkaalliset Peipponen ja Namitassu vasta opettelivat hovin tavoille.
Kuningatar Lumi heitti valtaistuimeltaan jäähyväisiä ihailijoilleen ennen muuttoa yksityisvaltakuntaansa.
"Hyvästi jääkää, rakkaat alamaiset!"
"Menkää nyt siitä vetistelemästä!"
Makeiden herkkujen syönnin lomassa kokoontumisajoilla puuhattiin tärkeitä kissa-asioita, kuten kuunneltiin puheenvuoroa Purnauskiksen eläinsuojelutyöstä ja syvennyttiin kissatieteelliseen varvastutkimukseen.
Namitassulla on ekstraa.
Päiviteltiin, miten Viiru on kasvanut.
Ei ole. T. Viiru
Taltioitiin töllöntöitä.
"Omalleenhan saa tehdä ja kaikki on minun", järkeilee Micu.
"Töihin en rupea!", pöyristyy Piki-Nelli.
Hugo vartioi, ettei yksikään kenkä tai herkkukassi huku.
Tapaamisesta saatu Primacatin ylenpalttinen ruokanäytekassi jatkaa matkaa tätikissojen iloksi, sillä allergiapeikot ovat tulleet jäädäkseen Tuutusen vaivoiksi, mutta kielletyn ja sallitun lista on yhä epäselvä.
Suuret kiitokset tapaamisen järjestämisestä Tassulinnan emännälle!
"Tervetuloa uudelleen!", toivotti Lumipallo kassalla.
"Ei tarviis mennä. Voisit olla kotona. Ja esim. siivota."