tiistai 26. helmikuuta 2013

Toiveita terassikeleistä

 
Valtakunnan terassilla on näyttänyt jo parina päivänä lupaavalta. Unna Tuutikin kullanhohtoiset iirikset ovat säkenöineet ja turkki säihkynyt auringon helliessä. Pitkään ei Tuutunen malta parvekkeella oleilusta nauttia, sillä aurinko ei vielä lämmitä aivan niin tehokkaasti kuin olisi toivottavaa täysipainoista tiputarkkailua varten.

"Hei kuulkaas siellä, tätä lisää!"

lauantai 23. helmikuuta 2013

Niin makaa kuin jättää petaamatta

Petivaatteiden tuulettamisen lisäksi valtakunnassa on muita erinomaisen painavia syitä olla petaamatta vuodetta aamuisin. Seuraavia kuvia on ehkä alustettava kertomalla, että toinen kansalaisista viettää usein aamulla hetkisen sängyllä istuen ennen varsinaista nousemista. Pehmeään petauspatjaan jää tällöin kuoppa. Tähän muotoonistuttuun kissanvuoteeseen tähtää mielellään neiti Penninrahakin nokosilleen.

 Olo on loikoisa.

Ergonominen syvennys erottuu parhaiten sivulta.

Makuuhuoneen ikkunan takaa kuuluvan tiaisten liverryksen vuoksi Unna Tuutikki ei juuri ehtinyt silmiään ummistaa, mutta tovin kellottelu kelpasi tipukuoron säestämänäkin. Sitten oli jo mentävä ikkunalle paisteja vahtimaan.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Joko lopetit?

 "Vieläks imuroit?"

Imuroinnin aikana Unna oli ehtinyt livahtaa henkilökohtaiseen väestösuojaansa tiskialtaiden alle roskakaappiin. Paikka on hankala, mutta kansalaiset ovat havainneet, että käynti kaappiin on kissalle helpompi kuin sieltä poistuminen. Tosin hoituu sekin Tuutilta itseltään, kunhan kansalaiset ensin hieman raivaavat reittiä ja kaivavat esiin sopivia namiraksuja.

"Hyvä. Sit voidaan neuvotella, tuunko pois täältä."


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Purilaisia

Valtakunnan postiluukusta putosi kuluneella viikolla hampurilaiskuponkeja. Kansalaisille kyseinen ketju ei tarjoa kuin ranskalaisia perunoita, mutta eiväthän kansalaiset suinkaan ole yksin valtakunnassa. Tuutunen sai osoittaa kuponkeja etutassu vääränä hyvän tovin ennen kuin kansalaiset ymmärsivät, mitä kissaneiti on vailla.

 I can has it?

Toive toteutui.


Ainakin melkein. Kansalaisten mielestä Hälsans Kökin kasvispihvi maistui nimittäin aivan jauhelihalta, ja niinpä pihvimassan alkuperää tutkittiin asiantuntija-arviolla. Ruokailua poikkeuksellisen innokkaasti kytännyt asiantuntija arvioi tuotetta ensin aistinvaraisesti ja päätyi popsimaan pihvimurun poskeensa. Luottamus asiantuntijaan on sikäli vahva, että paketissa luetelluista ainesosista huolimatta tuote sivuutetaan jatkossa einesostoksilla.

torstai 14. helmikuuta 2013

Päivittäin

Onnea on ystävyys päivittäin. Kun kissa osoittaa ystävyyttään, ei valkoisten irtokarvojen tarttuminen mustiin vaatteisiin kansalaisia vaivaa. Kissan suoma erityishuomio saa olon lämpimäksi muutenkin kuin silakkahönkäyksien vuoksi.

Kroonista toveruutta.

Toivottavasti lukijatkin saavat säännöllisen ystävyysannoksensa, eikä kenenkään tarvitse kärsiä sillä saralla puutetta.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Force majeure

Unna Tuutikki ei hypi pöydille. Niillä ei ole mitään kiinnostavaa. Mitä nyt tätikissojen luona joskus, kun täditkin kerran hyppivät ja kukkapöydälle tietenkin on päästävä tähystämään. Näissäkin tapauksissa Unna kuitenkin useimmiten kiipeää hyppäämisen sijaan, sillä se on turvallisempaa kuin loikka tuntemattomaan.


Eräänä päivänä kahvinkeittoon mennyt kansalainen joutui kuitenkin hakemaan kameran. Pakottavat syyt olivat saaneet Unnan laistamaan velvollisuudestaan pysyä poissa pöydältä. Juurtuvan rönsyliljan tuoksu oli muodostanut ylivoimaisen esteen lattialla pysymiselle ja kutsunut kissan tiskipöydälle kahvinkeittimen taakse. Yhden ainoan kuvan jälkeen Unna havahtui valokuvaavaan kansalaiseen ja siirtyi vaivihkaa pois pöydältä. Kissaihmiset tietänevät, kuinka tärkeää on olla säikäyttämättä pakosalle särkyvien esineiden ympäröimää kissaa, olkoonkin asiattomissa hommissa. Samana päivänä maissi muutti lattialle ja lilja tiskikaappiin.

torstai 7. helmikuuta 2013

Iso sininen

 "HALP! Nielaistuin!"

Tuutti päätti ottaa käyttöönsä valtakunnan sängyn alla vuosia lojuneen jättimäisen Ikea-säkin. Iso sininen rapisee ja kuultaa aavistuksen läpi, mikä ilmeisesti tekee siitä erinomaisen rapinatunnelin. Kansalaiset eivät kyseenalaista väitettä, sillä niin tyytyväiseltä "tunnelinsa" läpi juokseva ja sieltä hyökkäilevä katintekele vaikuttaa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Koti kuntoon

Valtakunnassa on jälleen panostettu neiti Penninrahan mukavuuteen ja hyvinvointiin. Erääseen Tuutusen lukuisista laatikoista asennettiin pehmuste, joka kuitenkin vähensi ikävästi laatikon oleskelukorkeutta. Onneksi nokkelasti sijoitettu kattoikkuna ratkaisi tilaongelmat kerta heitolla.

 Ahtaanpaikankammo ei vaivaa korvia.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Ostos-Basaari

Kyllästyttääkö yllättävän kylmä lattia? Puetko sinäkin villasukat vain huomataksesi, että huoneessa on jo lämmin? Ei hätää, nyt ongelmiin on olemassa ratkaisu! Tästä kätevästä ja muotoilultaan ajattoman tyylikkäästä mittarista näet huoneenlämmön vaivattomasti! Tulkitse mittaria tarkkailemalla osoittimen etäisyyttä lämpöpatterista. Mikäli osoitin on metrien päässä patterista, huoneessa on lämmin ja patteria voidaan kääntää jopa pienemmälle. Mikäli osoitin on kuitenkin patterin välittömässä läheisyydessä, on huone viileä. Tuote saatavilla Ostos-Basaarista rajoitetun ajan! Patteri ei sisälly hintaan.

Mustavalkoinen osoitin pohtii "kuinka oletkaan tullut toimeen ilman tätä keksintöä?"