keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ikkunaprinsessa

Unna Tuutikki on löytänyt uuden ihastuksen. Sanottakoon kuitenkin heti kärkeen, ettei Franz-herralla ole syytä huoleen, sillä tämä ihastus on toista maata.

"Jos kysysin nätisti, pääsisköhän kyytiin?"



Naapuritalon elementtejä saumattiin. Työmiehellä oli tätä varten käytössään erikoisen mielenkiintoinen nostolaite, johon tipuvahti-Tuutti iski silmänsä. Pakastimen päältä neiti kurkki ihastustaan haaveellisena.

"Tolla pääsis aina harakkapuuhun asti!"

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tenttijä

"Psst! Eihän mua näy?"

"Ja onks kans ihan varma, ettei haittaa, jos tentin sähkömagneettiset kentät ja aallot sun apuna?"

torstai 22. syyskuuta 2011

Valtakunnanlaajuinen aktivointipallokatsaus

Unnan kaikki raksupallot on hankittu jonkilaisella alennuksella tai tarjouksella ja kuuluvat Mustin ja Mirrin valikoimiin. Seuraa katsaus näihin valtakunnan koliseviin ja tymähteleviin ruokakuppeihin.

Yksivuotispallo on kevyt ja koliseva raksupallo ohuehkosta ja hauraasta muovista. Koko on kissoille sopivasti pieni, mutta Unnan koko raksuannos mahtuu silti kokonaisuudessaan palloon. "Vaikeustaso" on säädettävissä liukuvasti raksuaukon koolla.

Iso aukko, pieni aukko.

Pienimmälläkään aukon koolla pallo ei ole missään nimessä vaikea, mutta liian pieneksi säädetty aukko voi tukkia pallon. Tämä on tietenkin osittain kiinni myös käytettyjen raksujen muodosta. Tällainen tragedia on kuitenkin sattunut valtakunnassa vain kerran ja kansalaiset voivat helposti pelastaa tilanteen. Pallon pitämästä äänestä on mainittava erikseen, sillä tätilän laminaatilla rullauksen aiheuttama metakka oli iltahämärissä suorastaan infernaalinen.




Ufo on Unnan raksuleluista ainoita koirille suunnattuja. Siispä se on valmistettu pureskelun kestävästä jytäkästä kumista, joka haisee ällöttävältä. Kumin ansiosta ufo on kuitenkin miellyttävän hiljainen pyöriteltävä, vaikka toki pudottelu ja rajummat käpälän liikkeet saavat aikaan tömähdyksiä.

Valkoisten hansikkaiden omistajaa hämmentää, miksi raksuleluilla leikitään raksuitta?

Violetin mötkäleen puolikkaat ruuvataan toisiinsa kiinni, minkä vuoksi raksukapasiteettia on huomattavasti peruspalloa vähemmän. Ufo vetää sisäänsä noin puolet Unnan iltaraksuista taisteluitta. Liian täyteen ja tiukkaan ruuvattuun leluun raksut saattavat jumiutua. Täyttöaste ja ruuvauksen määrä vaikuttavat siis olennaisesti ufon helppouteen, sillä "ylitäytettyä" ufoa ei saa ruuvattua pienimmilleen.




Tuoreimmassa pallossa eli Catmospheressä on keskellä irtiruuvattava putki, jonka toisessa päässä on metallinen suljin raksuaukon säätöä varten. Pallo on melko painava ja kohtuullisen äänekäs. Lisäpainon vuoksi pallon olisi tarkoitus pysyä pääasiassa raksuputken suu ylös päin, mutta Unna on todistettavasti onnistunut keikauttamaan pallon myös täysin ympäri, jolloin se jää suu aukolleen seisomaan. Tällöin vaaditaan huomattavan tuikea läimäys pallon peliin palauttamiseksi.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Uusissa sfääreissä

"Tää vaatii kyl jo ylimäärästä etutassua..."

Yksivuotisraksupallo vetelee viimeisiään, sillä jo kertaalleen korjatun säätöaukon muovi on murenemaisillaan, ja pallo varmaankin seuraa esimerkkiä samaa ainetta kun on. Korvaajaksi poimittiin Mustin ja Mirrin tarjouskupongilla Catmosphere, jota jo Koratian palstalta on aiemmin ihasteltu.

Toimii!

Huomaa, että myös Tuutti on lukulistansa selannut, sillä tyylikin on aivan sama kuin Koratian Cisulla. Raksujen kauhominen pallosta on siis selvästi näppärämpää kuin opaskirjan (!) ehdottama tunteja kestävä rullailu. Tavallista raksupalloaan ja -ufoaan Unna kyllä käpältää kiltisti edestakaisin mahdollisimman pienellä alueella minimoidakseen vaivannäkönsä.



Eteenpäin suuntautuvaan rullausliikkeeseen verrattuna peruuttaminen etukäpälä raksupallossa vaikuttaa ainakin ihmisistä lievästi aiempaa haastavammalta. Erityisen vaikeaa ei tämänkään pallon tyhjentäminen näy Unnasta olevan, mutta aiemmasta poikkeava tekniikka tuonee kuitenkin hivenen vaihtelua raksurutiiniin.


Raksu pallo & raksupallo.

Teknisiä yksityiskohtia uudesta lelusta luvassa valtakunnan tulevassa aktivointipallovertailussa.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Uutuusarvoa

Lienee osa kissakotien hiljaista tietoa, että huonekalun siirtäminen tekee siitä välittömästi uuden ja jännittävän. Jo hieman aiemmin Unnan mielistyttyä pyykkikoriin siirrettiin korimaja vastaavalle paikalle pyykkikoppaa korvaamaan. Siitä lähtien korimajassa on otettu torkut vähintään kerran päivässä. Pian siirrettiin raapima-aalto korimajan entiselle paikalle oven viereen.

Mitä erinomaisin paikka pöllöttää.

Ja viimein muutti Linnakin aaltoa vastapäätä kirjahyllyn viereen. Taustalla näkyy korimajan paikka.

"Mun linnassa onkin kattoteranssi!"

Jatkuvasta uutuusarvosta nauttii kuitenkin erityisoikeudella kissanpedeistä parhain eli toisen kansalaisen reppu. Päivän poissaolo nostaa repun arvon makuupaikkana toistuvasti pilviin.

"Ethän voi lähtee mihinkään, jos nukun tässä?"

tiistai 13. syyskuuta 2011

Hyvä, parempi...

Minttulintu.

Edelleenkään emme voi kuin suositella.

"Paitsi just tätä lintuu en suosittele kellekkään muulle! Tää on mun!"

lauantai 10. syyskuuta 2011

Kotidiagnoosi

"Mikä hervoton ote, hyvinhän tää kynä pysyy!"

Valokuvatodistusaineiston perusteella neiti Penninrahalla on diagnosoitu vakava kosketusallergia työhön. Oireina ovat hallitsemattomasti lupsuvat silmäluomet, hervonnut käpälien ote ja virallisten papereiden aiheuttama välitön ruumiin jäntevyyden katoaminen. Eläinlääkäriin asti ei tosin diagnoosia varten lähdetty, sillä emmehän halua viedä Aamokselta testatuimman kotikissan titteliä.

Hoidoksi päätettiin määrätä torkkujen rajoittaminen vain kevyemmän aineiston, kuten kuponkiuutisten, päällä tapahtuvaksi, jotta vältyttäisiin suoralta kosketukselta työhön. Kriittisissä tapauksissa ja varsinaisissa allergiakohtauksissa voidaan käyttää äärimmäisenä hoitokeinona silakkaherätystä.

"No joko nyt niitä silakoita?"

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Mustavalkopantteri Edit.

Mustavalkopantteri on pienehkö, mutta pörheä kissapeto, joka viihtyy erityisesti häkkimäisissä rakennelmissa kuljetuskoppaa mukaan lukematta. Eläinsuojelullisista asioista huolestuneille kerrottakoon, että pienpantterilla on täysin vapaa kulku häkistään.

Peto häkissään.

Bambujakkaraihastus on ilmeisesti jatkoa Unnan keittiöjakkararakkaudelle, joka leimahtaa aina uudelleen jakkaran sattuessa sopivasti hollille. Bambujakkaran suosio on sikäli ymmärrettävää, että ennen mustavalkopantteriakin ovat erinäiset ihmislapset leikkineet leijonaa samaisessa häkissä

Edit. Tuutätin suosiollisella omistautumisella valokuva-albumien kaivelulle valtakunnan haltuun päätyi valokuva vielä ihmisleijonastakin. Kyseinen ihmisleijona on sittemmin tullut tunnetuksi Unna Tuutikin ensisijaisen kansalaisen isoveljenä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Älä käpälöi

Valtakunnan diplomaatti vieraili Pirokin kissanäyttelyssä ihastelemassa muun muassa Lottaa, Nannaa ja Eppua. Silkan diplomatian lisäksi kansalaisella oli hoidettavanaan virallinenkin tehtävä, jossa onnistumisesta voidaan olla montaa mieltä. Neiti Penninraha oli nimittäin vailla pörheähöyhenistä pyhähuiskaa, mutta vaaditunlaista ei kauppiaiden valikoimista löytynyt.

Licence to kick.

Kansalaisen omavaltaisella päätöksellä valtakunnan huiskarahat sijoitettiin Somakiss ry:n minttulintuihin. Hallitsija Penninraha hyväksyi ratkaisun takajalkatömpsytyksin. Linnun design soveltuu  vähintäänkin kevyeen raateluun ja lieviin pahoinpitelyihin menettämättä silti tyylikästä muotoaan. Aerodynaamisista ominaisuuksista sanottakoon, ettei lintu siivettömänä sentään omatoimisesti räpisköi, mutta jostain syystä sitä on lähes pakko viskellä ympäriinsä.

Kultakirjailtu taikalintu lentää.


Blogia mahdollisesti lukeville opiskelijoille tiedotettakoon, että kissanäyttelyissä voi myös kartuttaa haalarimerkkivalikoimaansa erinomaisen informatiivisin kangasmerkein. Valikoimaa riittää niin muodoissa kuin väreissäkin.

torstai 1. syyskuuta 2011

Tila haltuun

Kaikki on kiinni siitä, millaisena näet itsesi.




Kenties Hagenbeckin leijonakin saavuttaa jonain päivänä neiti Penninrahan itseluottamuksen.