Luontohetki

Televisiossa näytettiin kissaystävällistä ohjelmaa. Luontohetki: Pyökkimetsän vuosi vilisi sopivia saaliita: lintuja, kaloja, sammakonpoikia, hiiriä... Urbaanibongari Lyyti seurasi ohjelmaa erittäin kiinnostuneena.

Mielikuvametsästäjä hiipii pesälle ovelasti lintuemon selän takaa.

Kokkiohjelma: valmistumassa kalatäytteinen lintupaisti.

Sammakonpoikasia oli ihmeteltävä lähempää ja vähän käpälöitäväkin.

Fiksuna kissana Lyyti tietää, etteivät ne salamanterit siellä takana ole, mutta hyvähän se on tarkistaa!

Ulkosalla Lyyti ei ole koskaan saanut saaliiksi mitään kastematoa tai kimalaista kummempaa, eikä edes tosissaan yritä pyytää muunlaista riistaa. Valtakunnan virallinen metsästäjätär Vappu puolestaan jättää television hupiohjelmat väliin ja vietti tänäänkin aikansa kiipeilypuussa lekotellen kuin savannin leopardi. Lyyti kuitenkin sydämellisesti suosittelee mielikuvametsästystä jokaiselle puhtaita ja kuivia käpäliään vaalivalle prinsessalle.

Tuutusen terveisistä kiinnostuneille kerrottakoon, että neiti katsoi eilen mäkihypyn suoraa lähetystä itse avaamastaan televisiosta, kun kansalaiset palasivat kaupungilta. Mäkihyppääjien kamppaaminen on hupaa!

Jouluhumua

"Oi, Minulleko?"

Tuhdista paketoinnista huolimatta "Lyytille" nimikoitu paketti sai molempien tätikissojen suosion avaamattomanakin. Harvemmin kissat viitsivät omia pakettejaan aukoa, mutta tämän paketin kanssa ei olisi kädellisten apua tarvittu lainkaan ellei hiirulaisen ympäriltä olisi tarvinnut poistaa syötäväksi kelpaamattomia muovipussikerroksia.


Yökkömötkäle aiheutti molemmissa tätikissoissa suunnatonta ihastusta, mutta Tuutti ei aiemmasta kiinnostuksestaan huolimatta viitsinyt enää lainkaan innostua hiirulaisesta. Silti haisulilelu on kuolattu märäksi jo useamman kerran.


Pekka Kanan komeat pyrstöhöyhenet saivat osakseen vaimeampaa suosiota, mutta toisaalta kukkolelu kestänee vielä sittenkin, kun haisuhiirestä on jo löyhkä laimennut.

Tuutti ei saanut lelulahjaa, mutta jouluriemua on tuottanut tätikissojen upouusi, kattoon saakka ulottuva kiipeilypuu. Puu hämmästyttää Tuutusta kovasti ja ensiksi puuhun olikin kavuttava hyvin varovasti kurkistellen. Varmuus kiipeilyyn löytyi kuitenkin nopeasti, ja nyt Tuutti karauttaakin ylimmälle tasolle joka ilta huoneessa yöpyvän kansalaisen nukahdettua. Näkymä ikkunasta on silloin parhaimmillaan ja myös jakamaton huomio kiipeilijämestarille taattu.

Päättömän korkea kiipeilypuu.

"Jäikö niiltä tontuilta yhtään paistia tai lientä?" tarkistaa Vappu.

Kuvasta huolestuneille tiedoksi, ettei kissojen tarvinnut joulunakaan tyytyä perunamuussiin, vaan arkisen kissanmuonan lisäksi natusteltiin kuivakaloja ja popsittiin hirven lihaa.

Odotusta

Tuutunen on löytänyt tätilästä oivan olkiporon vartioiman linnakkeen, jossa sopii odotella Pukkia.

"Minähän en Joulupukkia pelkää..."

"... mutta onko se kovin vaarallinen?"

Vappu-tädin kanssa on turvallista odotella pukkia.

Itse kullekin säädylle

Joulun odotus on sujunut vaihtelevissa tunnelmissa ja blogikirjoittelukin siinä samassa kärsinyt. Isommassa talossa kamera ei ole aina käsillä, kun jotain tapahtuu, saati että erotuomarin virkaan passitettu kansalainen joutaisi silloin kuvia räpsimään. Lisäksi blogin kirkkain tähti on viettänyt muutamina päivinä huomattavia aikoja sohvien ja sänkyjen alla, mutta tilanne on onneksi parantumaan päin. Yöt Tuutunen on ilokseni tutinut kainalossani pehmeästi hyristen.

Kaikesta huolimatta Tuutusen basaari toivottaa kaikille...

Valpasta joulua!
Rentoa joulua!
Hurjaa joulua!

Siis mikä kenellekin parhaiten sopii.

Erotuomaroinnista ja hurjisteluista huolimatta on täällä vietetty söpöäkin joulunaikaa. Esimerkiksi tänään Vappu ja Tuutti jakoivat saman päiväunisohvan ensimmäistä kertaa tämän loman aikana. En saanut tapahtuneesta kuvaa, sillä olin itse näiden nokkaunineitien patjana.

Haukkuja kerrakseen

Niin matkustivat kansalaiset Unna mukanaan Pohjois-Savoon ja miltei samantien pelkällä ihmisporukalla Pohjois-Karjalaan. Kummitätikissojen valtakuntaan on nimittäin muuttamassa vuoden alusta uusi asukas.

Viisi viisiviikkoista villasukkaa.

Poikia oli norjan harmaa pentueessa kaksi, ja ne erottuivat joukosta rauhallisemman luonteensa ja suuremman kokonsa puolesta. Pojista kauniimpi oli mustanaamainen ja koko porukan suurin. Letkeän kylmähermoinen, vaaleampi veljensä muuttaakin sitten uudenvuoden jälkeen tätikissoja ilahduttamaan.

Tummaa poikaa väsyttää.

Koska itse olin vain koiria katsomassa, enkä suinkaan valitsemassa, olivat mielestäni ilahduttavimpia pentueen virkeät tyttöset. Neideillä riitti virtaa pyöriä vieraiden villasukkia puremassa ja kehuja kuuntelemassa. Siis ainakin sen 15 minuuttia, jonka karvapallot pysyivät tolpillaan kerrallaan. Tässä ajassa ne ehtivätkin jo vetää toisiaan hännästä, haukkua vieraita ja pissata n. 10 kertaa per pentu. Poitsut tyytyivät lötkömpinä lähinnä katselemaan "akkojen räpätystä" ja ihmettelemään heitä pyöritteleviä pennunvalitsijoita.

"Ei saa kutittaa!" kiemurtelee veikeä ja virkeä pikkuneiti, ehdoton suosikkini koko pentueesta.

Häntämutka

Kansalaisten hämmennykseksi Unnan hännänpäähän on ilmestynyt mutka. Mysteeri onkin, mistä neiti on moisen kehittänyt. Rääkymistä ja ovenväliin niitattuja häntiä valtakunnassa ei ole havaittu, joten vaihtoehdoksi jäisi vain peritty vaihtoehto. Mirjam Nummisen kirjoituksessa kissojen häntävioista todetaan hännän luutuvan liki puolitoistavuotiaaksi saakka, joten perinnöllinen mutkakaan ei tunnu niin kaukaa haetulta ajatukselta.

"Vikaa? Minussako??!"

Kissakeskusteluista sain selville, ettei häntäviallisia pidä käyttää jalostuksessa, koska vika voi pahentua seuraavissa polvissa ja ilmetä esimerkiksi selkärangassa. Onko lukijoilla tietoa häntävikojen haitallisuudesta yksilötasolla? Onko todennäköistä, että häntäviallisella kissalla olisi myös muita luuston häiriöitä? Tammikuun rokotusreissulla aion rasittaa kysymyksilläni eläinlääkäriäkin, mutta mutkatietoutta ottaisin vastaan mielelläni muiltakin.

Yök? Nam???

Löytyipä joululahja vielä Lyyti-tädillekin. Lahjan saajasta ei Tuutti ole juurikaan innoissaan, mutta lahja on sentään hyvä, tosi hyvä! Jopa sen taustapahvi on hyvä!

"Haise pahalta, Lyyti-täti! Sieppaan tän sit jouluna!"

Tässä kohtaa saattavat jotkut lukijoista pitää kansalaisia kovasydämisinä, koska lahja ei mene sitä ihastelevalle Tuutuselle. Luotan kuitenkin, että Tuuttikin saa jouluna leikkiä tuolla ällöttävällä lelulla. Tätikissojen luona on enemmän lääniä lemuta. Tällä hetkellä lahja odottaa paketointia korkean hyllyn päällä kaksinkertaisesti muovipussitettuna.

Vastaavaa yökkömötkylää havittelevat voivat suunnata Stockmannin lemmikkiosastolle. Siellä ei osata kertoa, onko tuotteessa valeriaanaa, mutta nyttemmin asia on tarkistettu valtakunnan sanakirjasta. On, ja ihan "Apothekenqualität"!

Tonttuilua

"Heeii... Peukalollineeen... Haluisin paketoia ne yhet jutut!"

Tuumasta toimeen. Iloinen kissatonttu hääri toki projektin taiteellisena johtajana koko ajan.

"Sinne sujahti!"

"Onks ees mittään kivoja papereita??"

"Noi sedät näyttää maukkailta. Kääritään niihin."

Koska Unna Tuutikki on tunnetusti kissa, väriyhdistelmät ovat neidistä täysin samantekeviä. Sen vuoksi lahjanauha onkin paljon näppärämpää valita maun perusteella. Turha siis väittää, ettei violetti sovi punavihreän kanssa. Olettekos koskaan maistelleet niitä yhdessä?

Vaihtoehtoinen lahjanauhan valintatapa.

Ensimmäinen paketti on tietenkin osoitettu Unnan mielitädille Vapulle. Blogia ahkerasti lukeneet tietävätkin, mitä kääröön kätkeytyy.



Toinen jouluisa paketti matkaa Pohjois-Karjalaan, lievästi sanottuna koko Itä-Suomen komeimmalle kollipoitsulle, punaraitaiselle kuningas Edwardille.

Merillä

"Kumpi on kokka?"

Urhea meriseikkailija, kapteeni Penninraha, seilaili taannoin korealla purrellaan pitkin kylpyhuoneen viheliäisiä vesistöjä.

Ajauduttuaan karille viisas kapteeni kävi päiväunille.

Erehdyttävästi samannäköinen kori pyöri valtakunnan olohuoneessa käyttämättömänä pitkiä aikoja nimellä "kissankori". Nykyisin sen nimi on pyykkikori.

Kissakuvahaaste: Kynttilät

Kissakuvahaasteen vuoden viimeinen aihe on Kynttilät. Luontaisesti uteliaana otuksena Unna Tuutikki on noista kapineista hieman liiankin kiinnostunut, joten töppöviiksien välttämiseksi valtakunnassa ei ryhdytty polttamaan kynttilöitä varomattomasti edes haasteen takia. Kynttilänjalan korkuisena Tuutunen oli kuitenkin varovaisempi kynttilöiden kanssa.

Myös kukkaruukkujen välisiä suhteita sopi tuolloin ylläpitää kynttiläin loisteessa:

Tuutti hoitaa ruukkujen välisiä diplomaattisuhteita silmät loistaen.

Aamuharrastus

"Tuolla niitä tirppoja viimeksikin oli!"

Joutavampina aamuina valtakunnassa on ryhdytty harrastamaan rasittavia aamupalaa viivyttäviä sylittelyharjoituksia. Syliin nostettuna saa katsella liikennettä makuuhuoneen isosta ikkunasta, jossa ei ole näköä haittaavia nenän jälkiä. Metsikössä pyrähtelevät tintit ja pyörätiellä kipittävät koiran pissittäjät saavat Tuutusen kehräämään sylissä olosta huolimatta. Nykyisin kissa tietää jo ruveta katsomaan "oikeaan suuntaan", kun se kaapataan lattialta yläilmoihin.

Valokuva on valitettavasti aiemmin syksyllä nappaistu ja ikkunakin on väärä, joten kuvaa ei kannata käyttää lumitilanteen arvioimiseen. Itsensä kuvaaminen ikkunan luona kissa sylissä ei vain osoittautunut kaikkein helpoimmaksi tehtäväksi.

Sisäänrakennetut kalasakset

Unna Tuutikin joulukalenterissa (= aamupala) oli tänään kokonaisia silakoita. Aiemmin neiti on nauttinut tarjouksessa olleita silakkafileitä sekä pieniä muikkuja, joten näin isot kalat olivat aivan uusi aluevaltaus.


Isommat kalat saivat aikaan myös vakuuttavaa rutinaa ja narsketta, kun Tuutin suuhun rakentuneet kalasakset työskentelivät eväkkäiden parissa. Valokuvissa ei harmillisesti ole ääntä, eikä karmaiseva narskutus tarttunut videollekaan, mutta kissaihmisille kyseinen kurskutus lienee tuttu.

Silakkasakset työssään.

Kokonaisissa kaloissa on enemmän työtä kissan lisäksi myös siivoojalle, sillä Unnasta on huomattavan jännittävää syödä kalaa vuorotellen eri päistä ja katsoa, kuinka paljon sotkua saa aikaiseksi. Kala-aarteen syöpöttelyhän ei useimmille kansalaisille täysin ilmeisistä syistä voi tapahtua paljaalla lattialla, josta olisi helppo siivota, vaan aarre on mieluiten kannettava mahdollisimman imukykyiselle matolle ja sitä on mahdollisuuksien mukaan vielä siirrettävä useita kertoja ruokailun aikana.

Silakan transportaatio matolle käynnistymässä.