torstai 30. joulukuuta 2010

Luontohetki

Televisiossa näytettiin kissaystävällistä ohjelmaa. Luontohetki: Pyökkimetsän vuosi vilisi sopivia saaliita: lintuja, kaloja, sammakonpoikia, hiiriä... Urbaanibongari Lyyti seurasi ohjelmaa erittäin kiinnostuneena.

Mielikuvametsästäjä hiipii pesälle ovelasti lintuemon selän takaa.

Kokkiohjelma: valmistumassa kalatäytteinen lintupaisti.

Sammakonpoikasia oli ihmeteltävä lähempää ja vähän käpälöitäväkin.

Fiksuna kissana Lyyti tietää, etteivät ne salamanterit siellä takana ole, mutta hyvähän se on tarkistaa!

Ulkosalla Lyyti ei ole koskaan saanut saaliiksi mitään kastematoa tai kimalaista kummempaa, eikä edes tosissaan yritä pyytää muunlaista riistaa. Valtakunnan virallinen metsästäjätär Vappu puolestaan jättää television hupiohjelmat väliin ja vietti tänäänkin aikansa kiipeilypuussa lekotellen kuin savannin leopardi. Lyyti kuitenkin sydämellisesti suosittelee mielikuvametsästystä jokaiselle puhtaita ja kuivia käpäliään vaalivalle prinsessalle.

Tuutusen terveisistä kiinnostuneille kerrottakoon, että neiti katsoi eilen mäkihypyn suoraa lähetystä itse avaamastaan televisiosta, kun kansalaiset palasivat kaupungilta. Mäkihyppääjien kamppaaminen on hupaa!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluhumua

"Oi, Minulleko?"

Tuhdista paketoinnista huolimatta "Lyytille" nimikoitu paketti sai molempien tätikissojen suosion avaamattomanakin. Harvemmin kissat viitsivät omia pakettejaan aukoa, mutta tämän paketin kanssa ei olisi kädellisten apua tarvittu lainkaan ellei hiirulaisen ympäriltä olisi tarvinnut poistaa syötäväksi kelpaamattomia muovipussikerroksia.


Yökkömötkäle aiheutti molemmissa tätikissoissa suunnatonta ihastusta, mutta Tuutti ei aiemmasta kiinnostuksestaan huolimatta viitsinyt enää lainkaan innostua hiirulaisesta. Silti haisulilelu on kuolattu märäksi jo useamman kerran.


Pekka Kanan komeat pyrstöhöyhenet saivat osakseen vaimeampaa suosiota, mutta toisaalta kukkolelu kestänee vielä sittenkin, kun haisuhiirestä on jo löyhkä laimennut.

Tuutti ei saanut lelulahjaa, mutta jouluriemua on tuottanut tätikissojen upouusi, kattoon saakka ulottuva kiipeilypuu. Puu hämmästyttää Tuutusta kovasti ja ensiksi puuhun olikin kavuttava hyvin varovasti kurkistellen. Varmuus kiipeilyyn löytyi kuitenkin nopeasti, ja nyt Tuutti karauttaakin ylimmälle tasolle joka ilta huoneessa yöpyvän kansalaisen nukahdettua. Näkymä ikkunasta on silloin parhaimmillaan ja myös jakamaton huomio kiipeilijämestarille taattu.

Päättömän korkea kiipeilypuu.

"Jäikö niiltä tontuilta yhtään paistia tai lientä?" tarkistaa Vappu.

Kuvasta huolestuneille tiedoksi, ettei kissojen tarvinnut joulunakaan tyytyä perunamuussiin, vaan arkisen kissanmuonan lisäksi natusteltiin kuivakaloja ja popsittiin hirven lihaa.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Odotusta

Tuutunen on löytänyt tätilästä oivan olkiporon vartioiman linnakkeen, jossa sopii odotella Pukkia.

"Minähän en Joulupukkia pelkää..."

"... mutta onko se kovin vaarallinen?"


Vappu-tädin kanssa on turvallista odotella pukkia.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Itse kullekin säädylle

Joulun odotus on sujunut vaihtelevissa tunnelmissa ja blogikirjoittelukin siinä samassa kärsinyt. Isommassa talossa kamera ei ole aina käsillä, kun jotain tapahtuu, saati että erotuomarin virkaan passitettu kansalainen joutaisi silloin kuvia räpsimään. Lisäksi blogin kirkkain tähti on viettänyt muutamina päivinä huomattavia aikoja sohvien ja sänkyjen alla, mutta tilanne on onneksi parantumaan päin. Yöt Tuutunen on ilokseni tutinut kainalossani pehmeästi hyristen.

Kaikesta huolimatta Tuutusen basaari toivottaa kaikille...

Valpasta joulua!
Rentoa joulua!
Hurjaa joulua!

Siis mikä kenellekin parhaiten sopii.

Erotuomaroinnista ja hurjisteluista huolimatta on täällä vietetty söpöäkin joulunaikaa. Esimerkiksi tänään Vappu ja Tuutti jakoivat saman päiväunisohvan ensimmäistä kertaa tämän loman aikana. En saanut tapahtuneesta kuvaa, sillä olin itse näiden nokkaunineitien patjana.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Haukkuja kerrakseen

Niin matkustivat kansalaiset Unna mukanaan Pohjois-Savoon ja miltei samantien pelkällä ihmisporukalla Pohjois-Karjalaan. Kummitätikissojen valtakuntaan on nimittäin muuttamassa vuoden alusta uusi asukas.

Viisi viisiviikkoista villasukkaa.

Poikia oli norjan harmaa pentueessa kaksi, ja ne erottuivat joukosta rauhallisemman luonteensa ja suuremman kokonsa puolesta. Pojista kauniimpi oli mustanaamainen ja koko porukan suurin. Letkeän kylmähermoinen, vaaleampi veljensä muuttaakin sitten uudenvuoden jälkeen tätikissoja ilahduttamaan.

Tummaa poikaa väsyttää.

Koska itse olin vain koiria katsomassa, enkä suinkaan valitsemassa, olivat mielestäni ilahduttavimpia pentueen virkeät tyttöset. Neideillä riitti virtaa pyöriä vieraiden villasukkia puremassa ja kehuja kuuntelemassa. Siis ainakin sen 15 minuuttia, jonka karvapallot pysyivät tolpillaan kerrallaan. Tässä ajassa ne ehtivätkin jo vetää toisiaan hännästä, haukkua vieraita ja pissata n. 10 kertaa per pentu. Poitsut tyytyivät lötkömpinä lähinnä katselemaan "akkojen räpätystä" ja ihmettelemään heitä pyöritteleviä pennunvalitsijoita.

"Ei saa kutittaa!" kiemurtelee veikeä ja virkeä pikkuneiti, ehdoton suosikkini koko pentueesta.

torstai 16. joulukuuta 2010

Häntämutka

Kansalaisten hämmennykseksi Unnan hännänpäähän on ilmestynyt mutka. Mysteeri onkin, mistä neiti on moisen kehittänyt. Rääkymistä ja ovenväliin niitattuja häntiä valtakunnassa ei ole havaittu, joten vaihtoehdoksi jäisi vain peritty vaihtoehto. Mirjam Nummisen kirjoituksessa kissojen häntävioista todetaan hännän luutuvan liki puolitoistavuotiaaksi saakka, joten perinnöllinen mutkakaan ei tunnu niin kaukaa haetulta ajatukselta.

"Vikaa? Minussako??!"

Kissakeskusteluista sain selville, ettei häntäviallisia pidä käyttää jalostuksessa, koska vika voi pahentua seuraavissa polvissa ja ilmetä esimerkiksi selkärangassa. Onko lukijoilla tietoa häntävikojen haitallisuudesta yksilötasolla? Onko todennäköistä, että häntäviallisella kissalla olisi myös muita luuston häiriöitä? Tammikuun rokotusreissulla aion rasittaa kysymyksilläni eläinlääkäriäkin, mutta mutkatietoutta ottaisin vastaan mielelläni muiltakin.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Yök? Nam???

Löytyipä joululahja vielä Lyyti-tädillekin. Lahjan saajasta ei Tuutti ole juurikaan innoissaan, mutta lahja on sentään hyvä, tosi hyvä! Jopa sen taustapahvi on hyvä!

"Haise pahalta, Lyyti-täti! Sieppaan tän sit jouluna!"

Tässä kohtaa saattavat jotkut lukijoista pitää kansalaisia kovasydämisinä, koska lahja ei mene sitä ihastelevalle Tuutuselle. Luotan kuitenkin, että Tuuttikin saa jouluna leikkiä tuolla ällöttävällä lelulla. Tätikissojen luona on enemmän lääniä lemuta. Tällä hetkellä lahja odottaa paketointia korkean hyllyn päällä kaksinkertaisesti muovipussitettuna.

Vastaavaa yökkömötkylää havittelevat voivat suunnata Stockmannin lemmikkiosastolle. Siellä ei osata kertoa, onko tuotteessa valeriaanaa, mutta nyttemmin asia on tarkistettu valtakunnan sanakirjasta. On, ja ihan "Apothekenqualität"!

lauantai 11. joulukuuta 2010

Tonttuilua

"Heeii... Peukalollineeen... Haluisin paketoia ne yhet jutut!"

Tuumasta toimeen. Iloinen kissatonttu hääri toki projektin taiteellisena johtajana koko ajan.

"Sinne sujahti!"

"Onks ees mittään kivoja papereita??"

"Noi sedät näyttää maukkailta. Kääritään niihin."

Koska Unna Tuutikki on tunnetusti kissa, väriyhdistelmät ovat neidistä täysin samantekeviä. Sen vuoksi lahjanauha onkin paljon näppärämpää valita maun perusteella. Turha siis väittää, ettei violetti sovi punavihreän kanssa. Olettekos koskaan maistelleet niitä yhdessä?

Vaihtoehtoinen lahjanauhan valintatapa.

Ensimmäinen paketti on tietenkin osoitettu Unnan mielitädille Vapulle. Blogia ahkerasti lukeneet tietävätkin, mitä kääröön kätkeytyy.



Toinen jouluisa paketti matkaa Pohjois-Karjalaan, lievästi sanottuna koko Itä-Suomen komeimmalle kollipoitsulle, punaraitaiselle kuningas Edwardille.

torstai 9. joulukuuta 2010

Merillä

"Kumpi on kokka?"

Urhea meriseikkailija, kapteeni Penninraha, seilaili taannoin korealla purrellaan pitkin kylpyhuoneen viheliäisiä vesistöjä.

Ajauduttuaan karille viisas kapteeni kävi päiväunille.

Erehdyttävästi samannäköinen kori pyöri valtakunnan olohuoneessa käyttämättömänä pitkiä aikoja nimellä "kissankori". Nykyisin sen nimi on pyykkikori.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kissakuvahaaste: Kynttilät

Kissakuvahaasteen vuoden viimeinen aihe on Kynttilät. Luontaisesti uteliaana otuksena Unna Tuutikki on noista kapineista hieman liiankin kiinnostunut, joten töppöviiksien välttämiseksi valtakunnassa ei ryhdytty polttamaan kynttilöitä varomattomasti edes haasteen takia. Kynttilänjalan korkuisena Tuutunen oli kuitenkin varovaisempi kynttilöiden kanssa.

Myös kukkaruukkujen välisiä suhteita sopi tuolloin ylläpitää kynttiläin loisteessa:

Tuutti hoitaa ruukkujen välisiä diplomaattisuhteita silmät loistaen.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Aamuharrastus

"Tuolla niitä tirppoja viimeksikin oli!"

Joutavampina aamuina valtakunnassa on ryhdytty harrastamaan rasittavia aamupalaa viivyttäviä sylittelyharjoituksia. Syliin nostettuna saa katsella liikennettä makuuhuoneen isosta ikkunasta, jossa ei ole näköä haittaavia nenän jälkiä. Metsikössä pyrähtelevät tintit ja pyörätiellä kipittävät koiran pissittäjät saavat Tuutusen kehräämään sylissä olosta huolimatta. Nykyisin kissa tietää jo ruveta katsomaan "oikeaan suuntaan", kun se kaapataan lattialta yläilmoihin.

Valokuva on valitettavasti aiemmin syksyllä nappaistu ja ikkunakin on väärä, joten kuvaa ei kannata käyttää lumitilanteen arvioimiseen. Itsensä kuvaaminen ikkunan luona kissa sylissä ei vain osoittautunut kaikkein helpoimmaksi tehtäväksi.

torstai 2. joulukuuta 2010

Sisäänrakennetut kalasakset


Unna Tuutikin joulukalenterissa (= aamupala) oli tänään kokonaisia silakoita. Aiemmin neiti on nauttinut tarjouksessa olleita silakkafileitä sekä pieniä muikkuja, joten näin isot kalat olivat aivan uusi aluevaltaus.


Isommat kalat saivat aikaan myös vakuuttavaa rutinaa ja narsketta, kun Tuutin suuhun rakentuneet kalasakset työskentelivät eväkkäiden parissa. Valokuvissa ei harmillisesti ole ääntä, eikä karmaiseva narskutus tarttunut videollekaan, mutta kissaihmisille kyseinen kurskutus lienee tuttu.

Silakkasakset työssään.

Kokonaisissa kaloissa on enemmän työtä kissan lisäksi myös siivoojalle, sillä Unnasta on huomattavan jännittävää syödä kalaa vuorotellen eri päistä ja katsoa, kuinka paljon sotkua saa aikaiseksi. Kala-aarteen syöpöttelyhän ei useimmille kansalaisille täysin ilmeisistä syistä voi tapahtua paljaalla lattialla, josta olisi helppo siivota, vaan aarre on mieluiten kannettava mahdollisimman imukykyiselle matolle ja sitä on mahdollisuuksien mukaan vielä siirrettävä useita kertoja ruokailun aikana.

Silakan transportaatio matolle käynnistymässä.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Paino-ongelma


Unnaa koetettiin punnita menetelmällä "kissa kansalaisen sylissä - kansalainen = kissa". Tulokset olivat hämmentäviä, vaikka koeasetelma on sittemmin toistettu muutamiakin kertoja.

"En oo yhtään painava. Oon pieni ja rakas!"

Voiko näin pieni kissa painaa 4,4 kg? Lyyti-tädillä on tukeva heltta massunsa alla jo 4,2 kilon painossa. Selvästi pienempi Vappu puolestaan tasapainoilee neljän kilon alapuolella ja sen mahan alla on samanlainen olemattoman ohut nahkaheltta kuin Unnalla. Jouluna lienee suoritettava vertailupunnitusta kissojen välillä.

"Tossa se lukee. R-A-K-S. Nih."

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kelpaa, ei kelpaa, kelpaa...


Jotta elämä valtakunnassa ei kävisi liian yksioikoiseksi, päätti Tuutti yllättää kansalaiset nukkumalla majansa yläkorissa. Niin, juuri Siinä Yläkorissa. Tämä ihme nähtiin jopa kahdesti samana iltana, mutta sittemmin yläkoriin ei ole vilkaistukaan. Ehkä tähystäjälle ei ole töitä kuin kerran kuussa tai sitten Unna muisti, että on periaatteessa kyse kissankorista, joita on lähtökohtaisesti karteltava.

"Hoi kapteeni, typeryksiä tyyrpuurissa!"

Edit. Juuri kun sain kirjoitettua, ettei yläkoriin ole sittemmin vilkaistukaan, Unna pomppasi päivänokosille. Mikään ei ole niin ennalta-arvattavaa kuin se, että kissa tekee juuri päin vastoin kuin arvelit...

perjantai 26. marraskuuta 2010

Pieni paraatikissa [Felis catus commissatio]

Aamuisin valtakunnan keittiössä liikkuu erikoinen kissalaji, pieni paraatikissa. Sen tunnistaa helpoiten näyttävästä tepastelustaan selkäkaarella ympäri erilaisten jalkojen. Paraatikissan häntä hipaisee kaikkea, minkä kissa ohittaa ja sen nälkäinen kehräys kuuluu naapuriin saakka.

Pieni paraatikissa kierroksellaan.

Toisin kuin erittäin satunnaisesti esiintyvä satumainen Half-Curl -kissa esiintyy pieni paraatikissa säännöllisesti joka aamu. Innokkaasta esiintymisestään huolimatta paraatikissaa on kuitenkin vaikea valokuvata, sillä paraatikissa on luonteeltaan keikarimainen ja puskee rakastavasti kameraa, mikäli kuvaaja erehtyy kyykistymään.


Pieni paraatikissa tuntee erityistä vetoa jalkoihin. Tuolinjalkojen ympäri se tanssahtelee tarmokkaasti samalla häntäänsä päristellen. Samoin sitä miellyttävät ihmisjalat, joita se puskee kehräten äänekkäästi.


Kierroksillaan pieni paraatikissa pyrkii osoittamaan toistuvasti ruokakupin sijainnin ja tutkijat ovat päätelleet tyhjän ruokakupin olevan avaintekijä paraatikissan ilmestymisessä. Ruokakupin täyttöasteen muuttuminen saa paraatikissan pian katoamaan aina seuraavaan aamuun saakka.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kissakuvahaaste: Kilpailu

144. kissakuvahaasteessa on aiheena kilpailu. Unna Tuutikille erityisen sopiva kilpailu olisi tuijotuskilpailu, sillä malliohjelmissa ihastellut intensiiviset katseet sujuvat tältä kissaneidiltä vaivatta.

Näillä belladonna-silmillä houkutellaan basaariin asiakkaita.

Näin tuijotetaan suohon Ikea-hiirtä tuputtavat vähämieliset.

Tällä tuijotuksella voitetaan tuijotuskilpailu. Myönnä pois, hymyilisit ensin!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Itsensä toteuttava ennuste

Villarakkaan kissan valtakunnassa ei neulota ilman, että villalanka välillä takavarikoitaisiin yllätystarkastuksia varten. Ties vaikka lanka olisi välillä vaihdettu johonkin akryylisotkuun?

"Hetki pieni, tarkistan langan laadun!"

"Näyttää erehdyttävästi villalta."

"Tuntuu viiksiinkin villalta."

"Maistan vielä varmuuden vuoksi."

Villaa se oli. Edelleen.