Koska erilaiset sisustukselliset hakuosumat muun muassa keittiöjakkaroihin liittyen eivät ole Tuutusen basaarissa tavattomia, on basaarissa katsottu tarpeelliseksi esitellä hieman kissakodin sisustusratkaisuja lukijoiden palvelemiseksi. Basaarissa ymmärretään, ettei kaikilla ole varaa usein monen kissan pakettiratkaisuja vaativaan karvan peittämään lattiaan ja kissanhiekkamuruilla päällystetty jalkoja yllättävästi hierova lattiakin voi käydä tylsäksi. Seuraava upea sisustuselementti tulee kuitenkin aivan ilmaisena kylkiäisenä jo yhden kissan talouksiinkin, eikä vaadi asentamiseen kuin kissan saavutettavissa olevat ikkunat.
Olohuoneen boordi jatkuu leveän ikkunalaudan ansiosta koko ikkunan leveydeltä. Makuuhuoneeseen on sen sijaan asennettu jännittävän tunnelman luomiseksi vain osittainen ikkunaboordi tähystystason kohdalle.
Boordi asennetaan hellävaraisin välinein, jotka sopivat kaikille ikkunapinnoille. Yksityiskohtaisemman tuloksen aikaansaamiseksi asentaja voi toisinaan myös aivastaa suoraan ikkunaan. Vain näin voidaan varmistaa, että jokainen boordi on yksilöllinen ja uniikki.