tiistai 10. tammikuuta 2012

Urheusennätys

Kylpyhuoneen maton satunnainen suosiminen pissapaikkana hiekkalaatikon sijaan tiesi Unnalle eläinlääkärintarkastusta. Aikaa varannut kansalainen oli ymmärtänyt, että tulehdusta selvittävän virtsanäytteen otto vaatii rauhoituksen, eikä oksennusriskin vuoksi valmistanut lainkaan aamiaista neiti Penninrahalle.

Vaadin aamiaista.

Näytteen saatavuuden varmistavalla vessan oven sulkemisella aamuyöstä oli kuitenkin selvästi diureettisia ja nälättäviä vaikutuksia Tuutin vaatimuksista päätellen, sillä aamulla pienellä kissalla oli omasta mielestään Kauhea Nälkä ja Kauhea Pissihätä. Siitäkin huolimatta, ettei arkiaikatauluun nähden muutosta juuri ollutkaan. Kansalaiset joutuivat käyttämään huomattavasti kekseliäisyyttä harhauttaakseen kissaa näihin vaikutuksiin keskittymisestä.

Matossa. On. Huu-uumetta.

Viime vuoden staattisen reippaasta tytöstä ei ollut eläinlääkärillä merkkiäkään. Siispä pöydältä ohjustaminen, kun lääkäri koetti pitää paikallaan ja pöytään tarrautuminen, kun lääkäri koetti nostaa, kuuluivat tarkastuksen ohjelmaan. Kiitos lempeän ja rauhallisen eläinlääkärin, pysyi kissakin olosuhteisiin nähden rauhallisena ja tutkimuskelpoisena ilman kemiallista rauhoitusta.

Ennen ultraa Unnalle leikattiin muodikas piilokalju masuvilloihin.

Ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt kiviä saati muita ikävyyksiä, mutta ultran näyttöä oli kissasta silti jännää kurkistella tutkimuksen aikana. Näytteenotto neulalla sai kissan värähtämään aavistuksen, mutta huikealla urheudella tutkittava malttoi loppuun saakka rauhallisena. Näytteessä ei näkynyt mitään rokotuksen estävää, joten uupuva nuhapiikki saatiin samalla reissulla. Huomenna valmistuva viljely takaa toivottavasti puhtaat paperit, sillä liuskatestin ja sedimentin mukaan ei kissassa pitäisi olla vikaa.

Edit. 11.1.2012 Bakteeriviljely antoi Tuutille puhtaat paperit.

14 kommenttia:

Otto Kulta kirjoitti...

Voi, pissivaivat ovat kurjia, pirullisia ja salakavalia. Toivotaan että labroistakin tulee vielä puhtaat paperit!

Urhea Tuutti! Neitihän näyttäisi olevan oppimiskäyrällä näillä eläinlääkärivisiiteillä. Ja kansalaisten kieroiluvalmistautuminen ja lääkärin rauhallisuus varmasti vaikuttivat positiivisesti.

Tuutin pinkki masukalju ♥ Ei hätää, takaisin ne kasvavat. Eikä ole tarvis "comb overille", veikkaan että neiti itsekin ihailee hehkeän täydellistä ihoaan.

Saara kirjoitti...

Miksiköhän Aamosta ei ultrattu silloin kun sillä oli veripissavaivat kesällä. Onko toi tosi oleellinen juttu? Olisko sitä pitänyt vaatia... T: kissojen terveyshysteerikko.

Ja siis onnea tottakai urhealle potilaalle, esimerkillistä lääkärikäyttäytymistä! Kiltisi muuten, mutta pieni rimpuili sopii, pitää kaikki vaan varpaillaan. Toivottavasti tulee viljelystä terveen paprut. Tosin tuo että pissaa aina vain ja ainoastaan siihen tiettyyn paikkaan kuulostaa omaan korvaan vielä siltä että matto on liian hyvä pissipaikka :D Itse kannatan kyllä varovaisuutta näissä jutuissa. On ne niin tärkeitä terveysjuttuja kissojen kannalta.

Saila kirjoitti...

Unna, sä oot niin fiksu kun menet energy saver -tilaan kun et saa ruokaa ♥
Tossa kuvassa sulla on ihan aikuisen ladyn ilme! Ooh, et olekaan enää ihan pikkuneiti mut saat silti sydämen läpättämään!
RANSU

Mamma N kirjoitti...

Siellä on vähän naku massu :) Toivottavasti kokeetkin näyttävät hyvää tulosta!

ella kirjoitti...

Otto Kulta: Kiitos, täällä toivotaan samaa. Pissavaivoja koetetaan kyllä välttää viimeiseen saakka tässä valtakunnassa.

Piilokalju huvittaa kansalaisiakin. Unnan mallinen kissa näyttää hassulta "alasti" ja tuntuu, että vaaleanpunaisella iholla kasvavaa untuvaa on silitettävä erittäin varovaisesti, ettei kissa säry :D

Saara: Tuota samaa täälläkin toivotaan matosta, sillä siitähän selviäisi todennäköisesti sisustuksen muutoksella :) Unnaa varmaan ultrattiin siksikin, ettei ollut mitään tietoa, mistä tämä johtuisi (tulehdusta, kiviä jne.?). Tyttö kun on ollut heti saapumisestaan asti erinomaisen laatikkosiisti pissijä, eikä ohituksia ole sattunut koskaan. Lisäksi jäin siihen käsitykseen, että lääkäri varmisti vielä pistokohtaa ultralla.

Ransu: Siinä kuvassa mulla on mun "Aamiaista. Heti." -ilme. Se on tosi tehokas! Yleensä... Nyt hämättiin pahasti.

Terkuin Unna Tuutikki

Naukulan Mamma: Näin on! Eikä tunnu nakumassua paleltavankaan, kun sitäkin on tuttuun tapaan tuuleteltava :) Kyllä näillä toivotuksilla jo luulisi koetulostenkin olevan suotuisia!

L-L kirjoitti...

Voi kultapieni kuinka kurjaa. Pissavaivat ovat inhottavia kaikissa muodoissaan, trust me, meillä on kokemusta. Toivotaan että tulokset kertoo jotain.

Myös Lulu on ollut muutamaan kertaan kaljumaha ja sen jälkeen ajeltuun kohtaan jo kasvanut puhtaan valkoiset karvat kun muualla mahassa on kermanväriset :D

Uskomatonta urheutta neiti potilaalta. On oikeasti iso askel että alunperin arka kissaneiti antaa ottaa pissanäytteen ilman rauhoitusta!! Meillä grand lady on lähinnä osoittanut syöjätär-kykyjään eläinlääkärille.

ella kirjoitti...

L-L: Hih, erikoinen tuo Lulun masukarvojen värimuutos!

Unna ei ole varsinaisesti pahapäinen, vaan pikemminkin heikkohermoinen. Ihmisiä kohtaan hurja puoli tulee ilmi vain äärimmäisessä paniikissa. Kovin olen siitä ylpeä, että tyttö nyt malttoi olla noin hienosti, vaikka varmasti jännitti :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Hatun- vai pitäisikö sanoa hännännosto Unnalle! Esimerkillisen hienoa käyttäytymistä, ja hermo ei mennyt edes näytteenotossa. Voi hurja, kyllä Unna on urhea! Toivotaan vielä että viljely olisi puhdas.

Jenni kirjoitti...

Tosiaan esimerkillistä käytöstä neiti kaljumahalta! Alkoi huvittaa tuo Lulun kokemus, että karvat saattavat kasvaa takaisin uuden värisinä. Odotamme jännityksellä, mitä Unna kasvattaa. :) Unnako ei tunnu yhtään ihmettelevän kaljua?

Koska meillä on Cisulla ollut kiukkupissaamista eli tahallista pissailua vääriin paikkoihin, tuli luettua taannoin tarkkaan Kissalehden artikkeli aiheesta. Siinä sanottiin, että kissat pissaavat väärin paikkoihin mm. likaisen vessan, stressin, muutosten yms. takia. Uskon, että myös tapaoppimisella on häiriökäytöksessä osansa: kun kerran syystä tai toisesta pissaa jonnekin muualle kuin vessaan, se saattaakin osoittautua kissan mielestä hyväksi ideaksi ja sitä pitää sitten jatkaa aina kun päähän pälkähtää. Toivotaan, että Unnan viljely olisi puhdas ja sekin pissaisi väärään paikkaan vain siksi, että on saanut jostain tällaisen loistoidean.

ella kirjoitti...

Myrsky: Parin tunnin päästä se selviää. Pysytään toiveikkaina :) Unna sai urheudestaan kehuja jo vastaanotolla ja mikä tärkeintä: ruokaa heti kotiin palattua!

Jenni: Ei Unna ole kaljuaan ihmetellyt. Pesi tietenkin huolellisesti lääkärin jälkeen, mutta sittemmin ei ole huomiota kiinnittänyt saati yrittänyt "ylipestä" aluetta. Piilokaljun myötä turkismuodin huipulla surffaava neiti toivoo läikkään kasvavasta karvasta raidallista tai edes shokkiviolettia ;)

Tätikissa Lyytillä on myös tapana pissata muuanne kuin laatikkoon pienimmästäkin muutoksesta. Diagnoosi: Herkkä hienostoleidi. Jos viljelystäkään ei paljastu mitään yllättävää, pidän tapaan oppimista todennäköisimpänä Unnan kohdalla. Onhan kylppärin matto aivan oikean vessan lähellä ja lisäksi huomattavan pehmeä, imukykyinen ja helposti kaivettavissa... Onneksi myös helposti pestävissä :)

Ana kirjoitti...

Puhtaat paperit ja papukaijamerkki! Hyvä juttu se.

ella kirjoitti...

Zepa: Ei voi muuta sanoa :) Kansalaisten olo keveni ainakin merkittävästi.

tuutäti kirjoitti...

Jopas jotakin! Hyvä juttu, että selvisitte säikähdyksellä. Mutta näyttääpä olevan hyvä loikoilumatto Tuutusen EnergySaver-pakastimen päällä!

ella kirjoitti...

Tuutäti: Arvelinkin, että kiinnittäisit huomiota mattoon ;) Tuutti nimittäin ainakin kiinnitti, sillä on tiukasti pitäytynyt sen päällä aina pakastimella ollessaan. Tuutunen kiittää pehmustetusta valtaistuimesta!