perjantai 13. tammikuuta 2012

Hakusanaharhaa Vol. 2

Hakusanaharhoja on julkaistu Tuutusen basaarissa jo kerran aikaisemminkin ja niiden saman suuren suosion vuoksi niitä listataan nyt hakusanoja jo toistamiseen. Tällä kertaa joukossa on valikoimatta niin kissamaisia napakymppejä kuin umpihutejakin, ja osa hakusanoista on hyödynnetty kuvateksteissä.

aito merirosvo (Tunnettu tosiasia on, että merirosvoista aidoimmat seilaavat pyykkikorilla.)

ale alkoi basaarissa (Basaarissa on aina kilpailukykyiset hinnat. Tervetuloa Sahib!)

carcassonne harmaa pelinappula (Etsi maton alta. Etsi sohvan alta. Etsi hiekkalaatikosta.)

elementtisaumaus (Elementtisaumauksessa apuna käytetystä nosturista voisi olla hyötyä linnunpesien lähemmässä tutkimisessa.)

hiirivalo (Kerrankin erinomainen kylkiäinen. Vetää vertoja jopa laserille!)

huovutuspallot (Huovutuspalloilla olisi kiva leikkiä, jos ne eivät tarttuisi kieleen ja niitä ei tarvitsisi aina anti-huovuttaa irto hahtuviksi.)

ikea tikapuu (Ymmärrämme, että tikapuut houkuttelevat, mutta suosittelemme silti keittiöjakkaraa. Sen alla on mukavampaa kelliä, eikä tule huonoa onneakaan.)

itse kullekin säädylle (Mekin toivotamm'!)

jättihuopa (Jättihuovan määritelmään kuuluu, että sen alle mahtuu vähintään kaksi kansalaista väljästi tai sen päälle voi levittyä yksi kissa.)

kissatonttu (Valtakunnan pienimmät auttavat mielellään lahjojen paketoinnissa.)

kylpyhuoneremontti (Tarkoititko: hiekkalaatikon uudistus? Muussa tapauksessa olisi tietenkin mukavaa, jos likaviemäriin saisi asennettua esimerkiksi naapurien ääniä vahvistavan torven.)

köyhä multa (Maissi kasvaa kissanruohoksi huonossakin mullassa.)

lumen hyviä puolia (Unnakin toisinaan ihmettelee, onko niitä, kunnes jälleen syventyy lumihiutaletutkimukseen.)

muuttopakkaaminen (Pakatessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota siihen, ettei tule pakanneeksi kissaa useita kuukausia ennen muuttoa.)

narkomaani

nen sarjakuvat (NEN sarjakuvien 99 kissaa kuuluu edelleen Tuutusen mielilukemistoihin.)

norjanharmaahirvikoira pentu (Lyyti-täti voisi ilolla myydä pois yhden jo vuoden ikäisen pennun.)

muikeaa

olkiporo (Olkiporon kanssa sopii vartoa Joulupukkia.)

origameja lapsille (Unnan ja Ikea-hiiren yhteinen origamitaide on varmasti sopivan haastavaa lapsillekin.)

origami tähti (Keskenjääneitä origameja tulee myös helposti ikävä.)

parafiiniöljy tulee ulos (Mistä? Voisiko alle laittaa ruokakupin keräämään tätä makoisaa kastiketta?)

pelottava hissi (Tuutti kieltäisi mielellään maailmasta niin hissit kuin kuljetuskopatkin.)

syötävä hiiri (Onko niitä saatavilla muunkinlaisia, Ikea-hiirien jalo sukukunta poisluettuna?)

”sähkömagneettiset kentät ja aallot” vaikea (Oli kuitenkin helposti silputtava!)

ufo 2 (Valtakunnassa tehdään ufohavaintoja harva se ilta.)


unna or tuutusen or masukarva (Paras viimeiseksi. Alaa opiskelevan kansalaisen suureksi riemuksi haussa on käytetty operaattoreita, minkä lisäksi se tuottaa erinomaisen tarkkoja osumia Tuutusen basaariin.)

16 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Sijaiskodin ehdoton suosikki on tuo basaariaiheinen Tervetuloa Sahib! Kauppiaan lisäksi teillä näyttäisi näiden perusteella asuvan nelitassuinen monilahjakkuus; Remonttimies, tutkija, taiteilija, taivaankannen tarkkailija sekä aito merirosvo. Kylläpä Unnasta on moneksi!

ella kirjoitti...

Kyllä Unna pitää itsensä hyvin monipuolisesti työllistettynä! :D

Hakusanoja katsellessa aina ihmetyttää, millä perusteella hakija on tullut klikanneeksi Tuutusen basaarin linkkiä ja kuinkakohan moni on ollut tyytyväinen löytämäänsä.. No, ainakin tuon viimeisen masukarvahaun tehneen luulisi löytäneen sitä mitä halusikin :D

Otto Kulta kirjoitti...

Uusia klassikkokuvia!

Ykköskuvassa Tuutti näyttää, miten Carcassonen pelaamisessa päästään flow-tilaan. Sivuhuomio: kuva ja tilanne on tyyppiesimerkki miten ylenpalttinen söpöys kannetaan luontevasti ja siitä tehdään strateginen vahvuus. Carcassonea pelatessa Tuutti keskittyy maksimaalisesti ja pelivastustaja väistämättä päätyy ihailemaan Tuutin pörhöturkkia ja suvereenia tassutyöskentelyä laudalla. Sanomattakin on selvää kumpi häviää.

Kolmoskuvan kurkottaja-Kuutti treenaa lihaskorsettia ”taivutan, kurkotan näin” –tyyliin.

Neloskuva: Polvet notkahtivat, editorial kamaa tämä, kuvassa on huikea tunne! Toisella katselukerralla Tuutti näyttää kuvassa takavuosien naapuriltani Eikalta. Hätkähdyttävä samannäköisyys. Eikallakin oli usein suussa jotain punertavaa (punaisella etiketillä varustettu pullo), vielä punaisempi nenä ja epämääräisiä harrastuksia. Tuutti kyllä tuoksuu ihanammalta (poislukien pikkujoulubileiden jälkipoltot), Eikka kun sai aina ajella hississä yksikseen kaikessa rauhassa.

Viitoskuvassa Tuutti muistelee tuota neloskuvan matkaa:D (joka ei varmaan ollut hissimatka).

Ja kuutoskuvassa masukarvamestarin on tyylinäyte. Ja kyllä tuolla nerokkaalla hakusanahaulikolla onnistuu:D

ella kirjoitti...

Tarkkoja huomioita :) Carcassonnessa Tuutti myös siirtelee pisteenlaskunappuloita tuloslaudalla hyvinkin omavaltaisesti, joten voitto on taattu. Ja kukapa moista söpöliiniä kieltäisikään... Strategia toimii!

Vaikka Tuutti onkin kissanminttua ja valeariaanaa lukuunottamatta päihdevapaa, sujuu editorial-kuvauksia varten epämääräisen eikkamaisen hahmonkin omaksuminen. Ovatpa kuvassa sattuneet takatöppösetkin muodikkaasti korostumaan :)

Mamma N kirjoitti...

*hillitöntä naurua* Mä en kestä! Aito merirosvo! Siitä se sitten repesi :D

ella kirjoitti...

Minua nauratti tilastoista noita kerätessäni etenkin tuo kysymyksiä herättävä lausahdus "parafiiniöljy tulee ulos", vaikka varmaan siinä on alunperin tuumittu ulkokäyttöön tulevaa öljyä. Tällä hetkellä naurattaa eniten tuo Otto Kullan vertaus Unnasta ja naapurin Eikasta :D

Otto Kulta kirjoitti...

Tuutti niin suvereenisti stimuloi huumorihermoa!

Tuo Tuutin Eikka-kuva voisi olla Glorian rohkeasta Talven turkismuotia Sörkan Kurvissa - editoriaalista. "Eläkepäivä tänään. Saisko neitinaapurille olla pienet minttuhömpsyt?" Tuutti professionaalina huippiksena suoriutui vaivattomasti muuntautumishaasteessa, ja tavoitti hyvin eikkamaisen hammastuntuman ja silmänpilkkeen.

ella kirjoitti...

Hyvä, että stimuloi! Riittää näistä kommenteista aivan erityistä riemua bloginpitäjillekin :D

Pierre BOYER kirjoitti...

Great blog !
I love cats too :
http://pierre-boyer.blogspot.com/search/label/Chat
Best regards from France,

Pierre

ella kirjoitti...

Pierre: Thank you for your kind words! I visited you blog: it's full of beauty :)

Karvalapset kirjoitti...

Hei Unna Tuutikki!

Suurena bloginne ihailijoina, halusimme antaa sinulle tunnustuspalkinnon!

Terveisin,
Karvalapset

ella kirjoitti...

Kiitos kaunis! Edellisestä tunnustushaasteesta onkin jo aikaa :)

Heidi kirjoitti...

Hauska postaus ja hyvät kuvat, etenkin tuo muikea kuva :D

Pitikin muuten vilkaista uudestaan tuo postaus "Astukaa basariin" ja se oli juuri niin hauska kuin muistin!

ella kirjoitti...

Juu, tuollainen muikea Gordon Ramsay meillä on usein keittiön nurkassa ruoanlaittoa valvomassa! :D Mukavaa, että postauksesta löytyi linkki vanhaan suosikkiinkin :)

Viivi kirjoitti...

hihihihihihihi... nää on aina yhtä hauskoja! Tutkimattomat ovat hakukoneidenkin syöverit välillä.

ella kirjoitti...

Kiva, jos tykkäätte! Ajattelin jatkaa näiden julkaisua aina silloin tällöin, kun on sopivasti hakusanoja kertynyt :)