lauantai 7. toukokuuta 2011

Litimärkä kissimirri

Toisinaan eläväinen kissaneiti tulee tehneeksi sellaista, mitä hetkeä myöhemmin katuu. Sellaista, mikä tietää pesureissua.


Tällä kertaa pestyksi tuli kissan lisäksi myös pesuhuoneen lattia kokonaisuudessaan sekä kasteltua kolme pyyhettä ja yksi kansalainen. Erotuksena edelliseen kertaan Tuutti pyrki karkuun pesuvaiheesta, mutta asettui mielellään pyyhkeen sisään kuivattelemaan, kun vaihtoehtona oli lainehtiva kylpyhuoneen lattia.


Jonkin aikaa onnekas kansalainen sai kanniskella ympäriinsä pyyhkeen täydeltä rauhallista kissapullaa, mutta pian neiti Penninraha jo ilmoitti halukkuutensa kuivata itse itsensä loppuun. Pyyhkeen sisältä paljastui hassuturkkinen, mutta huomattavan solakka ja vikkeläliikkeinen kissaneiti.

*rimps*

Syömään sentään ehti kuivaamisen lomassa, mutta silloinkin oli puisteltava takakoipia kuivemmiksi. Koska aivot toimivat energiaa saatuaan vilkkaammin, löysi Tuutti aterioituaan ihanteellisen kuivausasennon.

Kuivausasentojen koetoimisto suosittelee: Aurinkoläikässä molemmat takajalat ilmassa.

16 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Kollo on samaa mieltä - kissan omaa kuivaustapaa ei voita lopulta mikään, ei edes ihmisen pyyhe. :)

ella kirjoitti...

Tuutti malttoi kyhjöttää pyyhkeen sisällä syliteltävänä tasan sen verran, että lämpesi. Omakin kuivaus onnistunee paremmin sitten, kun ei enää hytise :D

Saara kirjoitti...

Uskaltaako kysellä mitä kissaneiti on tehnyt ansaitakseen tällaisen pesureissun?

Saila kirjoitti...

Voi pikkuinen Tuutti kun se on niin Pikkuinen! Ja Pörröinen!! Voi söpöliini sentään. Tuossa näkyy hyvin, miten pitkät karvat ja tuuhea turkki Unnalla on, muuten.
Se takajalkojen ravistelu on niin hassua katsottavaa, Ransu ei sitä juurikaan harrasta, mutta Musti melkein aina ulkoa sisään tultuaan ravistelee jalkaa vuoron perään, hassu! (Ja rapa roiskuu)
Asento on hurjan hieno, varmaan ihan paras kuivatteluun, tuosta pitäisikin ihmisten ottaa oppia jos joskus kastuu. Märällä pehvalla (märillä housuilla) on sitä paitsi ikävä istua.
Söpöliini ♥♥♥
Hyvää äitienpäivää Unnan ihmismammalle!

Hei Unna!
*Purinaapörinää*
*Puks*
Mä oon taas metsästämässä sulle myyriä

RANSU

ella kirjoitti...

Saara: Uskaltaa, mutta valtiovallan päätöksellä jätämme arkaluontoisuudet selvittämättä, sillä se olisi liian noloa henkilökohtaisesta hygieniastaan tavallisesti niin tarkalle kissaneidille ;)

Saila: Kyllä pestessä tuntui, että pörheän pyöreä kissa suorastaan liukeni käsiin, kun pörröturkki kastui littaan. Kissan katse "vesikidutuksessa" herätti kyllä oikein äidillisiä "tämä on sinun parhaaksesi" -ajatuksia pesijässä, joten kiitos vain toivotuksista :D

Hyvää äitienpäivää myös Saaripalstalle ja tietenkin myös muille kissojen mammoille!

Ransu:
Kur! *pusk*
Kiitos! Meillä ei vieläkään idä myyrät!
*puss*

Terkuin Unna Tuutikki

Mamma N kirjoitti...

Voi pientä kissaraukkaa ;) ! Joskus voi käydä nolosti, eikä niitä salaisia asioita sitten julki toitoteta :D !

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Näin on. Palvelusväellä on oltava hienotunteisuutta ja lisäksi moisen kavalluksen tekevä kansalainen joutuisi todennäköisesti karkotetuksi valtakunnasta :D

Meei kirjoitti...

Ohops. :D Mutta lohdutuksena Unnalle, tuollainen on hyvin hyvin yleistä. Itsekin pesin juuri yhden anonyymin isokorvan ja kuulin juoruja eräästä vessakatastrofiin sännänneestä ragdollpojasta...

Heidi kirjoitti...

Voi Unnaa, kylpyyn joutuminen on yleensä aika kurjaa...

ella kirjoitti...

Meei: Huh huh! Anonyymeillä pesureissulaisilla pitäisi selvästikin olla oma tukiyhdistyksensä :D

Paavo ja Harmi: Kiitos tuesta! Kylpeminen oli tosi kurjaa! Koetin sanoo noille, että oon ITSESTÄÄN PUHDISTUVAA mallia ja se lika varmaan kuivuu pois ihan pian, mut ei... Ja sit piti asetella koko turkki uusiks, kun meni kampaus pilalle.

Terkuin Unna Tuutikki

Saara kirjoitti...

Tottakai neitien kaikkia salaisuuksia ei saa julkisesti kertoa. Meillä jostain syystä omat neidit välttää aina pesun, mutta poikakissaa pestään joka kuukausi. Aamoksen suureksi iloksi ja henkilökunnan säästämiseksi teemme mahdollisimman harvoin kokopesuja ja pitäydymme vain pöksyt ja häntä alueella...

ella kirjoitti...

Saara: Meilläkin edellinen pesukerta keskittyi vain kissan jälkimmäiseen puoliskoon, mutta tällä kertaa olikin sitten tarvetta päätä vaille koko pesulle. Unna saa tosin kiittää onneaan, ettei ole oikeasti pitkäkarvainen, kuten Aamos, koska se tihentäisi pesukertoja aivan varmasti.

Viivi kirjoitti...

Siis onko nöyryyttävämpää kuin joutua suihkuun... Mutta siihen on alistuttava. Näillä keleillä löytyy onneksi hyviä kuivauspaikkoja ja toi sun asento on kyllä kokeilemisen arvoinen!

ella kirjoitti...

No ei oo! Paitsi ehkä se miks jouduin suihkuun... Onneks on aurinkoläikkiä niin turkki kuivuu nopsaan ja mieliki paranee!

Terkuin Unna Tuutikki

Jenni kirjoitti...

Törkeää, ettei tajuttu, että olet itse kuivuvaa mallia! Jos on itse kuivuva, saa olla myös itse sukeltava halutessaan.

ella kirjoitti...

Jenni: Joo, mun pesulappu on vissiin haalistunu pesussa, kun noi ei uskoneet, että siinä lukee "self-kleen only". Mun turkki on kuitenki herkkää luonnonmateriaalia!

Terkuin Unna Tuutikki