Unna sai ihkutunnustuksen Saaripalstan Walesin Tiikeriltä eli hurmaavalta Ransulta. Tunnustusta seuraa myös hippunen haastetta, sillä haasteen saajan on kerrottava itsestään. Harvinaislaatuisesti neiti Penninraha saa siis kuuluviin oman äänensä muuallakin kuin kommenteissa.
Oon Unna Tuutikki Penninraha ja aito pitkälänkartanon lyhytkarva. Oon pienestä asti osannu valita seurani tarkkaan, joten en ihan kelle sattuu kehräile saati sitten sylissä hypi. Koska oon hämäläinen, kesti ihan tolokun aikaa, että rupesin jutteleen kansalaisille, kun ne on Pohjois-Savosta ja -Karjalasta, eikä mitään tuppisuita. Juttelen tosi nätisti ja vienosti tutuille, mutta jos on joku hätänä niin sit tietää kaikki naapuritki.
En oo koskaan ollu nirso ruuan kanssa paitsi mitään pateeta en kyllä syö. Pienenä söin yhtenä päivänä seittemän annosta, ku pelkäsin, että ruoka loppuu maailmasta (toim.huom. sittemmin kesytykseen suositellusta "ruokaa on aina oltava tarjolla" -järjestelmästä siirryttiin säännöllisiin ruoka-aikoihin). Kerran kans herätin kansalaiset yöllä, koska oli syytä epäillä, ettei oo enää ruokaa olemassakaan. Oli sitä sit. Nykysin tiiän, että aina on, vaikka aamuisin vähän epäilyttääki.
Viime vuonna ja sitä edellisenä tein kaikkee tärkeetä, esim. synnyin ja päätin tykätä kansalaisista. Nyt tän vuoden aattelin pyhittää harrastuksille ja projektina on opetella kellimään mun ikkariomissa aurinkoläikissä. Viehkona triviatietona haluisin kertoo, että oon takakorkee pitkäsääri ja istun niinku Faaraon kissa.
Mustavalkoisen linjan jatkamiseksi tunnustus lähtee meiltä Anni Pitkätassulle, jonka innoittamana kissablogimaailmaan tutustuimme.
*Ehdottoman valtavasti kunniaa ja kiitoksia tästä kuvasta sen kuvaajalle. Toivottavasti et taaskaan pahastu julkaisusta!
7 kommenttia:
Kuules ihku! Sulla on kyllä niin ihanat jutut :D
Kiitos, nii onki! Ja jos joku muuta väittää, nii se semmonen on höpsimistä.
Terkuin Unna Tuutikki
Murrauh! Ihana neito, tosta ekasta kuvasta olisin tullut pelastamaan sut, mut sut pelastettiinki jo. KOti on maailman paras paikka, siis sellainen koti, jossa on jääkaappi.
RANSU
6666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666666´å¨
Onneks on tommosii ritareita siltä varalta, ettei mua oiskaan pelastettu heti. Se tosin ei heti tuntunu miltään pelastukselta, vaan ehkä typerimmältä idealta ikinä. Ja joo, jääkaappi tuo lämpöö kotiin! Ja pakastin, siellä voi säilyttää esim hirvensydäntä.
Terkuin Unna Tuutikki
Ja jos pari kertaa vuodessa joutuukin vastentahtoisesti käymään Tätilässä, niin saattaa hyvinkin, ainakin syksyllä, saada sinne pakastimen hirvi-osastoon hieman maittavaa täydennystä.
Onnittelut tunnustuksesta Unna,olet ansainnu sen♥,terkut Junnulta!
Tuutäti: Sydämellinen pakastin on hyvä pakastin! Ja eihän Tuutusta varsinaisesti Tätilässä olo häiritse, vaan ne tädit ;D
Tansku: Kiitos! Unnakin lähettää terveisensä Junnulle :)
Lähetä kommentti