torstai 12. elokuuta 2010
Onnin blogin 1-vuotisarpajaiset
Onni-kissan Onnellista elämää -blogissa on 1-vuotisarpajaiset. Tuutusen basaarikin osallistuu, ja palkintona on kuulemman jotain ihan superii eli kyllä kannattaa muidenkin!
Höpöheinähiiri
Kissanminttutölkissä pyöräytetty fleecehiiri on aina yhtä mukava löytö. Väittävät, että kissoille voi tulla hallusinaatioita kissanmintusta. Ei uskoisi:
tiistai 10. elokuuta 2010
Esteetikko
Kuukausi takaperin Lidlin tarjouksesta kipaistu kissanmaja on noussut suosioon hitaasti. Alkuun maja sai olla kissanminttukäsittelystä ja namin heittelystä huolimatta liki koskematta olohuoneen koristeena, ja Tuutti kävi siellä korkeintaan kääntymässä raksun hakumatkalla.
Eräänä kauniina päivänä majasta otettiin pois pehmuste, koska tyynystä törrötti valtava, valkoinen pesulappu. Lappu leikattiin pois, mutta pehmuste sai jäädä ulkopuolelle, sillä maja alkoi kelvata miltei välittömästi plyysi-ihmeen kaikottua.
Tyhjänä maja oli jo melko hyvä, mutta ei silti erityisen vetovoimainen. Mutta voih! Eräänä vielä aiempaakin kauniimpana päivänä saapui paketti, jossa oli kuplamuovin korvikkeena paperista verkkoa. Verkko on aiemminkin miellyttänyt Unnaa, joten sitä laitettiin kokeeksi majaan. Yhtäaikaisen silppuamisen ja kellimisen ilo ei voi olla suurempi.
"Hus paparazzi! Etkö näe, että nautiskelen sisustamisesta?"
Eräänä kauniina päivänä majasta otettiin pois pehmuste, koska tyynystä törrötti valtava, valkoinen pesulappu. Lappu leikattiin pois, mutta pehmuste sai jäädä ulkopuolelle, sillä maja alkoi kelvata miltei välittömästi plyysi-ihmeen kaikottua.
Tyhjänä maja oli jo melko hyvä, mutta ei silti erityisen vetovoimainen. Mutta voih! Eräänä vielä aiempaakin kauniimpana päivänä saapui paketti, jossa oli kuplamuovin korvikkeena paperista verkkoa. Verkko on aiemminkin miellyttänyt Unnaa, joten sitä laitettiin kokeeksi majaan. Yhtäaikaisen silppuamisen ja kellimisen ilo ei voi olla suurempi.
Edit. Paketin tilannut kansalainen onki tietoonsa, että paperiverkko kelpaa muillekin!
sunnuntai 8. elokuuta 2010
torstai 5. elokuuta 2010
Ruoveden Half-Curl
Tällainen rotueläin lepuutteli eilen kiipeilypuussa. Onhan sen oltava jotain rotua, kun eihän tavallisella maatiaisella voi olla tuollaiset korvat! Kissaliiton sivuilta katsoin, ja American Curlilla on samalla tavalla korvat kippuralla. Täytyyhän tämän olla ainakin puoli American Curl!
Eipä näkynyt kissaa haittaavan, vaikka kesken pesun yllättänyt unikohtaus jättikin korvan nurin päin. Rotukissaisuus oli kuitenkin ohimenevä tila, sillä pian Tuutti jo puisteli itsensä ennalleen. Ei ehtinyt Fife tunnustaa ruoveden half-curlia omaksi rodukseen... Tosin tietty kirurginen toimenpide lienee tehnyt tästä yksilöstä jo muutenkin hieman heikon ehdokkaan rodun kantaäidiksi.
tiistai 3. elokuuta 2010
Tunne naapurisi -projekti
Taannoinen kylpyhuoneessa viihtyminen ei johtunutkaan pelkästä pesun tarpeesta, sillä tänään puhtoinen kissa vietti kolmisen tuntia viemärilorinoita analysoiden. Valvonta tapahtui pääasiassa pyyhkeellä maaten, mitä nyt jännittävimpiä kohtia varten oli lähestyttävä viemäriä. Tuutti tietääkin nyt varmasti, mitä kukin naapuri on eilen syönyt tai juonut, minkä lisäksi myös tiskivuorot ja suihkussa käynnit on tarkoin kartoitettu.
Naapurien veden käyttötutkimuksen ohella myös oman kylpyhuoneen suihkusta karanneet vesinorot kiinnostivat. Noroliikenteenvalvoja Tuutunen pysäytti tomerasti tassullaan väärällä vuorolla viemäriin yrittävät vesilirut.

maanantai 2. elokuuta 2010
Pyyhekidutus
Eilen oli hirveä päivä. Kissaraukalle oli annettu niin pahaa ruokaa, että maha oli kerrassaan sekaisin. Koeta siinä sitten asioida hiekkalaatikolla asiallisesti, kun suoletkin huutavat inhosta.
*Tämä kappale on hienotunteisesti sensuroitu*
Tietämätön kansa luuli tilanteen jo olevan ohi, mutta kissa sen kuin istui sitkeästi kylpyhuoneessa tuijottaen syyttävästi viemäriä ja selkä tiukasti seinää vasten parkkeerattuna. Viimein välähti, että viisas neiti Penninraha oli hakeutunut pesutiloihin, koska turkki oli yhä vastenmielisen tahmainen.
Itse pesu sujui ongelmitta: vaahdottaminen kävi hieronnasta ja hammasmukilla sai kaataa kissanlämpöistä vettä turkille niin paljon kuin tarvitsi. Unna jopa puski ja kiehnäsi jaloissa, vaikka puolet kissasta tippui vettä. Kuivaaminen oli taas kauheaa. Pyyhettä oli paettava ja kuivata sai vain välittömästi turkista valuvan vesimäärän. Loput turkista Tuutti kuivasi omatoimisesti, joten meillä ryitään karvapalloja taas pian.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)