maanantai 19. syyskuuta 2011

Uusissa sfääreissä

"Tää vaatii kyl jo ylimäärästä etutassua..."

Yksivuotisraksupallo vetelee viimeisiään, sillä jo kertaalleen korjatun säätöaukon muovi on murenemaisillaan, ja pallo varmaankin seuraa esimerkkiä samaa ainetta kun on. Korvaajaksi poimittiin Mustin ja Mirrin tarjouskupongilla Catmosphere, jota jo Koratian palstalta on aiemmin ihasteltu.

Toimii!

Huomaa, että myös Tuutti on lukulistansa selannut, sillä tyylikin on aivan sama kuin Koratian Cisulla. Raksujen kauhominen pallosta on siis selvästi näppärämpää kuin opaskirjan (!) ehdottama tunteja kestävä rullailu. Tavallista raksupalloaan ja -ufoaan Unna kyllä käpältää kiltisti edestakaisin mahdollisimman pienellä alueella minimoidakseen vaivannäkönsä.



Eteenpäin suuntautuvaan rullausliikkeeseen verrattuna peruuttaminen etukäpälä raksupallossa vaikuttaa ainakin ihmisistä lievästi aiempaa haastavammalta. Erityisen vaikeaa ei tämänkään pallon tyhjentäminen näy Unnasta olevan, mutta aiemmasta poikkeava tekniikka tuonee kuitenkin hivenen vaihtelua raksurutiiniin.


Raksu pallo & raksupallo.

Teknisiä yksityiskohtia uudesta lelusta luvassa valtakunnan tulevassa aktivointipallovertailussa.

15 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Taituri työssään :)

ella kirjoitti...

Ei Unna juuri ihmetellyt, kun annoin täytetyn pallon lattialle pyöriteltäväksi. Toki ensimmäisellä kokeilukerralla, jolta nuo kuvat ovatkin, jätin pallon säätöaukon helpoimmalle varmuuden vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, pakko saada tuommoinen! Paljonko vekottimella oli hintaa?

ella kirjoitti...

Alkuperäinen alentamaton hinta taisi olla kahdentoista euron tietämillä :)

Saila kirjoitti...

Ihana Unna-pallo! Fiksu tyttö, on todella tainnut katsoa blogit läpi. Ihanaa, tuon videon jälkeen tuli linkkejä muihin Unna-videoihin niin pääsin näkemään uudestaan silakkajuoksuklassikon <3

Mayo kirjoitti...

Kyllä on niin söpö kisu. Tulee aivan eri käsitys, kun näkee videon : )

ella kirjoitti...

Saila: Hihii, silakkajuoksu tuo aina hymyn huulille :)

Jo varhain kävi selväksi, että tällä kissatytöllä on päässä paljon muutakin kuin sahanjauhoa. En ihmettelisi raksunkaappausvinkkien hakua blogeista yhtään :D

Mayo: Arvelinkin, että video havainnollistaa raksupallottelutekniikkaa paljon pelkkiä kuvia paremmin. Söpöydestä olen ehdottomasti samaa mieltä :)

L-L kirjoitti...

Tassutekniikka muistuttaa hämmästyttävän paljon Lean vastaavaa. Lea on mun porukasta ehdottomasti se jolla on kekseliäin mieli kun raksut pitää saada lelusta parempiin suihin. Lulu ja Lotta touhuavat ja häseltävät ja onnistuvat vähän vahingosssa, mutta Lea lähestyy probleemaa kuin matemaatikko ennen ratkaisevaa iskua....

Jenni kirjoitti...

Unna! Sä oot ihana, kaunis ja viisas. Varmaan tiesitkin.

t. CISU

Saara kirjoitti...

Meilläkin on tuollainen hankintalistalla, kun nykyinen raksupallo on vain pallo jossa on reikä, niin helpolla lähtee... Aada saa koko pallon tyhjäksi alle viiden minuutin ja selvästi alle.

ella kirjoitti...

L-L: Lomalla koetin opettaa tätikissojakin aktivointilelujen hienouksiin, mutta muutaman haparoivan yrityksen jälkeen tytöt jäivät aina vain hämmentyneinä istuksimaan. Hämmennys senkuin kasvoi, kun Unna keräsi voitot aktivointileluista kyllästyneiden tätien nenien alta. Toiset vain ovat tehokkaampia.

Cisu: Joo <3

Terkuin Unna Tuutikki

Saara: Sama täällä. Tavallisesta pallosta ja raksu-ufosta on juttua seuraavassa päivityksessä. Helppojahan nuo pallomuotoiset taitavat olla kaikki, mutta kaipa erilaiset tekniikat tuovat hieman lisävirikettä kissalle.

Katjusha kirjoitti...

Hi hii, näyttääpä mukavalta puuhalta. Meille kans tuollanen! Täytyypä käydä ostoksilla!

ella kirjoitti...

Katjusha: Youtubesta löytyy muuten lisää videoita toisten kissojen suorituksista hakusanalla Catmosphere :) Muutamat jopa rullasivat palloa hurjaa vauhtia "oppikirjatyyliin"!

Viivi kirjoitti...

Jestas tuota viimeisen kuvan ilmettä... Mä en uskalla avata silmiä, jos tassu vaikka katoaa kokonaan, jos tuo pallo vaikka syökin tassun, enkä minä raksua... HIH!

ella kirjoitti...

IIK! Sellainen se vasta olisikin hurja raksupallo. Tuossa kuvassa on kyllä kovin tiivis tuijotus raksujen suuntaan ("eyes on the prize") :D