keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ojasta allikkoon

Toistuvista ulos livahduksista on jopa kansalaisten hitaalle järjelle pääteltävissä, että Unna tahtoo ulos. Itseoikeutettu ensimmäinen pysähdyspaikka oli pihasepeli, tuo kieriskelyalustoista miellyttävin.


Otto-koirasta uusi tuttavuus olisi ollut ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja varmaankin lysti leikkitoveri. Unna ei ollut aivan yhtä innokas hieromaan tuttavuutta, mutta näytti kuitenkin Otolle mittavan häntäkarvakokoelmansa matkalla läheiseen ojaan.

"Äläs ala! Mulla on isompi ku sulla!"

Ulkona kaikki maistuu paremmalta.

Kun syödyt heinät alkoivat asiaan kuuluvasti oksettaa ja Otto haukkua kakovalle kissalle, siirtyi ulkoilu rauhallisemmalle puolelle pihaa. Kuten arvata saattaa, silläkin puolella riitti ihmeteltävää.

"Miksei mun maissit kasva tämmösiks?!"

Tätikissojen pihaa reunustaa oja, joka on Unnasta aivan emähieno keksintö. Ojan hienouksiin kuuluu mm. se, että kansalaiset eivät tule sinne perässä ja se, että siellä voi istua hienoisesta vesimäärästä huolimatta. Todennäköistä onkin, että ensi jouluna toivelistalla onkin oma vallihauta tai edes puro neiti Penninrahan valtakunnan olohuoneeseen.

"Ai mikset tuu perässä?"

"No en kyllä itekään tuu ainakaan pois täältä sitte!"

14 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Komea puuhkahäntä! :) Ojasta on hyvä vaania kaikkea liikkuvaa - Unna on hyvin maastoutunut.

Mamma N kirjoitti...

Varsinainen seikkailujen päivä teillä on ollut! Ihania kuvia :)

ella kirjoitti...

Sirpa & Kollo: Ei sieltä ojasta olisi paljon kissaa erottanut, jos ei olisi tiennyt sen siellä lymyilevän. Kehut pörröhännistä välitetty asianomaisille :)

Naukulan Mamma: Tuutusen kanssa on mukavaa seikkailla, sillä muutamia ojajumeja ja säikähdyksiä lukuunottamatta neiti kulkee flexissään oikein mallikkaasti pihalla. Kuvia varten sain välillä apua erilliseltä kissanflexinpitelijältä, kiitokset hänelle avusta :)

L-L kirjoitti...

Oih, mitä ulkoilukuvia. Varsinkin "supermaissi" kuvat saavat vihreäksi kateudesta :D

ella kirjoitti...

L-L: Supermaissi kiinnosti hirmuisesti, mutta onneksi ilmeisesti lemahti kissasta hassulta, koska sitä ei haukkailtu. Päivänliljapenkistä kissaa taas ei meinaa saada pois kantamallakaan :D

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Ältsin hienoo häntää näytit koirulle! Rispekt!

ella kirjoitti...

Musta ja Harmaa: Kiitti! Oon ihan samaa mieltä. Ja todellaki voitin ton häntävertailun. Kattokaa nyt, kun on noin iso koira ja tommonen mua pienempi karvakerä häntänä? Onko muka mistään kotosin tommonen? Mun häntä on sentään melkein muakin isompi!

Terkuin Unna Tuutikki

Saila kirjoitti...

Unna-neito!
Mahtavaa! HIENO häntäesitys vihollisleiriin päin! Pörröhäntä ♡ *kur!*
Ojissa, kultaseni, OJISSA on niitä vesimyyriä! Maiskis ja rouskis! Tarkkaile missä ruohonkorsi heilahtaa ja anna salamatassun viuhahtaa!
Oi kurrr!
Ransusi

ella kirjoitti...

Ransu: Kur, kiitti! <3 Olin vaan tosi cool ja jatkoin matkaa häntä koreena, enkä välittäny koirasta paljon yhtään!

Noissa ojissa on kyllä paljon kaikkee, jopa vesiliskoja, joten sais olla kyllä niitä myyriäki! Vappu-täti tosin sano, ettei oo ikinä nähny sellasta ja se on tosi paljon ajasta ulkona. Voi tosin olla, että se pimittää parhaat vesimyyräherkut muilta, eikä siks kerro...

Terkuin Unna Tuutikki

ella kirjoitti...

Ransu:"Maiskis ja rouskis! Tarkkaile missä ruohonkorsi heilahtaa ja anna salamatassun viuhahtaa!
Oi kurrr!"

Vesimyyränpyynnistä kertova runosi on oikein sopiva näin runon ja suven päivälle. Mielestäni vesimyyräjahdista ei sepitetä likimainkaan tarpeeksi runoja! :D

Mindy kirjoitti...

Ihan parhaat seikkailumaastot supermaissineen ja ojineen. Pihasepelissä kieriskely on kyllä aavistuksen verran epäilyttävää, mutta kiksinsä kullakin. :)

ella kirjoitti...

Mindy: Sepelihän on automaattinen irtokarvanirrotus ja kissanrapsutus taika-alusta! Sen kuin vain kellahtaa selälleen ja sepeli hoitaa homman :D Kaikki näistä kissaneideistä muuten rakastavat myös betonilla kellimistä, pitäisiköhän huolestua? :D

Sirpa kirjoitti...

Kollo suosii myös takapihan soraa turkin kunnostukseen - joku taika siinä on kun, joka päivä pitää päästä hieromaan turkkiaan soraan. Samalla maahan tarttuu kissan oma tuoksu tiedoksi reviiristä kilpaileville. :)

ella kirjoitti...

Sirpa & Kollo: Näin on, samaa suosivat Unnan ja Kollon lisäksi myös tätikissat. En voi sille reviirikiehnäysten lisäksi keksiä muuta syytä kuin sen, että alusta varmasti rapsuttaa mukavasti kissaa :)