maanantai 18. heinäkuuta 2011

Hammashuoltoa

Usein kuulee sanottavan, että kuivaruoka puhdistaa kissojen ja koirien hampaita. Monikohan näistä sanojista puhdistaa omat hampaansa esimerkiksi keksejä syömällä? Etenkin tätilässä kissojen hampaita puunataan raksujen puputtelun lisäksi myös lihaisia hirven jänteitä narskutellen. Toisaalta kansalaiset joutuvat tunnustamaan, etteivät itse käytä tätä hampaidenpesutapaa, joten sen tehoa ei ole ihmiskokeella todistettu.

Lyyti-täti demonstroi.

Jännepurkan kanssa syöttäjän sormet ovat todellisessa vaarassa, sillä kissa joutuu jauhamaan jännettä ihan tosissaan, eikä paksumpaa kappaletta saa välttämättä purtua poikki ollenkaan. Samasta syystä jänteestä on kuitenkin pidettävä tiukasti kiinni, sillä ainakin nämä ahmatit nielevät koko sitkeän suikaleen, jos irti päästää. Liian ison palasen nieleskelyä on taas seurannut poikkeuksetta yökkäys.

Puhtaus on puoli ruokaa ja tuikea ilme ainakin puolet puhdistuksen tehosta!

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Lyyti on ihanan keskittynyt! Ilme on todellinen pienen pedon ilme. Voi Lyyti <3 Olet hurrrja!
En minäkään usko raksujen puhdistavan mitään, joskus ostin kalan mallisen kissanlelun, jonka pitäisi houkuttaa pureskelemaan mutta ainoa kuka sitä on todistettavasti purskellut on ystäväni kaksivuotias ihmispoika.
Hammasharja on käytössä täälläpäin. Kun en käy hirvimetsällä ;-)

ella kirjoitti...

Lyytiä keskittyneempää kaveria on vaikea löytää, kun ruuasta on kyse :D Puhdistuivatko ihmispojan hampaat purulelulla?

Täällä ei harjata, koska etenkin Vappu on niin hoidonvastainen tapaus, ettei hommasta tule mitään. Täytyy vain toivoa, että runsaasti lihaa ja muuta topakkaa pureskeltavaa sisältävä ruokavalio pitäisi hampaatkin paremmassa kunnossa kuin pelkkä hampaisiin takertuva mössö.

Sirpa kirjoitti...

Lyytillä on hyvin keskittynyt ilme - hampaiden puhdistus on tarkkaa puuhaa!:) Onneksi "hammasharja" on mieleinen.

Mamma N kirjoitti...

Hurrrja peto! Meilläpä ei ole harjattu....Ja nyt sitten meidän mallipotilas joutuu vielä jossain kohdin hammaskiven poistoonkin. Wilmalla sitä vikaa ei ole.

Saara kirjoitti...

Mua on aina naurattanut toi raksujen hammasputsaus, meillä ahneet katit syö nuo raksut yhtenä palana, ei siinä paljon hampaita putsailla. Olen kyllä miettinyt hampaiden putsaamisen aloittamista ihan harjalla, toistaiseksi ollaan syöty sitkeää lihaa kuten kivipiiraa ja luista lihaa kuten siipiä. Elän toivossa että sekin auttaisi...

ella kirjoitti...

Sirpa & Kollo: Ilman mieluisaa hammashoitovälinettä ei tuosta hommasta tulisi yhtikäs mitään. Lihaisan jänteen kanssa ei tarvitse kissaa hammaspesulle erikseen komentaa :)

Naukulan Mamma: Mikä lie siinäkin. Lyytillä on näistä neideistä likaisimmat hampaat ja varmasti ahkerasta hoidosta huolimattakin vielä hammaskivenpoistokin edessä jonain päivänä. Hoitovastaisimmalla eli Vapulla on onneksi ikäisekseen myös hyvin puhdas suu :)

Saara: Meillä Lyyti "kolaa" raksut suuhunsa kupista suurina annoksina. Hotkii ihan. Muut syövät hieman sivistyneemmin.

Varmasti jauhettuja purkkimössöjä luonnollisemmalla ruokavaliolla olo vaikuttaa suun terveyteen paljonkin. Saavathan hampaat silloin kuitenkin sellaista harjoitusta, johon ne on tarkoitettukin.

Saara kirjoitti...

Piti vielä sanoa että urheita olette kun uskallette noin hampaita putsata. Meillä on ainakin kaksi kissiä, jotka samassa tilanteessa kävisivät varmaan sormeen tai ranteeseen kiinni. Vahingossa tietenkin, mitä sitä kissa ahneudelleen mitään voi...

ella kirjoitti...

Saara: Meillä on tismalleen sama määrä moisia petoja ;D Niksi on kyllin pitkässä lihasuikaleessa ja tiukassa otteessa. Silti välillä tulee käsirei'ityksiä vahingossa...

Meei kirjoitti...

Nyt täytyy tunnustaa, että jäin vain tuijottelemaan Lyytiä, kun se on niin KAUNIS! :)

ella kirjoitti...

Meei: Tuo hiveleekin sopivasti Lyytin itsetuntoa: Jo neliviikkoisena neitiä tituleerattiin Pentueen Kauneimmaksi ;D Suurisilmäisestä Lyytistä on vaikeaa saada hyviä valokuvia, vaikka luonnossa typsy on suorastaan lumoava. Vaikka kukapa ei omaa kattiaan kauniiksi kehuisi ;)