sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Nukensänky, nukeille

 Tehtäköön yleiseen tietoon, että tämä on nukensänky. Ei kissansänky. Kansalaisen isä on nikkaroinut tämän joululahjaksi vuonna 1995 täyttämään kaikkia taloudessa ilmenneitä nukkien nukutustarpeita. Taloudessa ei ollut tuolloin minkäänlaista kissaa. Kuin ihmeen kaupalla nukensängyssä on ergonominen leukatuki kissalle ja siihen mahtuu ihanteellisesti kellottamaan alle viisikiloinen kissaeläin lukuisissa eri asennoissa. Silti ei ole tarkoitus, että siinä viettäisi aikaansa yksikään kissa ja sänky on ehdottomasti varattu nukeille.

"Pidän paikkaa sille nukelle, et on lämmin peti sit, jos se tulee."

Anonymisoitua arkistokuvaa.

Lienee tarpeetonta tiedottaa Tuutuselle, ettei kansalainen enää leiki nukeilla.

13 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Heh! Mainiota. Täällä on myös Naukulan mamman nukeille noin 50 vuotta sitten isän nikkaroima nukensänky löytänyt parempaa käyttöä.

ella kirjoitti...

Naukulan punainen sänky on niin söpö. Epäilenkin saaneeni juuri teiltä innoituksen nukensängyn sosialisoimisesta takaisin päiväunikäyttöön. Postauksen kuvathan ovat olleet jo alkuvuodesta 2019 saakka typöydällä odottamassa blogiin pääsyä :D

Anonyymi kirjoitti...

Meillä otettiin aikoinaan sujuvasti uusiokäyttöön lasten pieni nojatuoli. Mitoitus oli juurikin kissalle sopiva :)

Sofia ja Olga kirjoitti...

Unnahan on niin nukkemainen, että sänky sopii hänelle kuin nakutettu 😻

ella kirjoitti...

Nimetön: Kissat ovat opportunisteja parasta laatua :)

Sofia ja Olga: Shhh... Täysin sopimaton kissan vuoteeksi!

Kiskatit kirjoitti...

Niin, jollei sänky enää ole nukkien käytössä, niin silloinhan se on päivän selvää kenen sänky se on.
- Rokkimimmit -

Pepsi ja Max kirjoitti...

Just sopivan näköinen kissalle! Niitä nukkeja odotellessa ;)

ella kirjoitti...

Rokkimimmit: Kyllähän täysin joutavassa sängyssä voi kelliä ihan kuka tahansa, eikös? Kissanpetiin sen sijaan ei voi mennä, siitä voisi tulla vaikka ihottumaa tai ainakin maine menisi.

Pepsi ja Max: Oikein ymmärretty. Nuket saattavat vallata sängyn hetkenä minä hyvänsä, koska petipaikkaa ei missään nimessä ole tarkoitettu Unnalle ;)

Saila kirjoitti...

Voi masu-untuvat sentään! Kylläpä onkin nukensänky täytetty ihanalla aineksella. Ei kuunaan ole noin kaunista nukkea nähty!

Elli kirjoitti...

Vai nukensänky nukeille. Pitäisi olla erinomaisten kissahenkilöiden sänky erinomaisille kissahenkilöille.

On siinä kyllä nätti maha. Voisi upottaa naamansa tuohon mahaan.

ella kirjoitti...

Saila: Masu-untuvat ovat vaalittu suojelukohde <3 Samaa mieltä nukensängyn täytteestä, eipä voisi parempaa olla :)

Elli: Jos kyseessä olisi julkisesti erinomaisten kissahenkilöiden sänky erinomaisille kissahenkilöille, yksikään erinomainen kissahenkilö ei vilkaisisi petiä päinkään. Näin ollen pitäydymme julkilausumassamme.

Niin on. Parasta on, että ko. massu on melkein yhtä karvainen nyt! En ehkä henno julkaista keväältä kuvaa, jossa rintakehästä alaspäin ei ollut masupuolella karvan karvaa... Ja vieläkin pahempia on :O

Elli kirjoitti...

Voihan naku-Tuutti! Hyvä että hällekin kasvaa karva edes satunnaisesti. :'D Meidän pitänee kohta pykätä pystyyn julkaisu Sepon harvakarvaisista kananjalkamaisista eturaajoista...

ella kirjoitti...

Elli: Juu, on sellaista XXX-materiaalia, ettei masuvillakuningattaresta ihan heti uskokaan. Tämänkertainen karvaistuminen alkoi, kun vaihdoimme monivitamiinia kesän alussa. Ei ollut tullut mieleenkään, että SE ylläpitäisi mitään kutinareaktiota... Pidetään peukkuja, ettei siitepölykausi vie keväällä taas kaikkia karvoja.