perjantai 23. syyskuuta 2016

Knipsa-tarkkailuasema ammattilaiskäyttöön

Tunnettu ruotsalainen kissatavaraliike myy laadukkaiden neliraajakynsienhoitovälineiden ohella myös muuta kissatarpeistoa, kuten kotikyttäyksen ammattilaisille sopivia Knipsa-tarkkailuasemia. Asemat on epäilemättä aiottu astetta salaisempaan piilohavainnointiin, sillä tuotekuvauksessa ei mainita sanaakaan Knipsan tärkeimmistä ominaisuuksista, jotka tyytyväisinä myhäilevät tarkkailualan ammattilaiset heti havaitsevat.

Demonstraatio eräästä Knipsan perusominaisuudesta.

Huolellisesti mitoitettu kuutio majoittaa vaivatta yhden keskikokoisen tarkkailijan. Avoimen sivun ansiosta Knipsaan asettuminen ja sieltä poistuminen käy kätevästi esimerkiksi hypäten tai sännäten tarkkailijan hektiseen elämäntyyliin sopivasti. Tarkkailua varten Knipsaan on suunniteltu huomaamattoman kokoinen kurkistamisteknologinen aukko. Orgaaninen materiaali päästää läpi ympäristön äänet ja mahdollistaa lisäksi muistiinpanojen teon intuitiivisesti kynsien.

Tarkkailuasema on siirrettävissä ja voidaan sijoittaa huomaamattomasti esimerkiksi kirjahyllyyn.

Knipsan kurkistamisteknologinen aukko muuntuu tarpeen mukaan myös manuaalisiin toimenpiteisiin sopivaksi, mikäli ammattilaistarkkailija kokee kohteen vaativan käpälöintiä.


Aukko on mitoitettu ihanteelliseksi yhdellä (1) käpälävarrella suoritettavaan ankaraan syrpötykseen. Kohteen vaatiessa tätä rankempaa manipulaatiota tarkkailijan suositellaan käyvän toimeen Knipsan avoimen sivun kautta.

Knipsastaja valmiina toimintaan.

21 kommenttia:

Pena ja Punkku kirjoitti...

Ihan mahtava kirjoitus ja juttua tukevat kuvat! :D

ella kirjoitti...

Kiitos kommentista! Olisihan tässä vuoden aikana kertynyt Tuutusesta kaikenlaista kuvamateriaalia varastoon, jos vain malttaisi juttuja kirjoittaa.

Pepsi + Max kirjoitti...

Onpa hieno tarkkailuasema! Tuota pitäisi kyllä päästä tutkimaan livenä! - Emäntä

ella kirjoitti...

Tervetuloa! Se onkin asia erikseen, suostuuko arvon tuote-esittelijä itse kyttäyskoppinsa ominaisuuksia demoamaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Miten verrattoman kätevä! Ruotsalainen kissatarvikeliike on miettinyt kaiken valmiiksi!

Hauska kuulla teistä pitkästä aikaa ♥

ella kirjoitti...

Eikö vain, life style -tuote viimeisen päälle. Kyllä ruotsalaisessa kissatarvikeliikkeessä sitten osataan! Kiva, että löysit kommentoimaan, vaikka olemme pitkään olleet ihan hissuksemme.

Sofia kirjoitti...

Kiva kuulla Unna Tuutikin kuulumisia taas!
Ruåtsalaisesta kissatarvikeliikkeestä löytyy hyviä tavaroita vaativammallekin kissatarvikearvioijalle. Erinomainen tuote-esittely ja kaunis esittelijä :)

Taru kirjoitti...

Hetimiten piti mennä tutkimaan tämän uuden tuoteen kuvaus:
"Sopii hyvin esim. lehdille tai valokuville. Meriheinässä olevien luontaisten sävyerojen ansiosta korit ovat yksilöllisiä."

Siitähän puuttuu oleellisin eli kissaa ei mainita ja heinästä riippumatta, kukin kissa tekee siitä yksilöllisen.

Saisi se ruotsalainen kissatarvikefirma nyt kyllä keskittyä olennaisimpaan ja akureetteihin kuisvauksiin!

Ihana kuulla teistä ja varsinkin töllöttää ihanaa Unnaa taas uusissa kuvissa ♥

ella kirjoitti...

Sofia ja Olga: Kiitos kehuista! Joskus ruotsalaisen kissatarvikeliikkeen tuotekuvauksia lukiessa tulee pohtineeksi, ovatko he oikein itsekään ymmärtäneet tuotteidensa kaikkia mahdollisuuksia :D

Taru: Oikein huomattu. Pidämme tätä tietoista kissojen mainitsematta jättämistä ja lehtikorihorinaa salakähmäisenä tapana peitellä Knipsa-tarkkailuaseman aitoa ja oikeaa käyttötarkoitusta, eli kyttäyskoppina toimimista. Näitä salaisuuksia sopii selvästi puhua vain alan ammattilaisten blogeissa.

Ihana, kun käytte lukemassa, töllöttämässä ja kommentoimassa :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Voi mahoton. Aikas pätevä kyttäyskoppi.

ella kirjoitti...

Jo vain. Hyvin monipuolinen ja sisustukseksi helposti naamioitava harrastusväline on kyseessä.

Ninna kirjoitti...

JEEE!!! Unna Tuutikki Penninraha on palannut linjoille <3 <3 <3

pirkko kirjoitti...

Mainio tuote nimenomaan kissaperheisiin
Kiitämme infosta ja avaavista kuvista suuresti!

Otto Kulta kirjoitti...

Örf, kirotusvirheitä tuossa aiemmin...


Ruotsalaista kissatavaraliikettä ei voi kun ihailla….Knipsan on firman idealle uskollinen ja se liittyy suurempaan strategiseen kuvioon. Asiakas maksaa tuotteen supertyytyväisenä ja autuaan tietämättömänä ns suuremmasta kuviosta.

Ruotsalaisen kissatavaraliikkeen tuotteista tyypillisesti puuttuu se olennaisin osa. Ilman tuota puuttuvaa osaa tuote ei toimi, puuttuva osa aiheuttaa perheriitoja, verenpaineen nousua, ahdistusta, hampaiden kiristystä, ummetusta jne. Puuttuvaa osaa etsitään sitten kissojen ja koirien kanssa. Hetkinen! Knipsanissa KISSA on tuo puuttuva osa ja ohjeissa pitäisi lukea ’ Insert your cat here and the installation is complete’ .

Knipsan on mitä strategisin tuote. Se on osa Ruotsin turvallisuusstrategiaa. Ruotsissahan mietitään nyt seuraavia kysymyksiä: Gotlannin linnoittaminen? Ahvenanmaan valtaaminen? Puolustusliitto Suomen kanssa? Nato? Ratkaisu on jo tassuissa eli KNIPSAN! Kyllästetään Suomi knipsaneillla, niin Ruotsin puolustus on varmistettu. Varmoissa tassuissa siis tuo Ruotsin puolustus.

Knipsan on superruotsalainen, sillä se on aliprofiloitu ja tehokas, nopea & edullinen huolloltaan (ainakin ruotsalaisen kissatarvikeliikkeen näkökulmasta) & superpehmeä (ks kuvan 1 viaton pinkki kirsu ja kuvan 3 pehmeä tassu).

Näennäispehmojen ominaisuuksien lisäksi Knipsan med Katten tarjoaa mahdollisuuden tarkkaan ja yksityiskohtaiseen puolustukseen (ks kuva 1) ja makrotason (ks kuva 4) realistiseen tarkasteluun puolustusnäyttämöllä.
Sanomattakin on selvää, että pimeänäköominaisuus, pehmeys, äänettömyys, salamannopeus, strategisuus, älykkyys jne ovat vakiona.

Hienoa tämä Ylipäällikkö Penninrahan ilmestyminen <3

Ana kirjoitti...

Suurkiitos päivityksestä! Sata hynyä sille ja kommenteille kans. <3

Mamma N kirjoitti...

Oho.Oho. Siis tuommoinen on jäänyt meiltä tyystin tajuamatta!

ella kirjoitti...

Ninna: Kiitos innokkaasta kommentista! Vaikka kirjoittaminen ajoittain työliikin, vuosi on pitkä aika olla hupsimatta kissajuttuja.

Pirkko: Valistus on ilomme! Ikeassa on monia huomaamattomia helmiä lemmikeille.

Otto Kulta: Ilman pätevää knipsastajaa ei yksikään Knipsa ole mitään. Erinomainen jatkoanalyysi Knipsan merkityksestä pohjoismaiden puolustukselle. Tarkkaavaisella kissalla varustettuna Knipsa on yksinkertaisesti lyömätön myös osana valtakunnallisen turvallisuuden ylläpitoa.

Ana: Jee, löysit lukemaan! Olet aina puhunut niin kauniisti Tuutusen basaarista, että arvelin hupsutustemme ilahduttavan täysihoidossakin.

Mamma N: Unna Tuutikki hohtaa kaikille kansanvalistajille yhteistä liki pyhimysmäistä valoa päästessään esittelemään kissatavaratuotekehittelyn viimeisimpiä uutuuksia. Otamme vastuumme kansanvalistajina kuitenkin vakavasti, joten liian uudesta tuotteesta ei ole kyse. Knipsan ominaisuuksia on näet testattu ankarasti maaliskuun lopusta alkaen ja mulkoiltu sitä ennen kansalaisvoimin kaupassa vaikka kuinka pitkään.

Saila kirjoitti...

Oi tuote-esittelijän vaaleanpunainen nenänpää vie kaiken huomion... knip...psa..lta. Nenä ♥

ella kirjoitti...

Huomiosi on pysyy tiukasti olennaisessa. Onhan Unnan nenä varsin sydämenmuotoinenkin, hempeän punasävyn täydentämiseksi. Ei ihme, että siihen ihastuu <3

Me Like kirjoitti...

Kiitos illan nauruista! Mahtava postaus ja ihanat kuvat. Söpö Unna Tuutikki ♥

ella kirjoitti...

Ole hyvä, naurua on aina ilo tarjota! Kiitos kehuista, ei ole Unnan söpöys muuttunut postaustauolla miksikään :)