tiistai 8. maaliskuuta 2011

Välien paraneminen

Kummitätikissojen ja Otto-pojan välit ovat parantuneet huomattavasti. Kenties siksi, että poika on jo kyllin iso opetellakseen tarhaansa ja yöpyäkseen ulkonakin. Huolestuneille kerrottakoon, ettei Ottoa ole suinkaan kokonaan pihalle teljetty, vaan sisällekin pääsee.

Vapun vuoro. Otto ja Lyyti odottavat kauniisti rinta rinnan.

Lihanjaossa kaikki ovat sovussa, koskapa tietävät, että kyllä se oma vuoro sieltä vielä tulee. Otto käyttäytyy yhä maltillisesti kissoja kohtaan, eikä leikkiyrityksistään huolimatta pidä niitä saaliina. Lisäksi koirapoika on opetettu odottamaan kauempana, kun kissoilla on ruoka-aika. Arvon prinsessoita ei sovi häiritä.

Kuvakulma lienee otollinen, sillä se on haukannut Oton koko takapään.

Välillä joutaa poseeramaan komeasti takan lämmössä. Kenties tämä kuva takajalattomasta koirasta on jatkoa Mustan ja Harmaan hurjille kummitusjutuille?

17 kommenttia:

Eikka kirjoitti...

Mua kummastutti aluksi, että saan lihaa! Syöksyin ahmimaan muiden annokset suoraan kädestä ja veljet piti aluksi nostaa pöydälle ruokailun ajaksi. Nyt osaan jo istua rivissä ja otetaan lihapaloja vuorotellen...se on kivaa!

tuutäti kirjoitti...

Tätilässä ollaan ihan ihastuksissaan kun prinsessat pääsivät taas Tuutusen blogiin! Tekemättä mitään. Tai siis saihan ne lihaa. Tosin sain juuri vihiä, ettei kissablogissa sopisi kovin paljon koiria näytellä. Olkoon nyt sitten tämän kerran, että Ottoakin on filmattu. Tai olkoon se opetukseksi muille, etteivät kaikki koirat ole kissojen vihaajia vaan reippaita kavereita. Joskus turhankin reippaita.

ella kirjoitti...

Eikka: Lihanjaossa sopivin taktiikka on oman vuoron odottelu :) Silloin saa lihapalasensa varmimmin ja nopeiten!

Tuutäti: Etteikö noin komeaa sukulaispoikaa saisi blogissa esitellä? Jo on markkinat! Etenkin, kun jeppe on suuri kissojen ystävä, eikä suinkaan mikään rotuerottelun harjoittaja :D

tuutäti kirjoitti...

Kylläpä vain. Toki ihmeessä. Vappu ja etenkin Lyyti vain paheksui moista. Vaikka onhan se Otto-poika niiden paras kotikaveri, tuon suuren kansalaisen jälkeen.

Saila kirjoitti...

Ihana kuva tuo viimeinen, lämpöinen Otto-poika takkatulen rätinässä <3 Siinä on tunnelmaa!
Ilman muuta kissablogissa pitää esitellä koiria, jos sellaisia eteen osuu. Olihan tässä asiaa myös Vapusta ja Lyytistä, ja Otto liittyy heihin, vähän niinkuin kämppis vai mitä? Pääosassa olivat siis kumminkin Vappu ja Lyyti ;-)

Naukulan Mamma kirjoitti...

Komea poika! Hyvin ovat Vappu ja Lyyti opettaneet tavoille, kun omaa vuoroaankin niin kauniisti jo odotellaan!

Furensic Evidence kirjoitti...

Jopas oli mieltä lämmittävä tarina, tuli ihan pienoinen koirakuume. Kissoille en kumminkaan uskalla siitä mitään mainita...

ella kirjoitti...

Tuutäti: Heh, liekö Lyyti samaa mieltä ainakaan tuosta kaverihommasta? ;D Sinä lienet Lyytin paras tietokonekaveri, kun Lyyti kuitenkin ahkerasti auttaa sinua nojaamalla hiirikäteen tepastelemalla näytön edessä.

Saila: Kummitätikissojen (kissamaisen ankarasti kasvattamasta) ottolapsestahan tässä puhutaan siinä sivussa, kun pääasiassa puhutaan ihanista Tätikissoista itseistään ;D Kyllä Otto-jututkin siis kuuluvat sukulaiset-tagin alle selkeästi.

Naukulan Mamma: Kyllä Otto on oikein kiltti ja komea. Ei ehkä penaalin terävin kynä, koska ei ymmärrä esimerkiksi Lyytin sähinöitä ollenkaan, mutta onneksi höpsö koira ei ole lainkaan pahantahtoinen :) Lyytin Ikea-hiirtä lainatessaankin pitää lelua oikein nätisti, vaikka Lyytiähän moinen suimii joka tapauksessa.

Furensic Evidence: Lienee siis paljastettava, että välit ovat noin hyvät vain lihanjaossa, kun kukaan ei ajattele muuta kuin omaa lihapalaansa :D

Paavo ja Harmi kirjoitti...

Kyllä koirat ovat tervetulleita kissablogeihin, kunhan ne tietävät paikkansa - kuten Otto! ;D

Otto vaikuttaa ihanalta koiralta <3

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Suloinen Otto! :) Hyvä, että sukulaispoikakin välillä pääsee blogiin.

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Nii-i, mikä on pelottavampaa: per*eetön koira vai päätön kissa? Sitä jäämme pohtimaan (kunnes nukahdamme eli noin 2 sek)...

tuutäti kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta. Kummitätikisujen kotikaveri Otto-poika tulee seikkailemaan edelleen Tuutusen blogissa. Mikäli tuutäti vain saa kameran laukeamaan oikealla hetkellä.
Nyt illalla oli taas lihanjakoharjoitusta. Tasan ja vuorottain. Lyyti auttaa taas kirjoittamisessa: kulkee pöydällä minun ja näppiksen välissä edes takaisin. Arvannette, että nenäni on täynnä kissankarvaa!

ella kirjoitti...

Paavo & Harmi: Kyllä Otto tietää ;D Vain kerran on tainnut yrittää seurata kissaa sohvalle, vaikka koiran paikka on lattialla. Kenties Otto tahtoisi itsekin kissaksi?

Sirpa & Kollo: Kehut välitetty oivalle Otolle :)

Musta ja Harmaa: Aika hyytävää vai mitä? En tosin tiedä, onko perättömiä kummitusjuttuja enemmän kuin päättömiä.

Tuutäti: Kummitätikissojen asiat ovat olennaisia myös Tuutusen kannalta. Ja oi avuliasta Lyytiä, mitä kirjoittamisesta tulisikaan ilman häntä? (Tekstiä?) :D

Onni kirjoitti...

Joo toihan on sellanen jolla on yleensä neljä jalkaa mut hällä on vissiin vaan kaks. Ite oon nähny vaan nelijalkasii mut kai niitä voi tollasii kaksjalkasiiki olla. Ainaki ne kulkee hitaammin. Onks tolla sitte häntääkään? Toivottavasti, meinaan vaan et koita joskus metästää sitä. Voi tulla turpaan tai sit olla kivaa. Fifti-sixti mut sen arvosta!

ella kirjoitti...

Onni: On sil yleensä neljä jalkaa ja häntäki, jota se tosin ite metästää... Ei nimittäin paljo järki päätä pakota. Itse asiassa niin vähän, ettei se ees tajuu, ku Lyyti-täti sanoo sillee et mees ny sohvan alle siitä pöllöttämästä. Ehkä se on jotenki jälkeenjääny? Vai onks noi aina tommosii?

Terkuin Unna Tuutikki

Onni kirjoitti...

Joo, ne on aina semmosii. Vähä niinku pienii lapsia, meijän täytyy vaan ymmärtää niitä vaikkei oikeesti ymmärretä.

Et jos sulle käy kans joskus sillee, et jäät kolisevan Pringles-purkin jalkoihin ku nelijalkanen jahtaa sitä purkkia, ni oot vaan sillee viileesti "tää kuuluu asiaan", ja lähet vetään.

ella kirjoitti...

Onni: Toi oli hyvä neuvo, kiitti. En oo nimittäin ite ihan kauheen varma, miten tommosiin pitäs suhtautua, kun ei mun kotona TARVII suhtautua semmosiin ollenkaan!

Terkuin Undeli Tudeli