maanantai 16. elokuuta 2010

Suomalainen halpakopio

Zooplussasta bongattu aktivointilelu kopioitiin pirkanmaalaisessa hikipajassa (sisälämpötila 28 astetta, ilmankosteus 57%) hämmästyttävällä tarkkuudella. Kenkälaatikon, kertakäyttömukien ja deodoranttikuulien lisäksi aktivointilootan valmistukseen tarvittiin liimaa, nitojaa ja mattoveistä. Laatikon sisälle laitettiin paino, jota tosin näin innokkaalla pelaajalla olisi saanut olla enemmänkin.

Pelivälineen rakenne sisältä ja ulkoa.

Oikea peli näyttäisi olevan vaikeusasteeltaan superhelppo. Halpakopiokaan ei ollut sen vaikeampi varsinaiselta "peliosuudeltaan" (= läpsitään pallot menemään herkkujen tieltä), mutta itse herkkuihin tassuiksi tai hampaiksi pääseminen olikin huikea "mental challenge" jo pelkkien tekovikojen ansiosta. Kolot olivat mukinpohjallisia pienempiä ja herkut karkasivat reunojen alle. Jossain vaiheessa Tuutusen oli luovuttava sivistyneestä lähestymistavastaan ja siirryttävä laatikon suoranaiseen teurastukseen palkkiot saadakseen.

Vasemmalla sivistynyttä pelailua, oikealla vimmaista raatelua.

Perditan jengin HC-lelut vaikuttavat oikeasti haastavilta (ja toimivilta) ja ovat ikävä kyllä sen hintaisiakin. Monimutkaisempia leluja on varmasti vieläkin hankalampi jäljentää kotioloissa ilman kummempia puusepän taitoja ja välineitä. Ehdotuksia neppailupelin parantamiseksi otetaan vastaan. Ehdotus "kokonaisia silakoita palkinnoksi" on jo kuultu.

15 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Suomalaisen hikipajan tuotos näyttää todella kivalta! Näköjään myös kissastakin.

Teidän peli on paljon kauniimpi kuin minun aikoinaan tekemä:
http://villikissanneuleet.blogspot.com/2009/03/kissapeli.html

Sirpa kirjoitti...

Upea kissan älypeli! :) Kollo on samaa mieltä, jos reiät ovat liian pienet niitä voi kissa omatoimisesti suurentaa. Siksi meiltä löytyykin lähinnä silputtuja pahvilaatikoita. :D

ella kirjoitti...

Villikissa: Meillä on wc-paperirullan hylsyjä pyöritelty, raastettu ja ravisteltu päistään kiinni taitettuina "aktivointilieriöinä", mutta tuollaista tassutteluhommaa ei ole kokeiltukaan. Tuutin topakat otteet tuntien taitaisi kyllä olla paikallaan liimata rullat lattiaan, etteivät heti lähtisi lipettiin.. :D

Sirpa & Kollo: Kiitos kehuista ja neuvoista ;D Peliä on nyt paranneltu: reikiä on suurennettu (kissa- ja ihmistoimisesti) niin paljon kuin kuulat antavat myöten ja kuivakalan tilalle hommattu helpommin nosteltavia palkintoja. Lisäksi painona on pussillinen kiviä kikhernelaatikon sijaan (silti Unna vie laatikkoa, jos ei kukaan pitele paikallaan) :D

tuutäti kirjoitti...

Kummitätikissojen kotipalvelushenkilö voisi varmaankin pientä suopeaa kehräystä vastaan sekä hyvät kuvalliset ohjeet saatuaan valmistaa Tuutuselle purennan kestävästä materiaalista pelilaatikon ihmeteltäväksi. Niin ei tarvitse Sievin neljäkakoskenkälootalla leikkiä.

sea kirjoitti...

Perditalta ja muualta ollaan muutamia ideoita saatu.

Pieni pahvilaatikko (12 pack märkäruokaa on loistava) teipataan umpeen, tassun kokoisia reikiä kylkiin ja raksua sisään. Voi joutua teippaa lattiaan. ;)

Tyhjään lasipurkkiin (esim. kurkku) nameja, mitä mutkikkaampi reuna sen vaikeampi. Tämänkin voi joutua teippaamaan lattiaan. :D

Meille on myös ostettu eläinkaupasta koirahyllystä semmoinen lila ufon näkönen namikone. Ylä- ja alaosa kierretään kiinni ja riippuen eläimen fiksuudesta joko jätetään rakoa tai käännetään ihan umpeen jollon namia tulee vain pienistä koloista jotka reunaan on muotoiltu. Tämä on ihan hitti meillä. Perinteiset raksupallot on aivan liian helppoja Annille, jopa labyrinttipallo.

sea kirjoitti...

Ai niin, meillä on myös piilotettu raksuja pienten pahvikuppien alle. Aluksi Anni yritti kovasti puskea niitä, mutta ne vain liikkuivat liukkaalla lattialla. Pari kertaa näytin miten "painaa" tassulla päältä niin kuppi kaatuu ja avot, nyt tämäkin osataan. :)

ella kirjoitti...

Tuutäti: Täytyypä katsella noita pelivälineitten malleja, millainen olisi palvelushenkilöstön toteutettavissa ja aloittaa sitten armoton kinuaminen seuraavalla käynnillä ;D

Sea: Kiitos hyvistä vinkeistä! Tuutti on aika taitava tassuistaan ja hampaistaan, joten täytynee kokeilla, kunhan sopivia laatikkoja/purkkeja ilmaantuu taloon. Olisiko blogissa kuvaa namikoneesta, että osaisin kaupoista etsiä? Iltaraksut nimittäin tyhjenevät aktivointipallosta vähän turhankin näppärästi, vaikka pallo on pienimmällä mahdollisella säädöllä.

Mamma N kirjoitti...

Erihieno peli teillä!

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Kiitos! Nyt paranneltuna peli myös jopa melkein toimii :D

sea kirjoitti...

Video löyty nopsempaa. :)

ella kirjoitti...

Kiitos, sea! Näyttää sopivan haasteelliselta, kun Annikin sitä saa noin tosissaan läpsiä :) Aktivointipallosta Unna laiskimmillaan vain etsii sopivan kulman ja keikuttaa tassulla varovasti niin, että kulma säilyy ja nameja ropisee :D

L-L kirjoitti...

Kerrassaan hilpeää niin sivistynyttä kuin teurastuspelaamista. Minun kissoilla on yksi "virallinen" älypeli joka ei valitettava kovaa suosiota nauti. Ja silloinkin kun sillä pelataan niin fuskataan armottomasti.

Raksut ei välttämättää saa se fiksuin kissa vaan se jolla on eniten vääntöä tassuissaan :)

Tultiin blogiinne linkkivinkin saattelemana ja tullaan vielä toistekin.

ella kirjoitti...

L-L: Tervetuloa vaan lueskelemaan! Mukava saada uusia blogituttuja :)

Kissan tassuissa on todellakin huimasti vääntöä! Punnitsin juuri tuon meidän pelilaatikon, jossa siis on nykyisin painona pussillinen kiviä: 1,4 kg. Siitä huolimatta neiti 3,7 kg vie lootaa yhdellä tassulla, jos kukaan ei ole pitelemässä tiukasti kiinni :D

sea kirjoitti...

Annikin istuu raksupallon vieressä ja kääntää vain sen verran kun on tarve. Meidän raksupallo on vielä labyrintti joka pitäisi olla vaikeampi! :D Ei tuon ufonkaan kanssa hirveästi liikuntaa saa, mutta ei se myöskään annan namia joka pyöräytyksellä.

ella kirjoitti...

Selvästi nokkelia nämä mustavalkoiset neidit ja omaksuneet sanonnan "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä" :D Unna ei erityisesti lisäliikuntaa kaipaakaan, mutta yöllä ei juuri nukuta, jos illalla ei ole tarpeeksi "rassattavaa" raksupallon tms. muodossa.