lauantai 28. elokuuta 2010

Maistiaisia sadosta


Kuka tunnistaa kuvan kasvin? Kissanminttuhan se siinä. Perennana käytetty kasvi on meillä melko mitättömän näköinen, sillä siemenien idättely meni hieman pipariksi, eikä noin sadasta siemenestä itänyt kuin kolme. Kissanmintun ei kuitenkaan pitäisi olla vaikeasti idätettävä ja toiset ovat siinä onnistuneetkin. Kolmesta itäneestä kaksi kuoli, mutta onneksi kissanminttua saa lisättyä helposti pistokkaasta: senkuin tökkää katkaistun pätkän kosteaan multaan ja toivoo parasta.


Lehtien tuoksu on ihmisnenäänkin melkoisen voimakas ja murskattuna se voimistuu entisestään. Kuivattamista en ole vielä kokeillut, mutta nipsimäni lehden vaikuttivat tehokkailta ainakin tuoreeltaan. Tuoreet lehdet ovat hyvin pehmeitä ja mehukkaita, joten ne varmaankin kutistuisivat aika tavalla kuivattaessa.


Vanhoista teepaidoista sidottuun solmuleluun hierottuina jo pari lehteä toimi mainiosti ja aiheutti kissassa onnellista mussuttelua, kierähtelyä ja kimputusta. Tuore kissanminttu värjää pinnat vihreiksi, joten kannattaa katsoa, mihin sitä tulee hanganneeksi. Kuvan lelussa näkyvät vihreät läikät ovat kissanminttutahroja tummemmat läikät puolestaan tyytyväisen kissan kuolaa.

9 kommenttia:

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Unna on ihan tillintallin kissanmintusta. :D

ella kirjoitti...

Näin on :) Unnalla tuntuu syljen eritys moninkertaistuvan aina kissanmintn äärellä, kun luttaa lelujaan niin autuaana.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Minä olen huomannut saman - kissanminttulelut ovat ihan kuolassa. :)

Naukulan Mamma kirjoitti...

Siellähän on oikein onnen päivät :)

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Unna kellii vallan höperönä onnesta aina, kun sattuu ohi kulkiessaan nuuhkaisemaan solmulelua. Ilmeisesti tuoreen mintun haju kestää lelussa melkoisen hyvin :)

Saila kirjoitti...

Minun pojat ei välitä kissanmintusta yhtään. Unnalla on ihanat uniasennot tuolla aiemmin, söpöliini! Kyllä on tosiaan varmaan näpeissä pitelemistä ettei ole koko ajan rapsuttamassa tuota masua :-)

ella kirjoitti...

Saila: Hassuja poikia, Unna vastaanottaisi kyllä mielellään kaiken ylimääräisen kissanmintun ;D Tosin kissanminttunapit ja suihkeet ovat Unnankin mielestä silkkaa huijausta, sillä aitoa tavaraa sen olla pitää!

Ja noista unikuvista... Saat arvata, että niitä on kamerat ja tietokoneet täynnä! Unna tuntuu löytävän aina uusia söpöjä nukkuma-asentoja, jolloin on pakko hiippailla kuvaamaan. Ei-kissaihmiset pitäisivät minua varmasti totaalisena sekopäänä, jos näkisivät kissakuvakansioni :D

tuutäti kirjoitti...

Kummitätikisut kuolaavat jo pelkästä ajatuksesta. Minttua, tuoretta kissanminttua! Pienenä vinkkinä muutama hyrräys ja toive, että josko ihan Tampereelle käymään. Minttulaan.

ella kirjoitti...

Ehkäpä pari lehteä voisi matkata maistiaisiksi Lyytin ja Vapun luo :) Kasvinosilla kun on tunnetusti harvemmin matkapahoinvointia kuin kisuilla.