torstai 20. joulukuuta 2012

Ennakkojoulu


Valtakunnassa vietettiin tänään ennakkojoulua jouluisen lahjakuorman keventämiseksi. Unna sai ennakkolahjaksi virkatun hiirulaisen Kisu ry:n myyjäisistä. Hyväksi havaittu hiiri tosin lähtee mukaan kissatätien valtakuntaan, sillä siellä on runsaammin heittotilaa.

Makoisa hiirulainen.

Kansalaisen paketista paljastui puolestaan selkeästi Unna Tuutikin inspiroima heijastin. Nyt ei kansalainen joudu hukkaan raahatessaan kaupasta kissanhiekkaa ja -ruokaa.

 Iloisia pelastajia valmistaa Gepetto.


Valtakunnan korttitilanne on jakautunut 2-5, Unna Tuutikki - Kansalaiset. Aihepiiri on silti hyvin kissapainotteinen, minkä vuoksi julistettakoon tasapeli.

Ennakkojoulun rentoutumisharjoituksissa taustalla väijyi kavala punanuttu.

12 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Kylläpä onkin hienoja lahjoja! Ja öööh, tuota kyllä Naukulasta myös palvelusväelle hyvää joulua halutaan toivottaa. Vaikka kortti taisikin olla perheenpäälle!

ella kirjoitti...

Ei huolta, kyllä täällä se sillä tavalla ymmärrettiinkin. Jaottelu perustui keinotekoisesti ensinnä kuoressa mainittuun henkilöön ja oli puhtaasti viihteellinen :)

Saila kirjoitti...

Unna varo! Sun pehmomasun takana on joku jolla on hullun kiilto silmissä! Joku pervo!
Mä menin just ulos pistäytymään, pitää vahtia kun niitä punasia on kuulemma liikkeellä.
Höh, mamma ei ole tajunnut laittaa mun kuvaa sulle, sulla on kaikenmaailman muiden kissojen kuvia. Pitää korjata tilanne!
RANSU

Saila kirjoitti...

Siellä oli kylmä.
Mamma, ruokaa!
RANSU

Saila kirjoitti...

No niin, tuossa yllä se tulikin todistettua: Ransun keskimääräinen ulkoiluaika = 10 sekuntia. Ei ehdi minuuttikaan vaihtua!

Sirpa kirjoitti...

Meillekin tulee usein jouluna kissa-aiheisia joulukortteja, kun tutut ja sukulaiset tietävät, että täällä asuu kissa. :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Tasapeli ja kaikilla hyvä mieli:)

ella kirjoitti...

Ransu: Huh! En tajuu, miten se sinne kerkes, mut hyvä et joku huomas. Kaikkeen pitäis varautua, vaikka yrittää vaan nukkua. Ei mul oo kun Helmin fanikuvia vielä, noi muut on jotain ihan vieraita mallipoikii.

Terkuin Unna Tuutikki

Saila: Ripeää toimintaa! Päämajasta ei sovi poistua ylettömän pitkiksi ajoiksi, etteivät punanutut hipsi selustaan :D

Sirpa & Kollo: Kissakortti lienee monessa tapauksessa aika "varma nakki" :D

Myrsky: Sanos muuta :)

Taru kirjoitti...

Voi tuota ihanaa, ilmeikästä Unna neitiä :)

Heidi kirjoitti...

Kun harjoitusjoulukin meni noin mukavasti, huominen on varmaan hieno päivä! :)

Hyvää joulua teille kaikille!

Mindy kirjoitti...

Oikein lupaava alku joululle ja hyvää pehmittelyä ennen Tätilää. :)

ella kirjoitti...

Taru: Juu, ei voi kuin tykätä <3

Heidi: Aivan, ei voi joulu mennä täysin plörinäksi näin hyvällä harjoittelulla :D Lystiä joulua myös Paavolle ja Harmille ihmisineen!

Mindy: Ei joulua aivan valmistautumatta parane kohdata :D