maanantai 18. kesäkuuta 2012

Tanssi Tuutusen kanssa!


Vapise zumba, pikaisesti rantakuntoon hikoillaan tänä kesänä huiskatanssilla! Huiskatanssi perustuu muutamalle yksinkertaiselle, mutta tehokkaalle liikkeelle, joita varioimalla kuntoilija saa itsensä taatusti ravunpunaiseksi ja hikeä tihkuvaksi. Ohjelman monipuolisuuden takaa, että vaihtamalla alusta hiekalta vastaleikatulle nurmelle voidaan kätevästi muuttaa rantakunto esimerkiksi piknik-kunnoksi. Kissamaailman mustavalkoinen Jane Fonda, Unna Tuutikki, esittää nyt perusliikkeet erityisesti parvekekuntoa silmällä pitäen.


Tee notkeuttava kuperkeikka huiskan yli. Pure huiskaa aktivoidaksesi myös useissa muissa treenimuodoissa laiminlyödyt pään lihakset.


Aseta etukäpälät seinää vasten, mutta pidä katse huiskassa kiertäen vartaloa samalla voimakkaasti. Pyri pyydystämään huiska takajaloillasi.


Käy tukevaa pintaa vasten ja punnerra etukäpälien varassa niin, että takakäpälät irtoavat maasta. Mikäli liike ei tunnu kyllin raskaalta, voit ponnistaa etukäpälillä yläruumiinkin ilmaan ja vaikka taputtaa toistojen välillä. Huiska lepää käpälien välissä.


Makaa kyljelläsi ja kurota voimakkaasti ylöspäin tehostaen liikettä etukäpälillä vispaten. Toista toiselle puolelle.

13 kommenttia:

Saila kirjoitti...

:-DDD Unna!!! Oot niin niin niin ihana! Tulisin sun jumppatunnille ja kaappaisin sut syliin ja jumpasta ei tulis mitään (paitsi sun osalta kun varmaan räpistelisit karkuun).
Ransu arvostaa salamatassuja, hohtavan valkoisia hampaita ja tuuhean muhkeita masukarvoja!!!

ella kirjoitti...

Kyllä Ransu tietää! Noista tuntomerkeistähän sitä tunnistaa jumppaohjaajista parhaat :D

Huiskajumppaa pitänee vielä vähän säätää ja lisäohjaajia kouluttaa, jotta saadaan konseptitunnit pyörimään maanlaajuisesti ;D

Myrsky-mäyris kirjoitti...

Oho, kun oot notkee ja nopee. Tolla liikesarjalla vois meijän äippäkin solakoitua silakkamaiseksi.

ella kirjoitti...

Kiitti! Näytät aika hoksaavaiselta kaverilta, joten etköhän onnistuis ujuttamaan nää liikkeet äipänki ohjelmaan, jos arvelet siis ettei palveluskunta oo kyllin notkeeta ja nohevaa nykysellään!

Terkuin Unna Tuutikki

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ayee! Upeaa Jane! Eikun Unna. Tarvitaanko tähän musiikkia...?

ella kirjoitti...

Musiikin voi valita omalle kunnolleen ja mieltymyksilleen sopivaksi! Kissamaailman Jane Fonda suosii vireyttä ylläpitävää linnun laulua :)

Mamma N kirjoitti...

Nyt löytyi liikesarja joka sopii vaativimmallekin urheilijalle! Ei niin että sellaista täältä löytyisi...me keskitymme Hempun kanssa lähinnä, noh, venyttelyyn. :)

Harmaa kirjoitti...

Ei voi moittii! Ite tykkään enemmän ehkä joogasta mutta totakin tulee välillä kokeiltuu. Oot hieno innostaja, kaunis Unna!

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Venyttelyhän on olennainen osa lihashuoltoa. Samoin kuin lepo ja laadukas ravintokin ;)

Harmaa: Kiitti! Itekin yleensä harrastan joogaa ja syvävenyttelyä, mut tää nostaa sykettä!

Terkuin Unna Tuutikki

Kisulit kirjoitti...

Loistojumppa! Tämän aloitan heti huomenna. ;D

L-L kirjoitti...

Neiti on tanssija ja jumppamaikka yhtä aikaa. Ei käy näiden yhdistäminen ihan joka tyypiltä sirosti, viehättävästi ja innosta puhkuen.

Viivi kirjoitti...

Tuostahan kipeää (kadoksissa olevat) lihakset jo pelkästä katsomisesta! Hiki tuli, nyt nestetankkausta äkkiä!

ella kirjoitti...

Kisulit: Kaikki parhaat jumpat ja kuurit alkavatkin aina "heti huomenna" ;D

L-L: Tämä lienee kissoilla synnyinlahjana :)

Viivi: Hienoa, että tehoaa! Nestetasapainosta huolehtiminen on tärkeää kesäkuntoon viuhtoessakin :D