maanantai 16. tammikuuta 2012

Kiitos Karvalapset!

Karvalapset myönsivät Unna Tuutikille tunnustuksen, jonka saajan tulee kiittää tunnustuksen antajaa, kertoa kahdeksan asiaa ja luovuttaa sitten tunnustusvuoro seuraaville kahdeksalle. Tuutusen basaari ei tällä kertaa laita haastetta kiertämään, sillä on jo aiemmin kierrättänyt samaista tehtävää, ja toiston välttämiseksi vastaa haasteeseenkin hieman toisin kuin aiemmin.

"Ite päätän mitä tunnustan ja sit hyppään tohon pahvilaatikkoon, nih!"

Kahdeksan satunnaisen asian sijasta Tuutusen basaari listaa vastaavan määrän Tuutin mielileluja. Lelujen sisäinen parhausjärjestys on tosin liian vaikeaselkoinen listattavaksi, joten se jätettäköön neiti Penninrahan pään sisäiseksi asiaksi. Ohessa tuoreita kuvia illan kissanonginnasta.

Deodoranttikuula: Paukkuu pattereihin etenkin aamuyön hepuleissa.
Foliopallot: Mikä rapina! Mikä vauhti! Rasiallinen "Brunbergin Suukkoja" on varma tuliainen, kun valtakunnassa vieraileva haluaa ilahduttaa sekä kansalaisia että kissaa.
Hiirivalo: Mjau-kissanruoan kylkiäiskampanjasta saatu hiirivalo on pessyt suosiossa laserpisteenkin.

Kalaviehe herättää mielenkiintoa.

Ikea-hiiri: Ei minttua, vain rakkautta.
Ruletti: Lululta, Lealta ja Lotalta valtakuntaan diilattu ruletti eli Dog Turbo tarjoaa helppoja ja maukkaita palkintoja sekä sopivaa puuhaa käpälille.
Tähti: Ihmisen nenään lelu ei haise miltään, mutta Tuutin mielestä se on täytetty jollain aivan vastustamattomalla.

Mustavalkoinen petokissa tutkailemassa lintusyöttiä.

Villasukat ja -lapaset: Kissanmintun kaltaista huumetta. Sukkien "huovuttaminen" eteisessä poissa kansalaisten näköpiiristä on Unnan mielestä mitä miellyttävin ajanviete. Samasta syystä Unnalle ei enää anneta huovutuspalloja leikkeihin.
Jokerivastaus: Pieni, käpällettävä ihmistavara. Mikä tahansa: pussinsulkija, mehurinkula, kolikko, Kalevala-sormus... Usein parempi kuin mikään "kissanlelu".

13 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Unna, olet niin pörröinen pehmoneito ♥ Tarkkaavainen katse ja tassut valmiina... ja mä tunnistan tuon katseen, se tarkoittaa, että kohta mennään eikä meinata!
Aika vakuuttavat raateluhampaat kans, ja viiksisojotus. Olet ehta laatutyttö! vaistot kohdillaan, niin kuin muodotkin.
*puskis!*
RANSU

ella kirjoitti...

*pusku*
Oon tosiaan suoran toiminnan neitejä siis kuhan oon ensin aatellu koko homman loppuun asti. Mut sit ei enää mietitäkään, vaan tassu viuhuu, suu napsaa ja suunnitelma pelaa!

Terkuin Unna Tuutikki

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Täytyy muistaa että "lapsi on terve kun se leikkii." Mitähän psykologit mahtaisiva sanoa noista aamuyön hepuleista? Kansalaisilla on varmasti on (karvas?) mielipiteensä niistä!
Taas kerran varsin valloittavat kuvat Tuutikista. Ihana neiti♥

ella kirjoitti...

Kyllä täällä sitten ollaan kovasti terveitä! :D Naapureiden mielipide deodoranttikuulan paukkeesta pattereihin saattaa olla astetta pahempi, sillä kansalaiset ovat onnekkaan sikeäunisia. Yöhepuleita on lieventänyt, että Tuutti on sitten yksivuotissyntymäpäivänsä nauttinut iltaraksunsa aina aktivointileluista. Naapureiden mielipidettä kissan terveydestä vahvistaa siis iltaisin raksulelujen rullaus pitkin lattioita ja niiden voimallinen lätkiminen päin pattereita...

Mindy kirjoitti...

Tuli hirveä halihalu, kun Tuutunen on niin lutuinen. Huh, onneksi deodoranttikuulat eivät voi vahingossa päätyä leluksi.

ella kirjoitti...

Sellainen halittava pupuli se onkin :) Pingispallot olisivat ehkä hiljaisempi vaihtoehto dödökuulille, mutta luulenpa, että noiden suosio on osittain kiinni juuri siitä flipperimäisestä kolinasta tuolinjalkoihin ja pattereihin :D

Maiselmo, Nessu ja Tiku kirjoitti...

Hihi, ihana Tuutunen! Söpösti tassu ylhäällä tos alimmas kuvas! (: Ja leikkiminen, se kyllä kannattaa.

ella kirjoitti...

Maiselmo: Alimmassa kuvassa ollaan juuri valmistamassa käpälää salamannopeaan iskuun ;)

Mamma N kirjoitti...

Voihan söpö! Teidän suunnittelema ja Wilman "kuvittama" kepulikattitunnustus taisi sitten hautautua jonnekin. Pitäisikö sekin joskus laittaa uudelleen kiertoon? :D Kyllä näitä tunnustuksia kelpasi lukea!

Karvalapset kirjoitti...

XD

Kiitos mainiosta listauksesta! Saatiin täälläkin taas virikkeitä ideointiin (tai ideoita virikkeisiin)

Karvalapsista erityisesti Santtu vannoo deodoranttikuulien kopsutukselle ja taiteilija-Morris on vallan ihastunut Ikea-hiiren muotoiluun (sekä purutuntumaan)

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Jäljitin kerran kepulikattia, kun Koratiassa pohdittiin samaa ja löysin sen jostain täysin hiljenneestä kissablogista. Tykkäsin kyllä itsekin kepulikattihaasteesta, joten olisi mukavaa saada se takaisin kiertoon :)

Karvalapset: Kiitos kehuista, tovi menikin pähkäillessä, ettei aina tulisi kerrottua samoja asioita näissä haasteissa.

Tuutti kyllä ymmärtää täysin niin Santun kun Morriksenkin lelumieltymykset :)

Otto Kulta kirjoitti...

Tuota ekaa kuvaa tsekkailin oikein ajan kanssa. Ransuhan bongasi heti Tuutin mielenliikkeet ja tilanteen tunnelman. Täällä taas jäätiin jumiin tuohon Tuutin muhkeaan smokkipaidan etumukseen ja virtuaalipörröttäessä huokailtiin, miten eräät ♥ osaa olla viattoman söpöjä. Viattoman söpöjä? Tarkemmin kun Tuutin silmiin katsoo, niin neitihän on totaalisen itsenäisen oloisena tässä ja nyt täydessä valmiudessa. Toinen paljastava kehonkielen kohta on vasemman tassun hienovarainen sijoittuminen oikean tassun edelle. (Tuutilla on muuten tyylikkään voimakkaat ja symmetriset tassut. Kissojen tassuissa on yllättävän paljon variaatiota, tästä täytyy joskus turista enemmänkin:). Tästä on helppo päätellä, että pörhöturkin alla hermot jo virittyvät ja lihakset ovat seikkailuvalmiudessa. Tuuttihan melkein onnistui vetämään Oton mattea nenästä! Nyt täytyy maten skarpata kissafokusoituvaa kotkankatsettaan!

Jep, deodoranttikuulat ovat oiva peliväline ja armeliaampia kansalaisten hermoille kuin pingispallot (kaikki on suhteellista). Deodoranttikuulaa pyörittävästä Tuutista tulisi oiva dödömainoksen malli. Rankka action shootti monine ottoineen ei latistaisi kuulanpyörittäjän turkkia eikä nostattaisi kirsuun hikipisaraakaan (no, kissoillahan ei ole hikirauhasia), vaan neiti säilyisi optimaalisesti coiffatuna, varman raikkaana, ja luonnollisen ihanalta kissanturkilta tuoksuvana. ”Kuiva. Varma. Ylellisen luonnollinen. Pehmeämpi kuin hienoin kashmir-villa”. Vaarana tietysti on, että mainoksessa esiintyvät ihmiset jäisivät armotta Tuutin pehmeän raikkauden varjoon, ja näyttäisivät hikisiltä pikku possuilta kainalosänkineen neidin raikkaan pörhöyden rinnalla.:D

ella kirjoitti...

Ulkokuori saattaa pettää: Toisaalta viattoman söpö, toisaalta valmiina toimintaan. Kaksi ruutua tuosta eteenpäin kuvassa näkyi laatikkoon hyppäävä mustavalkoinen kaari :)

Tuutti varmaan pyörittelisi deodoranttikuulaa mielellään työkseenkin, mutta eipä taida olla sellaista dödömerkkiä, joka voisi kissamaista raikkautta ja varmaa hikoamattomuutta taata :D