tiistai 15. marraskuuta 2011

Sylioppia

Blogia ja kommentteja lukeneet tietävät, ettei Unna ole pentuna tottunut ihmisten hellyydenosoituksiin. Silittelystä kesti vielä pitkään ennen kuin kansalaiset viitsivät yrittääkään sylittelyä. Osasyynä tähän on ollut, ettei Tuutti ole tavallisesti sohvallakaan syliin pyrkinyt, vaikka kainalossa mielellään kellottaakin.


Unnan tultua varmemmaksi otettiin ohjelmaan syliharjoittelu, josta on ehkä joskus blogissa mainittukin. Unna pääsee halutessaan aina pois sylistä, eivätkä kansalaiset usko vähän sylittelyn kissaa vahingoittavan. Tarkoituksena on siedättää neitiä sylissäoloon lyhyitä siirtymiä ja hoitotoimia varten.

"Ylemmäs, kiitos!"

Kansalaiset ovat huomanneet kissan viihtyvän sylissä pitempään, mikäli samalla on muutakin puuhaa. Siispä sylistä käpälin saa katsella ikkunoista, joista ei muuten kunnolla näkisi ja touhuta muuta mukavaa. Uusin mukava on rönsyliljan täppäileminen. Sylittävä kansalainen sallii tämän, sillä lilja on muulloin kissan ulottumattomissa ja rispaantuneet lehdet pieni hinta syliopista.

12 kommenttia:

Naukulan Mamma kirjoitti...

Siellä taidetaan olla syliopin(kin) mestareita! :)

ella kirjoitti...

Hih, kyllä Unnalla taitaa olla vielä monta vuotta syliopistoa jäljellä :D Typsy malttaa sylissä korkeintaan pari minuuttia, jos oikein viihdyttävä lintushow näkyy ikkunasta, mutta muuten on vielä treenattavaa.

Saila kirjoitti...

Mmmmmussukka! Miten tuollaista VOI olla kaappaamatta syliin! Ransu on tottunut ihmisiin jo pienestä mutta ei silti viihdy sylissä, vaan haluaa pois myös juuri sen parin minuutin päästä. Eli on näillä jotain yhteistä! (Ja varmaan paljonkin mitä me ei edes keksitä)

ella kirjoitti...

Aika paljon itsehillintää se vaatii, on tuo semmoinen kultapulla :) Aamuisin varsinkin, kun kaappaan Tuutulaisen sängyn vierestä kyytiin, katsellaan ikkunasta ja mennään aamupalalle käy hurja hyrinä, vaikka sylissä joutuukin olemaan :)

Myrsky kirjoitti...

Voi ihanaa eloa! Kyllä Tuutusen basaarissa on syliasiat hyvällä mallilla. Tullaan viekkuun ja syliin. Myrsky ei ole yhtään sylikissa, ei siis pienimmissäkään määrissä mitattuna. Viereen se kyllä tulee, ja kainaloonkin.

ella kirjoitti...

Myrskyssä ja Unnassa on paljon samaa. Unnan saa syliin vain lattialta kaappaamalla. Itse neiti tulee syliin vain sen verran, että nostaa sohvalla etutassut kansalaisen päälle :D

Mindy kirjoitti...

Kuulostaa varsin tutulta. Pisin sylihetki Mindylle on mahdollista lähinnä parvekkeella, juuri maisemaedun ansiosta. Joskus sylikyyti auttaa myös kärpäsen metsästyksessä. On siinä ihmisellä kestämistä, kun ei voi tuollaista suloisuutta syliin pidemmäksi aikaa napata.

Musta kirjoitti...

Ai säkin käyt syliopistoa. Mäkin :-/ Eiks oo melkein kauheeta, mutta ei kuitenkaan ihan? Vähän jännää. Ja vähän kivaa.

sea kirjoitti...

Vaikka Anni oli tosi sosiaalinen heti minulle tultua (Anni on löytökissa jos joku ei tiedä), niin syliin ei meilläkään tultu. Jos syliin otti siinä oltiin ehkä puolisen minuuttia. Viiden vuoden aikana tilanne on muuttunut päälaelleen. Anni pyrkii lähes heti syliin nukkumaan kun sohvalle lösähdän. Pikkusiskon muutettua taloon ja ruvettua kanniskelemaan Annia ympäriinsä myös kannettuna viihtyminen on lisääntynyt tai no, en tiedä viihtyykö Anni, mutta ei pyri poiskaan. :D

Monen kissan kohdalla ikä tekee myös tehtävänsä, nuoret ei malta olla sylissä, mutta vanhana rauhoitutaan ja syli rapsuilla onkin mukava paikka.

Lopuksi on kerrottava vielä meidän vanhasta kissasta joka kuoli jo muutama vuosi sitten. Mitä vanhemmaksi Mila tuli, sitä lähemmäksi kasvoja se sylissä pyrki. Nuorena sille riitti sohvalla makoilijan jalkopää tai vatsan seutu, mutta vanhana (lähemmäs 18v) kissa alkoi nousta kyljen ja lopulta jopa olkapään tasolle. Siinä se raukka keikkui käsivarren päällä monesti, mutta lähelle kasvoja piti päästä! :D Syy löytyi lienee iän myötä huonontuneesta näöstä. Herttaista ja hupsua se silti oli. :)

ella kirjoitti...

Mindy: Täälläkin sylikyyti on ehdottomasti mieluisin, kun siitä on kissalle jotain omaa hyötyä. Suosikkibongailtavia on mm. kärpäset vessan ikkunassa, varikset katolla...

Musta: Ai, et me ollaan samassa koulussa? Hitsi, kun ei oo ikinä nähty! Jännä-kiva -akseli on kyl just noin ku sanoit. *tassut*

Terkuin Unna Tuutikki

Sea: Mukava kuulla Annin ja Milankin sylitavoista :) Samaa olen kuullut aiemminkin, että vanhemmiten monet kissat tulevat sylivetoisemmiksi. Lyyti ja Vappukin ovat iän myötä (7 v.) tulleet entistä hellyydenkipeämmiksi, vaikka aina ovat syliteltäviä olleetkin.

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Unna röllöttää ihanasti. :)

ella kirjoitti...

Juu, aina kovin feminiinisesti ketarat oikonaan kellottelemassa :D