perjantai 16. syyskuuta 2011

Uutuusarvoa

Lienee osa kissakotien hiljaista tietoa, että huonekalun siirtäminen tekee siitä välittömästi uuden ja jännittävän. Jo hieman aiemmin Unnan mielistyttyä pyykkikoriin siirrettiin korimaja vastaavalle paikalle pyykkikoppaa korvaamaan. Siitä lähtien korimajassa on otettu torkut vähintään kerran päivässä. Pian siirrettiin raapima-aalto korimajan entiselle paikalle oven viereen.

Mitä erinomaisin paikka pöllöttää.

Ja viimein muutti Linnakin aaltoa vastapäätä kirjahyllyn viereen. Taustalla näkyy korimajan paikka.

"Mun linnassa onkin kattoteranssi!"

Jatkuvasta uutuusarvosta nauttii kuitenkin erityisoikeudella kissanpedeistä parhain eli toisen kansalaisen reppu. Päivän poissaolo nostaa repun arvon makuupaikkana toistuvasti pilviin.

"Ethän voi lähtee mihinkään, jos nukun tässä?"

10 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Millainen unirulla. <3 Ihan liian söpö. :)

Ja tämäkin kuvakertomus todisti taas sen, että lopulta kissa määrää kissakodissa myös sisustuksesta. "Mä haluun TON mun sängyksi ja TON mun taloksi ja TOI siirrettäis tonne, nyt heti!"

ella kirjoitti...

Hienointahan tässä on, ettei kissan tarvitse käskeä tai pyytää, kun kansalaiset jo siirtelevät tavaroita siinä toivossa, että ne kissalle kelpaisivat :D Kissi senkuin kikattelee sivussa kaikelle hössötykselle ja päättää sitten myöhemmin, kelpaako.

Sirpa kirjoitti...

Tuo on totta, että jos jotakin kissalle kuuluvaa tai kuulumatonta (jos sellaista on :D) siirtää niin heti on kissakansalainen siirretyn esineen päällä tai sisällä. Ja laukut pitää valloittaa. :)

ella kirjoitti...

Laukuthan siirtyilevät jatkuvasti, joten mikäs sen jännittävämpää. Imuri lienee täällä ainoita poikkeuksia valloittamisintoon. Myös kuivateltavan sateenvarjon alla on käytävä hiippailemassa kaiken varalle :D

Mamma N kirjoitti...

Se on sitä sanatonta viestintää se kun Unna kehottaa tavaroitaan siirtymään toiseen paikkaan!

ella kirjoitti...

Hih, tai sitten Unna on melkoinen meedio :D

Saila kirjoitti...

Oho, teilläkin on korimaja! Ja Linna!!! Hienosti sisustettu kämppä Unnalla. Hyvä henkilökunta, hieno juttu. Ei tarvii olla huolissaan (linnan)neidosta.
Mutta älkää unohtako säännöllisiä silakoita silti.
RANSU

ella kirjoitti...

Aiheellisia kissan nukuttamoita kaikki tyynni. Äläkä huoli Ransu, satuit kommentoimaan juuri silakkapäivänä ;)

Anni kirjoitti...

Vau mikä linna!! Mistä tuollaisia saa??

ella kirjoitti...

Anni: Askosta. Niissä on yleensä täytteenä esimerkiksi joitain joutavanpäiväisiä tuoleja, ettei laatikko painuisi kasaan kuljetuksessa ;)