keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Itse kullekin säädylle

Joulun odotus on sujunut vaihtelevissa tunnelmissa ja blogikirjoittelukin siinä samassa kärsinyt. Isommassa talossa kamera ei ole aina käsillä, kun jotain tapahtuu, saati että erotuomarin virkaan passitettu kansalainen joutaisi silloin kuvia räpsimään. Lisäksi blogin kirkkain tähti on viettänyt muutamina päivinä huomattavia aikoja sohvien ja sänkyjen alla, mutta tilanne on onneksi parantumaan päin. Yöt Tuutunen on ilokseni tutinut kainalossani pehmeästi hyristen.

Kaikesta huolimatta Tuutusen basaari toivottaa kaikille...

Valpasta joulua!
Rentoa joulua!
Hurjaa joulua!

Siis mikä kenellekin parhaiten sopii.

Erotuomaroinnista ja hurjisteluista huolimatta on täällä vietetty söpöäkin joulunaikaa. Esimerkiksi tänään Vappu ja Tuutti jakoivat saman päiväunisohvan ensimmäistä kertaa tämän loman aikana. En saanut tapahtuneesta kuvaa, sillä olin itse näiden nokkaunineitien patjana.

15 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Joulutervehdys myös teille!

ps. Oletko muuten Tuutti sitä mieltä, että sanonta kilpparikissojen temperamentista ja tuittupäisyydestä pitää paikkansa? ;)

luolaleijona kirjoitti...

Hyvää joulua teidän porukalle! Meillä vietettiin viime joulu samanlaisissa erotuomaritunnelmissa, kun Raichu ja meidän tätikissa Tassu ottivat yhteen ja Aslan koetti olla erotuomari ja lähentyä tätikissan kanssa. Loman lopulta sietivät jo toisiaan metrin päässä, mutta se jäi tätikissan viimeiseksi jouluksi ja niiden viimeiseksi kohtaamiseksi kun Tassu jouduttiin keväällä lopettamaan vanhuuden vaivojen ja sairaskohtauksen vuoksi :(

(Mitä ylempään kommenttiin tulee, niin kohta vuoden verran kilpparineitiin tutustuttuani minä ainakin alan jo ihan oikeasti uskomaan tuohon kilpparitempperamenttiin ja tuittupäisyyteen :D )

Sirpa kirjoitti...

Tätikissa joulunviettopaikan emäntänä
pitää komentoa. :D Hyvä, että Vappu ja Tuutti ovat ajoittain sovussa samalla sohvalla. :) Mukavaa joulua ja Tuutille joulukaloja!

ella kirjoitti...

Paavo ja Harmi: Terve vaan teillekin! Ihme herkkis toi Lyyti-täti ainakin on. En tajuu yhtään, menis ite sohvan alle!

Terkuin Unna Tuutikki

Luolaleijona: Kiitos samoin!

Ennen Unnan tapaamista Lyyti on suhtautunut kaikkiin kissoihin mielenkiinnolla ja antanut Vapun hoidella reviiripuuhat. Perheen karhukoiraa lukuunottamatta Lyyti on suhtautunut erittäin sydämellisesti myös kaikkiin muihinkin eläväisiin.

Tulisuutta tai tuittupäisyyttä en rakkaasta kilpparistani löydä edelleenkään, vaan Lyyti on ennemminkin erittäin herkkä muutoksille ja täysin tilannetajuton, mitä kissojenväliseen kanssakäymiseen tulee... Muutoksiin Lyyti reagoi sitten mm. mustasukkaisuudella, huomionkipeä kilppariprinsessa kun on :)

ella kirjoitti...

Sirpa & Kollo: Kiitos! Kyllä Lyyti pitää komentoa ja emännöi innolla esimerkiksi syömällä kaikki vieraiden tähteet...

Vappu puolestaan "sekoaa" aina Tuutin kyläillessä ja murisee silloin Lyytillekin, kun ei kauempaa tunnista kaveriaan. Vappu onneksi tajuaa lopettaa turhat rutinat muutamassa päivässä ja onkin sitten aivan sopuisissa väleissä Tuutin kanssa.

Mamma N kirjoitti...

Oi, teillä ainakin on jännittävä joulu! Naukula toivottaa myös rauhaisaa joulua - vaikka vain aikaajoittain päikkäreillä :)!

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Jännää tosiaan riittää. Vastapainoksi Tuutti onkin minua kohtaan tavallistakin ihanampi (jos mahdollista) ja viihtyy jopa sylissä kanniskeltavanakin. Rauhallisia toivotuksia siis kaipaammekin, jospa kissat niistä ottaisivat onkiinsa :)

Saila kirjoitti...

Voi kun kiva, Tuutunen turvautuu omaan tukihenkilöönsä, onhan se kunnia olla kissan tukihenkilö :-)
Ja mitä parhain tapa viettää joulua: sohvalla kissojen patjana! Yhtä lokoisaa joulun jatkumoa sinne teille!

ella kirjoitti...

Saila: Onnekseni Tuutunen unohtaa nopeasti sen, kuka pässinpää tänne oikein pakotti matkustamaan alun alkaen ;D Kissojen patjana ollessani oloni on myöskin oikein kunnioitettu, mikäs virka sen tärkeämpi olisikaan!

Ana kirjoitti...

Hei nätti! Lämmintä joulua ja kainaloisia unia!

Taina kirjoitti...

Ihnia kisuleita,jotka osaa taidon ja mikä kuva,siinä ollaan tarkkana vahtimassa:D.Toivotan Hyvää joulua ja Parempaa vuotta 2011 teille♥

Maiselmo ja Nessu kirjoitti...

Kuten myös sinne kaikki mahdolliset joulutervehdykset! Ja kumpa oliskin kamera joka paikassa mukana! :)

ella kirjoitti...

Zepa: Kurrr! Niitä samoja teilleki, koska semmoset asiat on ihania *pusku*

Terkuin Unna Tuutikki

Tansku: Kiitos samoin! Kyllä kissat osaa olla kuvauksellisia :)

Maiselmo & Nessu: Sanos muuta, tällaisella "kuvabloggarilla" olisi melkein oltava kamera kädenjatkeena, että saisi kaikki mainiot hetket ikuistettua! :D

Hra Mäykynen kirjoitti...

Selvästi jännä joulu teillä tiedossa, mutta eipähän pääse ainakaan tylsistymään :) Hyvää ja rauhallista joulua!

ella kirjoitti...

Kiitos samoin, toimintaa tosiaan riittää! :)