sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Aamuharrastus

"Tuolla niitä tirppoja viimeksikin oli!"

Joutavampina aamuina valtakunnassa on ryhdytty harrastamaan rasittavia aamupalaa viivyttäviä sylittelyharjoituksia. Syliin nostettuna saa katsella liikennettä makuuhuoneen isosta ikkunasta, jossa ei ole näköä haittaavia nenän jälkiä. Metsikössä pyrähtelevät tintit ja pyörätiellä kipittävät koiran pissittäjät saavat Tuutusen kehräämään sylissä olosta huolimatta. Nykyisin kissa tietää jo ruveta katsomaan "oikeaan suuntaan", kun se kaapataan lattialta yläilmoihin.

Valokuva on valitettavasti aiemmin syksyllä nappaistu ja ikkunakin on väärä, joten kuvaa ei kannata käyttää lumitilanteen arvioimiseen. Itsensä kuvaaminen ikkunan luona kissa sylissä ei vain osoittautunut kaikkein helpoimmaksi tehtäväksi.

8 kommenttia:

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Tarkka katse - Tuutuselta ei jää mikään ulkona tapahtuva huomaamatta. Jokaisessa kerrostalossa pitäisi olla vähintään yksi kerrostalotarkkailijakissa, joka seuraa, mitä lasin toisella puolella tapahtuu ja tarvittaessa kommentoi tapahtumia kovaäänisesti. :)

ella kirjoitti...

Unna on terävänä, kuten virallisen kerrostalontarkkailijan kuuluukin :) Kiinnostavinta ikkunan takana oli varmaankin kesällä pihapusikkoon lepäilemään tepsutellut sorsa, jonka kanssa piti pitää intensiivisiä tuijotuskilpailuja.

Saila kirjoitti...

Juu, nuo ovat niitä hetkiä joista ei tosiaankaan ole paljoa kuvamateriaalia. Ja onpa söpöä että Unna kehräilee, hän varmaan osoittaa kiitollisuutensa hyvien näkymien ääreen nostamisesta, vaikka sylissä joutuu olemaankin. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin - Unna on ymmärtäväinen ja filosofinen tyyppi <3

ella kirjoitti...

Kehrää mielissään, eikä vipata yhtään pois lähteäkseen. Unna ymmärtää selvästi, että vain sylistä saa killitellä sen ikkunan näkymiä ja käyttää syliajan tehokkaaseen tähystelyyn :) Ikkunahan on toki samaan suuntaan kuin olohuoneestakin, mutta kissasta näköala on selvästi jännittävämpi toisesta ikkunasta ;D

Naukulan Mamma kirjoitti...

Jännittävämpi ehkä siksi, että siihen tarvitaan apuria? Eivätkä maisemat ole aina tarjolla. Wilma tulee syliin yleensä vain kun puhun puhelimessa, Helmi ei koskaan.

ella kirjoitti...

Arvelisin, että näkymän jännittävyyteen vaikuttavat se, ettei sitä voi ihailla kuin harvinaisesti sylistä käsin ja se, että näkymä on olohuoneen ikkunan näkymää laajempi ja kirkkaampi (ei nenän jälkiä ikkunassa...) :)

Mayo kirjoitti...

Tuon katseen kyllä tuntee kuka tahansa selässään, jos kohteeksi joutuu : )
Joskus menen kissa sylissä ulos seisomaan ja voi sitä jännittyneisyyttä kissan vartalossa, kun pääsee katsomaan kaikkea uutta. Kun tulen sisään, pitää toinenkin kissa viedä. Naapurit pitää minua varmaan omituisena : )

ella kirjoitti...

Naapurit eivät vain ymmärrä kissallisten elämän pieniä hienouksia ;D

Unnalla on kyllä melkoinen tuijotus, kuten kissalla kuuluukin. Onneksi on ikkuna välissä, ettei grillaa tipuja oksilleen noilla tulisilmillään ;)