torstai 16. joulukuuta 2010

Häntämutka

Kansalaisten hämmennykseksi Unnan hännänpäähän on ilmestynyt mutka. Mysteeri onkin, mistä neiti on moisen kehittänyt. Rääkymistä ja ovenväliin niitattuja häntiä valtakunnassa ei ole havaittu, joten vaihtoehdoksi jäisi vain peritty vaihtoehto. Mirjam Nummisen kirjoituksessa kissojen häntävioista todetaan hännän luutuvan liki puolitoistavuotiaaksi saakka, joten perinnöllinen mutkakaan ei tunnu niin kaukaa haetulta ajatukselta.

"Vikaa? Minussako??!"

Kissakeskusteluista sain selville, ettei häntäviallisia pidä käyttää jalostuksessa, koska vika voi pahentua seuraavissa polvissa ja ilmetä esimerkiksi selkärangassa. Onko lukijoilla tietoa häntävikojen haitallisuudesta yksilötasolla? Onko todennäköistä, että häntäviallisella kissalla olisi myös muita luuston häiriöitä? Tammikuun rokotusreissulla aion rasittaa kysymyksilläni eläinlääkäriäkin, mutta mutkatietoutta ottaisin vastaan mielelläni muiltakin.

19 kommenttia:

kitinen kirjoitti...

Mielenkiintoinen linkki :) Meidän Kitillä oli knikki toisessa häntänikamassaan eikä se ainakaan vaikuttanut kissaan mitenkään enkä munuaisviankaan (Kitin ainoa sairaus/terveysongelma) usko siihen liittyneen. Lähinnä knikki sai hännän näyttämään lyhyeltä ja tupsupäiseltä :D Kitin knikin näki ja tunsi selvästi, mutta oliskohan Kiti ollut noin puolivuotias, kun knikki huomattiin.

Hervannassa jos käytte niin luulen, että siellä osataan asiasta kertoa - ainakin me kun käytiin niin lääkäri heti huomautti, että "ai, tällä onkin knikki" :D Tarkemmin asiasta en tiedä/muista, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että selkäknikkiin kissa yleensä menehtyy jo ennen syntymää tai pentuna, mutta hännässä knikki itsessään on vaaraton. Periytyvyyden resessiivisyyden uskon täysin, sillä Kitin sukulaisista löytyi muutama knikkihäntä, mutta suurin osa oli ihan normaaleja - mitään luustonsairauksiin viittaavaa siellä ei käsittääkseni ole ikinä ilmennyt, mutta ei toisaalta ole tutkittukaan. Kiti oli siis maatalosta lähtöisin ja siellä kissat lisääntyy valvomatta. En tosin sinne suunnalle ole nyt enää yhteyksissä ollut.

ella kirjoitti...

Juu, siellä käydään ja varmasti saadaan asiasta selvääkin :)

Unnalta ei mutkaa tunnustelematta huomaa ja silloinkin saa olla tarkkana, koska kisu herkästi tempaisee hännänpäänsä vapaaksi. Taustoja ja sukupuita ei ole minullakaan tiedossa, mutta samanlaisesta "vapaan valinnan" maatiaissuvusta Unnakin taitaa olla lähtöisin.

Saila kirjoitti...

Hei kaunis! Mullakin on häntäknikki! Tai ei voi olla ihan varma onko sen perheen rasavilli penska astunut mut hännänpään päälle kun olin ihan pieni vai mitä, mutta mun hännänpään luu on litteä ja vähän mutkalla.
Se on KAUNEUSerikoisuus eikä mikään vika!
RANSU

Saila jatkaa...
Ei ole mitään tietoa mitä muuta luusto-ongelmia Ransulla saattaisi olla, ei ole tullut mieleenkään että edes voisi olla, toivottavasti ei. Ransu vaikuttaa kaikin puolin ihan terveeltä muuten, eikä häntä siis vaivaa mitenkään.

ella kirjoitti...

Mulla on IHAN SAMANLAINEN! Ollaan yhessä erilaisia <3 Ei nimittäin oo munkaan mielestä mikään vika, vaan kauheen käytännöllinen! Sillähän voi koukata esim. huonekasveja mennessään niin että pölyt karisee!

Terkuin Unna Tuutikki

Saila: Hyvä kuulla, että muillakin on "vaivattomia kissoja" knikistä huolimatta :) Ei tosiaan tunnu Unnakaan häntäänsä aristavan tai olevan muutenkaan vaivainen, mutta laittaahan se mietityttämään, voiko jotain muutakin olla piilevänä, kun en ollut tuota mutkaakaan aiemmin havainnut.

Mamma N kirjoitti...

Voihan knikki nyt sentään! Tämä kissanomistaja ei ole sellaisesta kuullutkaan, eivätkä eläinlääkäritkään ole koskaan missään asiayhteydessä asiasta huomauttaneet, joten epäilen näiden "vapaan rakkauden lapsien" olevan knikittömiä.

sea kirjoitti...

Oho, meni väärään postaukseen, mutta siirretäänpäs oikeaan...eli..

Tyyppi asuu naapurissa eikä ole kertonut mitään! :D

ella kirjoitti...

Naukulan Mamma: Eipä ole Lyytillä tai Vapullakaan moisia mutkia, mutta rotukissakeskustelujen yhteydessä olen noista saanut tietää tarkemmin. Nuorempana tosin muistan, että mummoni koiralla oli "traumaperäinen" knikki, kun koiraparan häntä oli jäänyt oven väliin...

Sea: Heh, mitä nyt hieman vihjannut joskus :D Blogihomman myötä on alkanut vaikuttaa, että täällä päin on oikea blogikissojen kasautuma. Taitaisi silti mennä sähinäksi, jos järkättäisiin alueen mustavalkoisten neitikissojen blogimiitti :D

Katja kirjoitti...

Häntäknikistä tiedän sen verran, että kasvatuksessa ei olisi hyvä käyttää kissaa, jolla on häntämutka. Jostain olen lukenut, että häntäknikki on luustovika ja voi periytyä pahempina epämuodostumina pennuille; mm. rintalasta kuopalla, pahasti epämuodostunut alaleuka, joltain on puuttunut varpaita..
Mutta luulen, ettet nyt ole käyttämässä Unnaa kasvatukseen :)

Itse en löytänyt mistään kirjoituksista tietoa siitä, mitä haittaa knikistä on yskilötasolla. Knikki on siis hännänpäässä? Sanoisin, että luultavasti kissalle ei koidu siitä haittaa tai harmia, mutta en tosiaan ole eläinlääkäri, joten kannattaa oikeasti asiasta jotain tietävältä käydä se varmistamassa :D

Meilläkin Oskarilla epäiltiin knikkiä hännänpäässä, mutta ei siellä ollutkaan mitään. Oskun häntä on vaan tosi paksu.

Eipä tästä mun kommentista nyt varmaan mitään hyötyä ollut, mutta tulipa nyt kirjoitettua kuitenkin :)

luolaleijona kirjoitti...

Kauneusvirhe se enimmäkseen on, enkä ole kuullut että itse knikistä kissalle mitään varsinaista haittaa olisi. En tiedä voisivatko nuo kasautua pahemmiksi ongelmiksi ellei niitä karsittaisi siitoksesta, ehkäpä? (Knikki ei muuten edes estä siitosta, suositellaan vain vältettävän). Varmasti Unnalla olisi jo merkit rintalastakoukuista, purentavioista jne näkyvissä jos niitä tarvitsisi pelätä!

Itämaisissa roduissahan noita häntäknikkejä tosiaan esiintyy melko paljon, esimerkiksi Polgaran siskolla on sellainen mikä vaikutti siihen että juuri Polgara valikoitui siitosnaaraaksi, mutta en ole vielä kuullut että knikkikissalla olisi ollut muita ongelmia pienen kauneusvirheen lisäksi :)

ella kirjoitti...

Katja: Unnan knikki on juurikin aivan hännän päässä ja varsin huomaamaton ellei mutkan etsijä pääse häntää näpertämään. Eläinlääkäriltä ajattelinkin kysellä aiheesta tarkemmin, mutta älä suinkaan vähättele kommenttiasi, sillä itsehän pyysin muidenkin kissaihmisten kertomuksia knikkiaiheesta :)

Itse en löytänyt kuin noita kasvatusaiheisia keskusteluja, eikä Unnan ihastuttavia, mutta oi-niin-ujoja geenejä ole tosiaankaan tarkoitus levitellä enää seuraaville sukupolville :) Oikeastaan yksilötason knikkiketjujen puutteesta voisi päätellä, ettei asia ole ongelma, sillä muutenhan siitäkin keskusteltaisiin.

Luolaleijona: Kiitos huojentavasta kommentista. Mukava tietää, ettei monien muidenkaan häntämutkikkaiden kissojen elämänlaatu ole tuosta kärsinyt :) Eipä Unnasta mitään (muuta) ulospäin näkyvää ongelmaa ainakaan löydy, jospa niitä ei sitten olisikaan.

sea kirjoitti...

Multa on mennyt vihjailut ihan ohi tai sitten olen saan sokea, kaikki postaukset olen kyllä lukenut. :D

Onko meitä hervantalaisia muitakin? Joskus muistan jonkun, mutta en muista kuka. :D Olisi kyllä hauska tutustua ihan livenä muihin, mutta treffit ehkä ainakin aluksi ihan vain kaksijalkaisten kesken. ;)

ella kirjoitti...

Vihjailu onkin tapahtunut ovelasti kommenteissa ;D Mm. Kiikkuvasta kukkolelusta kertovan postauksen kommenteissa kävi ilmi, että käymme samassa kauppakeskuksessa.

Pyrin kyllä tarkoituksellisesti rajaamaan esimerkiksi ikkunoita vasten otetut kuvat sellaisiksi, ettei epämääräisiä "faneja" ilmaantuisi kotiovelle kovin helposti. Samasta syystä blogiteksteissä ei juurikaan asuinpaikkaa mainosteta, vaikka onhan se toki kommenteista bongattavissa, jos jotakuta oikein kiinnostaa...

Ilmeisesti Kitinen kissoineen asustanee myös jossain lähialueilla ellei sitten matkusta pitemmältä Herwoodin mainiolle eläinlääkäriasemalle.

Furensic Evidence kirjoitti...

Haha, kuinka osuva kuva ja kuvateksti! Meillä on Fuskun hännänpää pikkuhiukkasen mutkalla, mutta mitään paksunnoksia sormeni eivät tunne.

sea kirjoitti...

Niinpäs muuten puhuttiinkin samasta kauppakeskuksesta! Miten mä en muistanut. :)

Kitinen on mulle ihan tuntematon (?), mikäs niiden blogin nimi on? Sen muista, että joku kissablogi on tosiaan hervantalainen kun tunnistin parvekkeen ja maiseman, olen nimittään itse asunut samassa talossa. :D En kyllä nyt löytänyt mistään mikä blogi se oli, eikä varmaan päivittynyt hetkeen kun en muista lukeneeni ihan viime päivinä.

sea kirjoitti...

Kappas, siinähän se kitinen heti ensimmäisessä kommentissa. :D

kitinen kirjoitti...

No, kitinen ei kyllä tunne ketään :D Mä olen ihan pihalla näistä kaikista blogeista edelleen. Mutta joo, mitenkään anonyymisti mä itse en täällä seikkaile eli Hervanta tosiaan nykyinen sijainti :) Sitä mä tosin en tiedä, mistä ella sen keksi - kai mä olen taas jossain löpissyt sivu suuni xD

ella kirjoitti...

Furensic Evidence: Kiitos kehuista, Unnasta saa aika usein hyvin hassuja kuvia :D Unnan hännänpää ei ole paksuuntunut vaan ikään kuin litistynyt ja siten hieman levinnyt.

Sea: Kitisen kissablogi on suunnilleen yhtä tuore kuin Tuutusen basaarikin eli liekö olemassa vielä jokin muukin kissablogi, jossa katsellaan "tutuista ikkunoista" :) On kuitenkin sen verran laaja ja asukasrikas lähiö, että kyllä joukkoon varmasti muutama kissabloggarikin mahtuu.

Kitinen: Onnekas arvaus ;D Eipä tässä kovin huikeaa anonyymiteettia ole tullut ylläpidettyä itsekään, kun kommenteissa lähiöstäni huutelen kaikille arvaukseni mukaan tamperelaisille.

Onni kirjoitti...

No mullaki on sellanen pieni mutka hännässä, mut mut on kyllä pienenä runnottu parvekkeenoven väliin väkivalloin ja ankarasti pakottaen. Ei huomioitu minua ku livahdin perästä ja sitten se tapahtu. Eli oon kyllä ihan jalostuskelponen jätkä täysin. Ei vaikuta.

ella kirjoitti...

Kauhee trauma! Että tolleen tahallaan koetetaan torpeedoia toisen täydellistä ulkonäköö. Vissiin ovat olleet sulle kateellisia ja siks runnoneet ovella. Onneks osuvat vaan häntään, niin on jalosukusuus tallella!

Terkuin Unna Tuutikki