torstai 6. lokakuuta 2016

Jopa kolme kertaa vähemmän pelottava kurkku

Julkaisuvapaa 6.10.2016 kello 20.09

Kansalaiset saivat Tassulinnan vierailevalta diplomaatilta lahjaksi kurkkuja, jotka kaiken muun ulkomaantuonnin lailla altistettiin kissatieteellisen insti-Tuutin lakisääteiselle testaukselle. Tutkimustulokset on nyt vapautettu embargosta ja julkaistaan Tuutusen basaarissa kokonaisuudessaan.

Tutkimusmenetelmänä käytettiin empiiristä havainnointia. 100% testiryhmästä* koki kurkun 82% muita kurkkuja vähemmän huolestuttavaksi ja 97% helpommin lähestyttäväksi. Testauksen aikana kurkkujen taholta ei havaittu lainkaan lajityypillistä yllättävää tai hälyttävää käytöstä. Testiryhmä suosittelee turvakurkkujen nostamista Tassulinnan ykkösvientituotteeksi.

Kurkku käyttäytyy rauhallisesti myös sille vieraassa ympäristössä.

*Otanta kattoi 100% valtakunnan perusjoukosta: 1 kissa, 7 vuotta, naaras, mustavalkoinen, molempikätinen.

22 kommenttia:

Pena ja Punkku kirjoitti...

Mut hei, ei kai kukaan kurkkuja pelkää, ku ne on ihan herkkua!
-Punkku

ella kirjoitti...

En kans tajuu. Ikinä ei oo pelottanu ja Lyyti-täti syö niitä kans. Ite aattelin, et hyvä kun oli jotain ruokaa ihmisillekin. Ne ei oo petoja.

Terkuin Unna Tuutikki

Pepsi + Max kirjoitti...

Juu, me ollaan kans hoksattu ettei niistä tarvii välittää, mutta viennin kannalta oli tärkeä saada virallinen tutkimustulos! Joten kiitos! - Pepsi ja Max

ella kirjoitti...

Olkaa hyvä. Kansainväliset tutkimukset on osoittaneet Tassulinnan kurkut kiistatta turvallisiksi ja kriteerien mukaisiksi.

Epäilemättä vientiin kannattaa valita sellainen tuote, josta ei itse niin piittaa. Esimerkiksi Maxin Cosma-sijoituksia ei kannata viedä pois tai alkaa harmittaa!

Saila kirjoitti...

Hyvä juttu, Max voi nyt viedä kurkkuyhtiön pörssiin!
Se ei ollut onneksi hyppykurkku.
Unna ♥ Pusi nenulle!

ella kirjoitti...

Tutkijan söpönokkaa on pusutettu ohjeen mukaisesti!

Luotamme Tassulinnalaisten ammattitaitoon kurkkuasiassa. He toimivat laatukurkkuineen varmasti valtakuntansa hyväksi.

Sanottakoon, ettei kurkkujen herkullisuus päässyt vaikuttamaan tutkimustuloksiin, sillä testiryhmä/tutkija ei syö kurkkua missään oloissa. Kansalaiset huolehtivat tutkimusmateriaalin asianmukaisesta hävittämisestä syömällä kurkut.

Sofia kirjoitti...

Ei paljon asiantuntevammin olisi voinut kurkkutestiä suorittaa. Nyt kaikki ovat vakuuttuneita Tassulinnan Pepsin ja Maxin (ja vähän emännänkin) kasvattamien kurkkujen laadukkuudesta. Parempi kuin mikään EU -direktiivin mukainen laatuarviointi.

ella kirjoitti...

Täytyy sanoa, että kissatieteellinen insti-Tuutti salaa menetelmänsä ja vertailukokeensa niin tarkoin, että tutkimustuloksissa on toisinaan ripsivärimainoksista tuttua arveluttavuutta. Myönnettäköön, että tällä kertaa kurkut eivät sentään näyttäneet testiryhmästä 500 kertaa tuuheammilta ;)

Humina kirjoitti...

Hienoa, että tutkitte kurkut nyt perusteellisesti. Mymmeliä silti vielä hiukan epäilyttää, sillä meillä asuvat kurkut taitavat kuulua eri alalajiin ja ovat hiukan pelottavia vielä. - Mörkö

ella kirjoitti...

Tutkija Penninraha haluaa muistuttaa, että koetulokset pätevät vain valvottuihin Tassulinnan kurkkuihin. Erityisesti vieraiden kurkkujen kanssa selusta on aina hyvä pitää turvattuna ja kurkkuvapaana. Tilaisuus kuitenkin tekee varkaan ja jopa kurkuista luotettavimmat voivat osoittautua tuolloin salakavaliksi!

Marraskuun Muruset kirjoitti...

Kurkku! Eikai semmosia kukaan pelkää, turvallisia otuksia.

ella kirjoitti...

Kissablogeissa seikkailee tunnetusti ennätysrohkeita kissoja, joten ilmiö voi olla henkilökohtaisella tasolla vieras. Kirjoituksen yhteyteen liitetty video kuitenkin osoittaa kurkkujen olleen jo pitkään kansainvälisellä tasolla ongelmallisia ja suorittaneen toistuvasti katalia rikkomuksia kissojen ruokarauhaa kohtaan. Tassulinnalaiset kurkut olivat toista maata!

Elli kirjoitti...

Tällaista tiedettä tämä maailma kaipaa lisää! Kaikin puolin yleishyödyllistä mutta toisaalta täynnä mahdollisuuksia spesifisiin sovellutuksiin. Unna Tuutikin kannattaa ehdottomasti hakea apurahoja uralleen.

ella kirjoitti...

Kissatieteellinen insti-Tuutti kiittää saamastaan tunnustuksesta! Höpsismin yliairut ja kissatieteen uranuurtaja U.T. Penninraha vastaanottaa tälläkin hetkellä kaikkia valtakunnassa myönnettyjä apurahoja ja tiedediplomeita. Arvon tutkijan pyynnöstä ne maksetaan mm. kissanminttuna ja silakoina.

Anonyymi kirjoitti...

Frieden valtakunnan tutkimusosasto (2 tutkijaa: iältään 8- ja 9-vuotta, yksi kumpaakin sukupuolta, yksi oikeatassuinen ja yksi vasentassuinen) on myös todennut kurkut yleisvaarattomiksi. Tassulinnan kurkkuja ei tosin ole testeihin kuulunut, vaan enimmäkseen testatut kurkut ovat olleet närpiöläisiä ja ostettu lähi-K-kaupasta.

Jatkotutkimuksen tarvetta on nyt erityisesti siinä, ovatko suomalaiset kurkut vaarattomia kissoille ja ulkomaiset kurkut vaarallisia, koska muissa maissa suoritetuissa tutkimuksissa selvää vaaraa on havaittu. Jatkotutkimuksen tuloksella voisi olla huomattavaa vaikutusta vientiin (sekä Tassulinnassa että laajemmin).

ella kirjoitti...

Mielenkiintoista! Ilo saada avoimeen jakoon myös Frieden valtakunnan kissatieteellisen tutkimusjaoston tähänastiset tutkimustulokset kurkkukysymykseen liittyen.

Tässä kohtaa noussee olennaiseksi todistetusti kurkkua pelästyneen kissan löytäminen. Missään nimessä ei sovi unohtaa, että tässä nyt laajalti havaitussa kurkkujen pelkäämättömyydessä voi olla kurkun attribuuttien sijaan kyse täkäläisten kissojen poikkeuksellisesta rohkeudesta. Sopivan kurkkusäikyn vapaaehtoisen löydyttyä kenties tapaustutkimuksen keinoin voitaisiin selvittää, mikä kurkuissa hirvittää ja päteekö sama täkäläisiinkin kurkkuihin. Kurkkujen osalta myönnettäköön, että espanjalaiset kurkut ovat olleet ihmisistäkin joskus vähän pelottavia tai vähintään arveluttavia.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, erinomainen havainto! Todellakin kyse voi olla myös täkäläisten kissojen rohkeudesta. Tosin talven mittaan, mikäli tarvetta ilmenisi, olisi mahdollista testata vaaramomenttia jo mainitulla espanjalaisella testikurkulla ja tähän mennessä rohkeaksi todetuilla kissoilla. Tuloksena saataisiin viitteitä mahdollisista eroista vaarallisuudessa kurkun alkuperän suhteen tai lisävahvistusta täkäläisten kissojen poikkeuksellisesta rohkeudesta. Ongelmana tutkimusasetelmassa on se, että espanjalaiset kurkut epäilyttävät ihmistä tässäkin valtakunnassa.

Todettakoon vielä, että ihmisen epäilykset kohdistuvat vain tuontivihanneksiin ja vain niiltä osin, kun vastaavia kotimaisia ei ole saatavissa. Kyse ei ole laajemmasta hyljeksynnästä. Esimerkiksi espanjalaista jäävuorisalaattia kuluu runsaasti talvikautena. Tutkimusen sivutuloksena on todettu, että talouden tutkijakissat eivät ole osoittaneet positiivisia eivätkä negatiivisia reaktioita jäävuorisalaattia kohtaan, eikä tähän vaikuta salaatin alkuperä (testatut alkuperämaat Suomi, Ruotsi ja Espanja).

ella kirjoitti...

Toit esiin jälleen tutkimuksen rajauksen kannalta olennaisen seikan: Tähänastisten havaintojen valossa ei ole mitään syytä yleistää kurkkuja koskevia epäilyksiä esimerkiksi egyptiläistä alkuperää oleviin kissoihin tai mihinkään muuhunkaan maahantuontiin (oli sen historia näillä main sitten lyhyt tai pitkä). Aiempaa näyttöä arveluttavuudesta ei ole samassa mittakaavassa olemassa, joten muu tuonti ja muut kuin kurkut rajattakoon tämän tutkimussarjan ulkopuolelle.

Pepsi + Max kirjoitti...

Suurella mielenkiinnolla olemme lukeneet kaikkia tutkimustuloksia ja empiirisiä havaintoja. Max haluaisi viedä kurkut nyt pörssiin, mutta valitettavasti tämä satokausi on juuri lopussa eikä se olisi nyt kovin järkevää. Pitää hioa suunnitelmia tulevaisuuteen.

ella kirjoitti...

Onneksi talvi on parasta aikaa jatkaa tutkimuksia ulkolaisten kurkkujen osalta. Tutkimustuloksia vartoillessaan Max ehtii hioa huippuunsa osakesuunnitelmansa ja miettiä kurkkujen brändäystä tuoreimman tiedon valossa.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Kiitos tästä. Voi kattavampaa raporttia ollakaan? Tod. näk. EI!

ella kirjoitti...

Olkaa hyvä, tiedettä kansalle! Kylläpä oli onni, että saatiin tähän kommenttiketjuun vielä Frieden valtakunnankin tieteelliset kurkkuhavainnot :)