keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Mennen tullen

 Hyps!

Tämä postaus ei käsittele yhtään blogihaastetta, joihin olemme luvanneet vastata ja joita on kertynyt jo jonoksi asti. Viimeaikoina paljon hassuja asioita on jäänyt julkaisematta, koska olevinaan on jonossa asioita, joista pitäisi ennemmin kirjoittaa, mutta ei huvita.

 Rimakauhu!

Tällä kertaa kuvia Unna Tuutikin olympiatasoisista urheilusuorituksista estehypyn saralla. Seuraavassa postauksessa on ehkä kuvia Tuutusen masuvilloista tai muista miellyttävistä ikuisuusaiheista, joiden esittelemiseen basaarissa ei koskaan kyllästytä.

 Loiks!

Edestakaisen esteloikan harjoituskisoista on olemassa myös video:

Video ei valitettavasti kata vaihtoehtoisia esteen kierto-, alittamis- ja läpäisymenetelmiä.

18 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Upeaa, suorastaan mahtavia loikkia. Jäämme kieli pitkällä odottamaan videota. Ja ne masuvillakuvat -ne toimivat aina:)

ella kirjoitti...

Kiitos vain kannustuksesta :) Tällä hetkellä piisaa kaikkea muuta kuin mukavia kirjallisia hommia, eikä puhti riitä blogissa nokkelointiin.

Yhdistän kirjoittamisen Tuutusen basaarin pitoon kuitenkin niin kovin vahvasti, että pelkkien kuvapostausten teko tuntuu vähän huijaukselta. Siitäkin huolimatta, että toisten blogeista katson mielelläni vain kuviakin. Koetan jatkaa kuvapitoisemmalla linjalla, jos se olisi helpompaa ja onhan Unna Tuutikki aina ilo silmälle :)

Saila kirjoitti...

Vau, mikä hyppypeto! Ja namit selvästi motivoivat erittäin paljon ;-)
Unnan masuvillat ovat aina ilo silmälle, ei siinä tarvita mitään tekstiä sen ymmärtämiseen!

Me Like kirjoitti...

Upeita loikkia. Ja kyllä, Unna Tuutikki on AINA ilo silmälle

ella kirjoitti...

Saila: Hih, eipä tosiaan liene salaisuus, että ruokamotivaatiot sijoittuvat korkealle Unnan toiminnan taustavaikuttajina :D

Masuvillajutuissa teksti on lähinnä tiellä, kuten tunnustautuneet masuvillainarvostajat tietävätkin. Onneksi meitä kuuluu blogin lukijakuntaan runsaasti.

Me Like: Kiitos, kissan pompuissa on jotain maagista, kun ponkaisu lähtee korkealle jopa vauhditta ja pystysuoraan.

AnnaS kirjoitti...

Oh, olemme vaikuttuneita. Ihana neito ja niin sulavat hypyt! T: Sulo ja Robert

ella kirjoitti...

Sulo ja Robert: Kiitti! Auttaa tosi paljon, kun muistaa aina pysähtyä ilmassa ja vaihtaa menosuunnan välillä!

Terkuin Unna Tuutikki

tuutäti kirjoitti...

Huimaa! Kyllä Tuutunen on taitava! Mutta mitäs Tuutu ei tekisi ruokapalkalla?

ella kirjoitti...

Tuutäti: Niinpä! Harmi, ettei hampaidenharjauksesta voi antaa ruokapalkkaa, sillä siinä tapauksessa Tuutunen varmaan harjaisi itse, lankaisi hammasvälit ja purskuttelisi suuvedelläkin :D

Lotta kirjoitti...

Taitava Tuutunen! Masuvillapostauksia ei voi ikinä olla liikaa. Blogi omistettuna kissojen masuvilloille olisi täydellinen jo itsessään.

sea kirjoitti...

Hei miten mä olen missannut Unnan selkäkuviot?! En ole tajunnutkaan, että valkoinen raita menee noin pitkälle. Vitsi! Saatasko masun sijaan/lisäksi siis selkäkuvia? ;)

ella kirjoitti...

Tapiiri: Siinä vasta olisi oikein hyvänmielenblogi! Pehmeyttä pullollaan :)

Sea: Lisäksi ainakin :) Harvoin kuvissa esiintyvä selkäraitahan on tosiaan pitkä ja korea: http://2.bp.blogspot.com/-wqOMbzhBPNY/TsbBCV04UfI/AAAAAAAABG0/Qnm0velj68c/s1600/mitta3.PNG
Edestä katsottuna sitä usein hämääntyy luulemaan perinteisemmäksi kauluriksi :)

Harmaa kirjoitti...

Häkellyttävän taitava neito! Ja notkea ja ihana. Miten osaakin! <3 Unna <3

Kattimanialaiset kirjoitti...

Ooh, onpas hienoa! Pakko kokeilla meilläkin! "Lisää listaan, joka ei koskaan lyhene, kasvaa vain"

Heidi kirjoitti...

Hauskan näköistä! Kauanko kesti ennen kuin Unna tajusi homman nimen vai oliko luonnonlahjakkuus?

Pitäisikin kokeilla meidän kissojen kanssa, josko nekin innostuisivat (ruokapalkalla tietty!) :)

ella kirjoitti...

Harmaa: Oi, kiitti! Sulkeudun suosioonne! *niiaa*

Terkuin Unna Tuutikki

Mirene: Testilistan salaisuus on poistaa listalta vähin äänin ne aktiviteetit, joihin kissa ei ryhdy ;) Vaan eipä ole kallis kokeilla, jos sattuu sopiva pahvilaatikko silputtavaksi!

Heidi: Unnaa on aiemmin hyppyytetty kansalaisten jalkojen yli samalla periaatteella. Neiti hyppää mielellään tätä samaa pahviestettä kaadettuna eli pitempänä ja matalampana.

Tuon korkeamman esteen kanssa joudutaan vähän neuvottelemaan, koska tietenkin Unna kokeilee, saisiko samat palkat helpommin esteen kiertämällä, alittamalla tai rimojen välistä pujahtamalla :D

Mamma N kirjoitti...

Ihan parasta! Todella taidokasta toimintaa kaunottarelta ♥

ella kirjoitti...

Mamma N: Kiitos kehuista! Mm. Perditan jengin videoita katsellessani olen tullut siihen tulokseen, että kissaurheilua näytetään aivan liian vähän TV:ssä ;D