perjantai 31. elokuuta 2012

Teljettynä

 "Pannahinen."

Hiirivaloleikkien lisääntymisestä huolimatta syksy ei ole kissaneidille silkkaa juhlaa. Tuulen puuskat ovat selvästi lisääntymään päin, jolloin parvekkeen ovi saattaa hilautua kiinni arvaamattomasti. Unna vaikuttaa potevan hienoista umpiokammoa, minkä vuoksi neiti soisi useimpien ovien olevan jatkuvasti auki.

"Huhuu? Miks tää on sulki?"

Mikäli ovi sulkeutuu, keskeyttää ulkoilija oitis puuhansa, oli se sitten lepäilyä tai hyönteistutkimusta, ja kipittää ihmettelemään ovea. Hermostunut kuikuilu ei lopu, ellei ovi jälleen aukene. Kansalaiset toki valvovat Unnan ulkoilua ja päästävät pienen pälkähästä pian, mutta pöyristynyt reaktio on ja pysyy.

"En tajuu. Äsken ei ollu auki!"

Oven omatoiminen aukaiseminen ei jostain syystä tule parvekkeella kysymykseenkään, vaikka osaahan Tuutunen tavallisesti avata jopa Tätilän liukuovikomerotkin. Kätevien käpälien toimintakyvyttömyys parvekeoloissa jäänee mysteeriksi kansalaisille.

15 kommenttia:

L-L kirjoitti...

Voi pienoista Penninrahaamme ja oikuttelevaa tuulta. Pitäisi olla ihan selvää, ettei koskaan eikä missään tapauksessa tehdä pienelle neidille epämukavaa oloa. Oli kyseessä sitten puuskaisesta tuulesta kiinni pamahtava ovi tai muuten pitkä yksinäisyys. Ja Lotta on ihan samaa mieltä siitä, että oven väärällä puolella oleminen on aina yhta kauheaa!!!

Mamma N kirjoitti...

Todellakin - pannahinen! On ihmettelevä katse. Totta tosiaan.

ella kirjoitti...

L-L: Lotta on Unnan mielestä aivan oikeassa! Ovea on nuhdeltu asiaankuuluvasti tästä kurittomuudestaan. Kissan tulee ehdottomasti saada valita, kumpi puoli ovea on milloinkin oikea tai väärä.

Mamma N: Parvekkeen ovi lienee jollain tapaa typerä, kun ei ymmärrä aueta kissaneidin tyrmistyneen tuijotuksen edessä. Moista yksinkertaisuutta on vaikea käsittää, kun on itse niin fiksu kissa.

Sirpa kirjoitti...

Samaa mieltä - pieni kissa ei voi käsittää, jos on päätynyt sille puolelle ovea, jonne ei haluaisi jäädä ja ovi ei heti aukeakaan. :)

Taru kirjoitti...

"Kätevien käpälien toimintakyvyttömyys parvekeoloissa jäänee mysteeriksi kansalaisille."

Se on se umpikammo, vaikuttaa neitikissoihin justiinsa noin:)

ella kirjoitti...

Sirpa & Kollo: Käsitys oven "oikeasta" puolesta saattaa myöskin muuttua erittäin nopeasti :D Vain kuljetuskopan kohdalla "ulkopuolella" on meillä pysyvä suositus.

Taru: Siltä vaikuttaa. Kukapa nyt kauhuissaan pystyisi MacGyvermaisiin suorituksiin?

Sirpa kirjoitti...

Totta - mielipide oven oikeasta puolesta vaihtelee jatkuvasti. :D Ja totta on sekin, että kuljetuskopan kohdalla Kollokin pysyttelee mieluummin kopan oven ulkopuolella. :)

Huokaisen jo helpotuksesta, kun tulevan Tallinnan reissun aikaan miesystäväni hoitaa Kollon kotona eikä ole edessä "taistelua" kissan koppaan saamiseksi ja lomahoitolaan viemiseksi.

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Tiätty! Ovet auki aina ja kaikkialla. VAA-DIM-ME! El pueblo unida jamas sera vencida! El kissapueblo unida!

ella kirjoitti...

Sirpa & Kollo: Tuosta on kyllä valtava apu. Tänä kesänä toinen kansalaisista pystyi täälläkin jäämään aina Unnan kanssa kotiin sillä välin, kun toinen sukuloi.

Musta & Harmaa: Camaradas! Viva la kissalucion!

Mindy kirjoitti...

Oh noes! Ihan sama, miten kauan siellä muuten viihtyisi, mutta jos ovi ei näytä olevan auki, niin se on leikin loppu. Meillä on vähän sama ilmiö, ei viitsi tassua rasittaa raollaan olevan partsin oven avaamiseen, vaikka vessan ovi aukeaa sillä metodilla.

Anonyymi kirjoitti...

Jospa jonkinlainen paniikki iskee ja toimintakyky lamantuu? Vai oisko oivallinen tilanne saada henkilökunta palvelemaan? Ei muuta kuin kysymään "myytinmurtajilta"...

Heidi kirjoitti...

Voi tota ilmettä! :D Kyllä se on se umpiokammo, joka lamaannuttaa ja toisaalta parvekkeenovi on parvekkeenovi eikä sitä voi verrata muihin oviin... ;)

ella kirjoitti...

Mindy: Hyvin totta. Oli kyseessä miten mielenkiintoinen puuha tahansa se keskeytyy varmasti oven sulkeutuessa.

Eki & Mandy: Tätä tuossa epäiltiinkin, että umpiokammo tekee tepposet lamauttamalla neitikissan sievät käpälät. Ei siinä auta kuin kansalaisten palvelualttius :)

Heidi: Tämä teoria tuntuu saavan paljon kannatusta. Parvekkeen oven erikoislaatuisuutta varmasti selittää osaltaan se, että oven "oikea puoli" vaihtelee usein.

Kisulit kirjoitti...

Voi Unna Tuutikkia! Elämä on joskus kovin kummallista.
Blogistani löytyy Unnalle tunnustus.

ella kirjoitti...

Kisulit: Kiitos kovasti! Ihanaa, että Unna ilahduttaa :)