Kylki kyljessä. Valtakunnassa on oltu viimeaikoina onnesta soikeita tiiviisti kainaloon tuppaavasta ja jopa hetkellisesti sylissäkin piipahtelevasta kissasta. Jospa sylittely alkaisi hiljalleen maittaa? Jospa luottamus ihmisiin olisi jo edennyt ns. "normaalin" lemmikkikissan tasolle?
Yllättävälle läheisyyden halulle on kyllä keksitty vaihtoehtoinenkin selitys: Paras sohvapaikka on myös lähimpänä lämpöpatteria.
"Ai, SUN paikka? Ei tässä ole mitään sun nimikirjaimia saati feromoneja!"
7 kommenttia:
Tuutusen käpäläläjä ♥
Ilman muuta paras paikka kuuluu prinsessalle, Ransukin hyppäsi tähän pöydälle sen ilmaisemaan jos se ei muuten olisi ollut jo selvää.
Mustilla ei ollut luottamuspulaa ihmisiin, mutta silti se alkoi viihtyä kunnolla sylissä vasta muutaman vuoden ikäisenä ja nyt nukkuu mieluiten minuun nojaillen, siinä missä pienenä se ei nukkunut sängyssä lainkaan. Niin että toivoa on hyvinkin :-)
Ihastelut välitetty käpäläläjälle pusuina :)
Kyllä meille varsinaisesti riittää jo Unnan nykyinen läheisyystaso, sillä onhan se jo mahtavan kesy lähtötilanteeseen nähden. "Erikoistilaiden" sietokyky vain on edelleen matala, mikä taitaa vähentää kissan itsensäkin onnellisuutta.
Unna-neito!
Sä olet Sankaritar. Siis kaikissa stooreissahan on tyttö, tai ainakin kuuluis olla, joka on vähän arka tai ujo tai kokee jotkut tilanteet vaikeiks. Ja sitten se tekee jotain että koko maailma ja kaikki pelastuu ja voittaa itsensä ja sit on asiat tosi hyvin!
Sankaritar... hyrrr!
Pusku! Oot hieno tyttö!
RANSU
Ai hitsi! Niimpä muuten onkin! Ihan on menny multa ohi tää oma erityinen sankarittaruuteni. Kiitti Ransu, kun toit sen esille *pusku* Koen kyl, että asiat on tosi hyvin nyt.
Terkuin Unna Tuutikki, Sankaritar
Nii-in. Kaikki paikat ovat kyllä kissojen paikkoja :)
Näin on. Onneksi Unnalle sopii, että ihminen välillä pitää sohvapaikkaa lämpimänä neitiä varten :D
Voi mikä tassunippu<3
Lähetä kommentti