Joinakin erikoislaatuisina hetkinä Tuutti kuitenkin haluaa syliin. Se tapahtuu venyttämällä etukäpälät ja kaula istuvan kansalaisen jalkojen yli. Pyllypuoli pysyy turvallisesti sohvalla. Kokonaan syliin tuleminen olisi ilmeisesti liian riskialtista, sillä siitä voisi seurata mm. karmeaa vapauden riistoa (halimista, nostelua...).
Tällaisia UTP-standardit täyttäviä luottosylejä on maailmassa toistaiseksi kaksi.
15 kommenttia:
Näin se alkaa. Lea tuli myös aluksi viereen siten että oli todella liki, mutta ei teknisesti sylissä. Nyt Myttyläinen on 5½ vuotias ja suostuu hetken olemaan ihan oikeastikin sylissä. Kunhan ei vain rutistele liikaaa ja pitää rauhallisesti pepun alta kiinni. Huomattavaa on myös, että neiti selvästi Itse tulee lähelle ja haluaakin syliin.
Koska Lea ei ole halunnut sylitellä ei mulle koskaan muodostunut siitä tapaa samalla tavalla kuin esim. Lulun kanssa. Mukava, että tarpeeksi ajan myötä rohkaistuaan Lea otti ohjat käteen ja teki selväksi, että nyt tähän vois tulla muutos.
Ja Lealla on tasan yksi luottosyli...
Ilmeisesti L.E.A.-standardit täyttäviä sylejäkään ei aivan jokaiselta löydy ;D
Lyytillä ja Vapullakin on toki mielisylinsä, mutta ne neidit tepastelevatkin (korkean) arvonsa tuntevasti ihmisten päällä ja käyvät makuulle siihen missä kissan on mukavinta. Patjana toimivasta ihmisestä täysin piittaamatta :D Unna taitaa pysyä hienovaraisempana, vaikka sylittelyyn vielä joskus mielistyisikin.
Jotain kovin suloista on tuossa Unnan ujossa tavassa tulla syliin ♥ Meillä Ossu on sylikissa, mutta häntä ei saa ottaa syliin. Itse tulee kyllä, parasta aikaakin kehräilee tuossa polvien päällä ja joudun kirjoittamaan hankalasti kissan yli. Fusku taas ei ole tullut vielä kertaakaan itse syliin, mutta häntä saa kyllä nostaa ja hetken myös pitää sylissä.
MÄ TAJUUN SUA!
Onpa söpö (äh, toistan itseäni - aina tää sama lause mutta kun Unna ON niin SÖPÖ!) Valkoiset pehmokarvatassut ♡! Vaaleanpunainen nenä ♡!
Pehva tukevalla maaperällä on varmaan kissasta turvallisimman tuntuista, ihminen on kumminkin vähän, no, hyllyvä alusta (anteeksi vain jos joku tästä loukkaantuu). Minun molemmat kissat änkeävät joskus syliin oleilemaan, varsinkin Musti (Ransu tulee vain vähäksi aikaa istumaan ja varmistamaan että en keskity muuhun kuin häneen), mutta kyllä molempien ilmeestä näkee että voisi tuo mamma olla rakennettu jostain vähän tukevammasta materiaalista. Onhan ihmisillekin eri laatuisia patjoja: napakkaa ja muotonsa pitävää, esimerkiksi.
Furensic Evidence: Syliasettautumisella kunnioitettu ihminen ei uskalla juuri hengittääkään, kun Unna viruttelee tassujaan sylin yli :) Tätikissoista muuten Lyyti toteuttaa samaa sylittelytapaa kuin Ossu ja Vappu on tavoiltaan kuin Fusku.
Musta: JES!
Terkuin UTP
Saila: Ihminen on tosiaan melko epävakaa ja muljahteleva makuualusta etenkin, kun kissa hakee sopivaa lepopaikkaa "kaikki paino yhdellä tassulla". Kissoistani etenkin Tuutusta suuresti arveluttaa tämä hyllymiselementti. Tätikissat sivuuttavat ongelman, koska ihmisen lämpöisyys ja pehmeys makuualustana ohittaa muiden pintojen vastaavat ominaisuudet.
Ylistyssanojen toisto on muuten tässä blogissa sallittua; onhan päätähtenä hurmaavan suloinen pehmokarvaotus <3
Tästä tuli ihan mieleen meidän vanha, jo poismennyt kissa maalla. Se oli pienestä asti sylikisu. Hetkeksi kun takapuolesi sohvalle asetit se änkesi syliin vaikka olisi nukkunut toisaalla ihan tyytyväisenä. Sillä oli joku yhdeksäs aisti huomata jos lähelle tuli ihminen istumaan. Vanhuuttaan (eli 18v) sylissä hivuttauduttiin vuosi vuodelta lähemmäs kasvoja, liekö huono näkö syy? Lopulta ihan viimeisinä vuosina kissa nukkui jopa istuvan ihmisen rinnan päällä tai käsivarren päällä, epämukavuudesta viis kunhan kasvot oli lähellä ihmisen kasvoja. :D
Mun kotona,Junnu taas ei millään olis sylissä,hyppää pois,jos yrittää sitä syliin,mutta välillä se tulloo ihan itse syliin ja rupee kehräämään:D,suloinen tuo Unna-tuutikki,tuon ottas jokainen varmasti jos saisivat:)Mukavaa viikkoa sinulle!
Mä en kans mee koskaan syliin. Se on vähän outoo. Mut toi Wilma menee aina sillon ku Mamma puhuu puhelimes. En tiijä miks.
Sea: Jopas on ollut hauska tapa kissalla! Lyyti on lähes samanlainen syliin änkäytyjä, mutta kasvoista ei sentään ole kiinnostunut pikaisen "mitäs oot syöny?" tarkastuksen jälkeen :D
Tansku: Kiitos kehuista, Unna on toki suloinen, mutta luonteensa puolesta ei ehkä ihan jokaiselle sopiva kissa. Meillä onneksi on löytynyt "harmonia" :) Junnukin lienee aika omaehtoinen kaveri ja haluaa itse päättää milloin sylitellään :)
Helmi Orvokki: Ite en kans tajuu, miks tädit on koko ajan ihmisten syleissä kyöräämässä? Etenki, jos ei oo kylmä, että tarviis lisälämmitystä.
Terkuin Unna Tuutikki
Ilmeisesti kissan sijainti on täydellinen Unnan tassunvenytyksestä ja nauttivasta ilmeestä päätellen. :)
Vanha kissani tuli vanhemmiten viereen - sen mielestä vieressä tai tyynyllä oli paras paikka. Kollo tulee vapaaehtoisesti syliin ja suorittaa välillä (ihmisen mielestä) rajuotteista tukan uudelleenjärjestelyä, kun makoilen sängyllä. :D
Sirpa & Kollo: Kollossa lienee ainesta parturi-kampaajaksi :D Unnasta kyllä tietää, milloin neiti on tyytyväinen: jos ei olisi, silloin hilpaisisi pikaisesti tiehensä!
Jopas Tuutusesta on tullut rohkea! Kummitätikisut tuolla valloittavat yhtä suurta lämmintä syliä, tapansa mukaan. Tosin nyt alkaa kuulua jo äänekkäitä mainintoja pian ohi kiitävästä iltapalahetkestä, kellohan on jo kuus yli kymmenen! Evästys myöhässä!
Tuutäti: Eipä ole enää rohkeudesta kiinni ei, viihtymisestä lähinnä :) Tuolla omalla tavallaan Tuutti mitä ilmeisimmin viihtyy sylissä, mutta kuten hienoja neitejä yleensäkään, ei neiti Penninrahaakaan sovi likistellä ilman erityistä suostumustaan :D
Lähetä kommentti