perjantai 5. marraskuuta 2010

Haastekysely ja vuosipäivä

Tansku haastoi ja Unna Tuutikki vastaa parhaansa mukaan! Lapsuusmuisteloihin keskittyvä kysely sopiikin hienosti tähän päivään, sillä tänään tulee täyteen vuosi siitä, kun Tuutti jätti emonsa ja muutti ihmisasuntoon.

1.Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona"?
Kissa. Parempaa uravalintaa ei ole.

2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Aku Ankkaa luen joskus kainalossa ja Alfred J. Kwakia oon kurkkinu kans!

3.Lempileikkejäsi?
Punapistejahti ja huiskuttelu oli ekoja leikkejä, joita ihmisten kanssa leikin. Ihan pienenä painittiin sisarusten kanssa.

4.Parhaat synttärit ja miksi?
Syntymisen jälkeen oon viettänyt vasta yhet syntymäpäivät, jotka siis kiistattomasti oli parhaat. Sain silakoita! Niistä tää blogikin alko.

5.Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Ihan pienenä harrastin eniten ulkoilua, painia, piilosta ja pakoon juoksua! Nykyisin mm. jooga, voimistelu ja akrobatia on lähellä sydäntä.

6.Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Pienenä minulle soitettiin usein Tom Jonesin What's New Pussycat:ia, ja ko. artistin lempinimikin on sopivasti Tiikeri! Sehän passaa, kun fanitan muutenki raidallisii poikii, kuten esim. Harmaata ja Ransua.

7.Paras joululahjasi/muu lahja jonka olet saanut?
Viime jouluna veivät tätilään! Oli toisaalta kamalaa ja toisaalta kamalan kivaa, kun kaikki yritti kesyttää ja sain hakee lihapaloja ihmisiltä.

8.Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä,jota et vielä ole tehnyt?
Oon vielä aika nuori, joten ihan kaikkee en oo sikskään kerenny. Haluaisin mm. ajaa Lyyti-tädin sohvan alle ja vaania lintuja Vappu-tädin kanssa.

Sisarusten kanssa elokuussa 2009. Kiitokset kuvaajalle, toivottavasti et pahastu julkaisusta!

17 kommenttia:

ella kirjoitti...

Lukijat ja eritoten lukijain kissat saavat mieluusti vastata haastekyselyyn omissa blogeissaan :)

L-L kirjoitti...

Oih, tälläiset kyselyt ja vastaukset on hauskoja, varsinkin kun ne on kuorrutettu ihanalla pentukuvalla.

ella kirjoitti...

Kuusiviikkoisten kissasisarusten kuvalla ei tosiaan voi mennä pahasti metsään :) Mielestäni pentukuva kuului oleellisesti lapsuuskyselyyn. Tiedä sitten, onko se ollut alunperinkin osana tehtävänantoa?

sea kirjoitti...

Yleensä kykenen olemaan suht neutraali pentukuvienkin suhteen, mutta nyt pääsi tahaton iiiiiiuuuuvvvhhhh! Mikä ilme Unnalla ko kuvassa!

ella kirjoitti...

Söpöintä on tuo varovainen tassukontakti kaveriin, että "Psst.. älä liiku, meitä kuvataan!" :) Tämä kuva on muuten samainen, jonka aikanaan bongasin ilmoitustaululta. Lopputulema ei ihmetyttäne ketään :D

Saila kirjoitti...

Voi ihanat sisarukset!!! Puspuspus nenänpäihin, ja toivottavasti Pikku Tiikerilläkin on hyvä koti.
Iso Tiikeri Ransu pörhistää rintakarvojaan ja lähettää terveisiä. On kiva olla söpöjen tyttöjen fanittama!

Furensic Evidence kirjoitti...

Voiiiihhh kun ihana kuva! Tarttee harkit tuota kyselyä (vähän paha kirjoittaa, kun Ossu tunki syliin ja makaa osittain käden päällä).

Furensic Evidence kirjoitti...

Piti vielä sanomani, että Ossukin on tullut meille ihan kuvan perusteella.

ella kirjoitti...

Saila: Toivottavasti molemmilla pikkutikruilla on :) Kolmas pikkuinen vain ujoilee kuvassa kovin, enkä sitä aivan heti huomannutkaan itse. Rapsutuksia komealle Ransulle (Mustia tietenkään unohtamatta :) )!

Furensic Evidence: Ossu osaa selvästi hoitaa hommansa ATK-tukihenkilönä ja antaa opastusta kädestä pitäen ;D

Kovasti jännitin ilmoitukseen vastatessani, olisiko vielä pentuja jäljellä, ja ilostuin suunnattomasti, kun juuri tuo hurmaava valopää olikin vielä kotia vailla :)

Taina kirjoitti...

Kivoja vastauksia Unnalta,mukavia katsella,tarinat:)Ihana kuva kerrassaan toi alimmainen yhteiskuva,söpöläiset♥
Mukavaa Pyhäinpäivää sinulle♥

Sirpa kirjoitti...

Ihanat pikkuiset kissat kuvassa! :)

Mamma N kirjoitti...

Ihana kuva ! Kestipä kyllä hetken ennen kuin se kolmas sisarus kuvasta löytyi!

ella kirjoitti...

Tansku: Hyvää pyhäinpäivää ja kiitos mukavasta haasteesta :)

Sirpa & Kollo: Kyllä ovat pienet tienneet, miten poseerata "annetaan kissanpentuja" ilmoitukseen ;D

Naukulan Mamma: Vaan eikö olekin ihan etsimisen arvoinen pikku söpöliini! :)

Harmaa kirjoitti...

Tää on niin hienoo. Fiksu mukava neito vanittaa mua :-) Sä oot niin sydämensulattaja, jo tuossa pentukuvassa!

ella kirjoitti...

No eihän sust voi ku tykätä! Herrasmies ja komee ku tiikeri. Onneks et silti oo ihan oikee tiikeri, koska saattaisit syödä esim. mut ja Mustan, koska ollaan ihan syötävän sulosia.

Terkuin Unna Tuutikki

L-L kirjoitti...

Unnalle töitä http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2274037

ella kirjoitti...

Samaa uutista on täällä katseltu ja harmiteltu, ettei asuta lähempänä ;D Kyllä kelpaisi pari sangollista silakkaa! Vaan mahtaa olla ensi yönä tien laidalla mahtavat kemut variksilla, ketuilla, supikoirilla ja muilla :)