keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Suositeltava kuosi

Hyväksyttävän somaa.

Kansalaisen uudessa laukussa on oivallinen kuosi, eikä se hassumpi ole neiti Penninrahankaan mielestä. Kuosikissojen hyväksymisestä huolimatta Unna tietää, että suuressa joukossakin on tärkeää säilyttää yksilöllisyytensä, eikä vain kulkea kyseenalaistamatta samaan suuntaan kuin toisetkin.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kenguruttaminen


Unna Tuutikin mielestä niin "lankuttaminen" kuin "pöllöttäminenkin" ovat menneen talven lumia. Kesään sopii paljon paremmin kenguruttaminen, joka käy helposti esimerkiksi keittiöjakkaran avulla. Muun muassa Eppu on tehnyt aiemmin tunnetuksi tätä monitasoista klassikkoposeerausta, joka totisesti pistää keskivartalon koville. Epultahan kenguruttaminen käy mennen tullen.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Unna Tuutikki Penninraha, kolme vuotta.

Juhlan aika on jälleen koittanut ja kuinkas muuten sitä juhlittaisiinkaan kuin päiviemme sankarin mielen mukaan. Paikallinen kalatiski oli selvästikin hukannut kalenterinsa, sillä silakkaa ei ollut saatavilla syntymäpäivämenuun. Leppeä sankari tyytyi kuitenkin ilomielin muikkuunkin kansalaisen panostettua annoksen ulkoasuun kylliksi.

Muikkua kukkalautaselta kera kissanmintun lehvien.

Illalla käpälät nousivat tuttuun tapaan kohti taivasta. Valtakunnassa vallitsi rauha ja Unna-neiti oli siirtynyt hyvää tahtoa hyristen kolmivuotiaiden kerhoon.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Lähdössä jonnekin?

 "Mulla on panttivanki. Et sit muuten lähe minnekään."

Unna Tuutikki on tehnyt nukkumavalinnoillaan hyvin selväksi, ettei poissaolleella kansalaisella ole nyt asiaa minnekään pidemmille reissuille. Kaikki valtakunnan ulkopuoliseen matkailuun oikeuttavat viisumit on evätty ja rikoksentekoväline takavarikoitu. Kansalainen tiedostaa, että tyhjän matkakassin voisi tietysti viedä kaappiin, mutta ei millään haluaisi kiikuttaa kissaa komeroon sen mukana.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Penseä paluu

 "Missäs sitä on oltu??"

Kevyestä moralisoinnista ja närkästyneestä ilmeestään huolimatta neiti Penninraha otti kotiin palanneen kansalaisen vastaan mitä sydämellisimmin. Olihan kaikki Lyyti-tädin tuoksumerkit vähintäänkin peitettävä puskemalla.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Käsityöhuijaus

Kansalainen tapaa saada käsityökärpäsen pureman noin kerran vuodessa ja kuten jo viime vuonna opittiin, tällaiset tyttöjen jutut tuppaavat vetämään puoleensa innokkaita avustajia aina kaavojen piirtämisestä ompeluun. Lyytiä ei tämänkertainen ompeluprojekti kuitenkaan hämää. Kyseessä on pussilakana, eikä mikään mekko, ja pussilakanoissa nukutaan!

Lyyti sovittaa lakanamekkoa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Yllätyspaisti

Vappu on sitä mieltä, että yllätykset ovat parhaita, kun ne tipahtavat taivaalta. Ainakaan neiti suurmetsästäjätär ei suostu paljastamaan, että millään muilla keinoin olisi saanut haltuunsa seuraavan paistin.


Tuutäti kehui kovasti selkä tyytyväisyydestä kaarella tepastelevaa kissaa, mutta kiikutti sitten räkätin raadon roskiin ennen kuin Vappu ehti sitä enempää kynimään. Eipä auta nuhdellakaan, kun toinen on itsestään niin kovin ylpeä. Onnekseen nämä vipeltäjät asuvat kokonaan toisella puolella pihaa metsästäjättären langan ulottumattomissa.